Akateemiseen yhteisöön kiinnittyminen
Karimon ja Salmisen (2015) tutkimuksen mukaan 16.8 % Aalto-yliopiston opiskelijoista kiinnittyy heikosti omiin opintoihin, opiskelijayhteisöön ja tiedeyhteisöön. Heikon kiinnittymisen on todettu olevan yhteydessä opiskelun ongelmiin. Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan tavoitteena on kehittää opiskelijajärjestöjen toimintaa siten, että se tukisi akateemiseen kulttuuriin kiinnittymistä. Mielenkiintoista olisi kuulla, miten toimintaa on kehitetty ja millaisia kiinnittymistä edistäviä käytännön keinoja Aalto-yliopistossa on löydetty.
Opiskelijalähtöinen opintojen kehittäminen
Oulun yliopistossa kahdessa koulutusohjelmassa on otettu käyttöön opiskelijalähtöisen kehittämistyön mahdollistavat toimintatavat. Opiskelijoiden aktiivinen osallistuminen opetuksen kehittämistyöhön nähdään yhtenä keinona varmistaa opiskelijoiden hyvinvointi. Opiskelijalähtöisen opetuksen kehittämisen todetaan myös mahdollistavan keskittymisen opiskelijoille tärkeisiin asioihin. Kiinnostava kysymys on se, miten heikosti kiinnittyneiden opiskelijoiden tarpeet tulevat esille opiskelijalähtöisessä opetuksen kehittämisessä ja kuinka he siihen kiinnittyvät? Vai onko vaarana se, että heikosti kiinnittyneiden opiskelijoiden tarpeet eivät tule esille? Miten heikosti kiinnittyneitä opiskelijoita voitaisiin tukea aktiivisuuteen opiskelijalähtöisessä opetuksen kehittämisessä?
Opintojen ohjaukseen panostaminen
Maanpuolustuskorkeakoulun ohjauksen lähtökohtana on opiskelijalähtöisyys ja yksilöllinen kohtaaminen. Ohjauksen nähdään edistävän opiskelijoiden hyvinvointia, johon liittyvät myös ohjauksen painopisteet; ennaltaehkäisy ja opintojen eteneminen. Opiskelijoiden ja henkilökunnan hyvinvoinnin ja innostuksen todetaan näkyvän opintoihin sitoutumisessa ja opintojen ajallisessa etenemisessä. Maanpuolustuskorkeakoulussa on panostettu opintojen ohjaukseen ja opiskelijoiden käytössä on laaja ammattilaisten tukiverkosto. Jäin kuitenkin pohtimaan sitä, että opiskelijoiden ohjauksen tarpeessa on suuria eroja ja kaikki eivät tarvitse ohjausta sen kaikessa laajuudessaan. Kuinka siis yksilöllinen ohjauksen tarve tunnistetaan ja varmistetaan, että opiskelija saa tarvitsemaansa ohjausta, vaikka ei itse sitä osaisi aktiivisesti pyytää?
Kokonaisuutena tämä teemaryhmä herättää ajatuksen, että hyvinvoinnin avaimet ovat hyvässä yhteistyössä ja hyvinvoinnin edistämiseen tarvitaan kaikkia tiedeyhteisön jäseniä. Odotan antoisaa keskustelua ja kiinnostavaa on kuulla, millaisia uusia yhteistyön väyliä keskustelun aikana avautuu.