Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haastattelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haastattelu. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 21. syyskuuta 2016
maanantai 19. syyskuuta 2016
Haastattelu: Pedagogisen hyvinvoinnin voimapaja
Haastattelin Ammattiopisto Luovin asiantuntijapalveluista Sanna Wenströmiä ja Maritta Sauvolaa, jotka vetivät työpajan 22; "Pedagogisen hyvinvoinnin voimapaja".
Ilona
Ilona
torstai 8. syyskuuta 2016
Haastattelu: Työpaja 10. POPPIA, INTOA JA HIMOA
Puheeksi
ottamisen psykologia ja siihen liittyvät taidot opettaja ja opiskelijakontekstissa
kuuluvat PedaForum- päivien teemoista opiskelijoiden ja henkilöstön
hyvinvointiin ja jaksamiseen sekä intoon ja himoon työssä. Haastattelin
työpajan lopuksi työpajan puheenjohtajaa Tiina Tuomista. Hän on yksi
POP-koulutuksen kehittäjistä ja työskentelee Turun yliopistossa opintopsykologina.
Työpajassa käsiteltiin mm. sitä miten tunnistaa puheeksi ottamisen tarpeen? Ja
kuuluuko esim. esiintymisjännityksen käsitteleminen opettajan työnkuvaan? Yksi
hyvä ohje puheeksi ottamiseen on esim. se, että puheeksi ottamisessa lähdetään
konkreettisista havaintoihin perustuvista asioista.
Puheeksi
ottamisen taidot ovat tärkeitä taitoja myös korkeakouluopettajalle. Kuinka
toivotte pop-koulutuksen edistävän opettajan valmiuksia ottaa puheeksi
opiskelijoihin liittyviä pulmatilanteita?
Koulutuspäivässä käymme läpi mm. erilaisia
uskomuksia, jotka estävät meitä ottamasta puheeksi. Näiden oivaltaminen oman
itsen kohdalla voi olla valaisevaa. Lisäksi konkreettiset harjoitukset ja
simuloinnit voivat antaa varmuutta lähestyä opiskelijaa ja ymmärtää tilanteen luomia
haasteita.
On
tärkeää tunnistaa tunteita. Tunteet ovat tietoa niistä asioista, joita ei ihan
vielä ymmärretä. On tärkeää, että laitamme itsemme likoon myös opiskelijoihin
liittyvissä pulmatilanteissa ja yhdessä pohdimme apua tilanteisiin. Kuuntelu ja
läsnäolo ovat tärkeitä taitoja opettajalle.
Onko
ymmärrys opiskelijaa kohtaan avaintekijä opettajan ja opiskelijan välisissä
ohjaustilanteissa?
Kyllä
on, koska vuorovaikutus perustuu kontaktiin. Jos avointa ymmärrystä ei ole, ei
voi tietää mitä toinen ajattelee. Silloin voidaan keskustella jostain
sellaisesta asiasta mistä ei ollut tarkoitus keskustella. Tietysti se millä
tasolla keskustelemme, varmasti vaihtelee meillä kaikilla, mihin olemme
milläkin hetkellä valmiita. Toki ymmärrys ei tarkoita sitä, että olisimme aina
samaa mieltä opiskelijan kanssa. Halu ymmärtää ja olla läsnä on tärkeää.
Mitkä
ovat pop-koulutuksen ydinajatukset lyhyesti?
Työpajassa
puhuimme läsnä olemisesta ja validoinnista eli reflektiivisestä kuuntelusta.
Aina ei oikeastaan voida ratkaista asioita, mutta meille kaikille on tärkeää,
että meidät kuullaan ja tulemme kuulluksi ja jollain tasolla tulemme
ymmärretyksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olemme aina samaa mieltä. Tärkeää
on myös se, että uskallettaisiin ylipäänsä ottaa puheeksi erilaisia asioita,
eivätkä meidän uskomukset ohjaisi sitä miten me olemme tottuneet tekemään. Jos
herää huoli esim. jostain opiskelijasta, niin uskallettaisiin kysyä, että mitä
sulle kuuluu, onko kaikki hyvin ja haluaisitko jutella. Toisen ihmisen
kohtaaminen ja aito läsnäolo sillä hetkellä on tärkeää. Vaikka olisi kiire,
voimme olla läsnä sen hetken. Olkoon vaikka 2 minuutista kyse.
Edistetäänkö
pop-koulutuksen avulla myös työhyvinvointia?
Kyllä.
Varsinkin silloin jos se toteutuu myös työyhteisössä. Jos me myös työyhteisössä
uskalletaan ottaa asioita puheeksi ja jakaa niitä. Eikä tehdä liikaa tulkintoja
ja keskitytä negatiivisiin havaintoihin. Esim. Tulkinta esimieskeskustelujen
puutteesta ei välttämättä tarkoita,” kun sä et arvosta mun työtä”.
Keskustelimme
myös siitä, että kaikki vuorovaikutussuhteemme työssä, opiskelussa tai kotona
vaikuttavat meihin jollain tavalla. Vuorovaikutussuhteet ovat osa hyvinvointia.
Kuinka
minäpystyvyys- käsite voidaan liittää tämän asian yhteyteen?
Minäpystyvyyttä
ja itseohjautuvuutta voidaan edistää opiskelijoilla nostamalla asioita esille,
kuullaan jotta päästään eteenpäin prosessissa. Hyvä tavoite on, että opiskelija
itse oivaltaa mahdollisuuden viedä tilannetta eteenpäin.
Onko
pop-koulutusta viety aiemmin muihin yliopistoihin?
Tässä
muodossa Pop-koulutusta on ollut Turun ammattikorkeakoulussa ja Turun
yliopistossa. Ajatus on ollut viedä koulutuspakettia myös muihin korkeakouluihin,
mutta emme ole vielä ehtineet. Pop-koulutus kestää yhden päivän ja
sisältää useita harjoituksia.
Työpajassa
teimme myös rooliharjoituksia, jotka herättivät suuren kiinnostuksen myös
saliavustajalle. Puheeksi ottamisen taitoja tarvitaan mielestäni opiskeluun
liittyvissä ohjaustilanteissa sekä työssä ja vapaa-ajalla.
Kiitos
työpajan vetäjille Tiinalle (Turun yliopisto) ja Katrille (Itä-Suomen
yliopisto).
Minna Ranta
perjantai 2. syyskuuta 2016
Haastattelu Kwok Ng - How wise is PeerWise? Työpaja 15
Työpajan vetäjä oli Kwok Ng Jyväskylän yliopistosta, Liikuntatieteiden laitoksesta.
Kwok Ng kuvasi esityksensä alussa,
että osa opettajista sekä opiskelijoista on tällä hetkellä
diginatiiveja ja aika paljon on edelleen ”immigrants” eli
”maahanmuuttajia” tietotekniikan hyödyntämisessä. Kwok kertoi,
että idea Peer Wise -järjestelmän käyttöön liikuntatieteiden laitoksen kurssilla lähti siitä, että haluttiin muuttaa opetusta
ja aktivoida opiskelijoita osallistumaan opetukseen. Peer Wise oli
sopiva heidän tarkoituksiinsa, koska se oli englanninkielinen sekä
ilmainen.
PeerWise-kurssi oli toteutettu niin,
että opiskelijat laativat toisilleen monivalintakysymykset itse
keksimillään tunnuksilla eli anonyymisti. Opiskelijat joutuvat mm.
pohtimaan laatimiensa kysymysten tason sopivaksi kysymysten aiheiden
lisäksi. He joutuvat kirjoittamaan vastaukselleen myös perustelut.
PeerWisessä pystyy kommentoimaan sekä keskustelemaan tehtäviin
liittyvistä asioista. Kysyin Kwokilta, että kommentoiko hän
opettajana opiskelijoiden kysymyksiä tai vastauksia Peer Wisessa.
Hän kertoi, että hän ei millään tavalla osallistunut
keskusteluihin tai muuhun toimintaan Peer Wisessa. Opiskelijat
opettivat toisiaan täysin itsenäisesti. Kwok antoi kuitenkin
yleistä palautetta luennoilla eli kävi välillä lukemassa
kysymyksiä sekä keskusteluja.
Oppimistulokset käytiin läpi hyvinkin
tarkkaan eli luennoitsija pystyi identifioimaan opiskelijansa Peer
Wisesta saatavan kirjautumistiedon perusteella. Kysymyksillä oli
aina deadlinet ja kurssin aikana seurattiin mm. kysymyksiin
vastaamisen aktiivisuutta Peer Wisestä saatavan tilastotiedon
perusteella. Lyhyenä yhteenvetona Kwok kertoi, että kurssin
suorittajia oli prosentuaalisesti enemmän kuin edeltävinä vuosina.
Kurssin arvosanat olivat vähintään samaa tasoa, joten kokeilu on
todellakin kannattanut.
keskiviikko 31. elokuuta 2016
HAASTATTELU
Teemaryhmä 5: OHJAUKSELLINEN PEDAGOGIIKKA YLIOPISTOSSA
Puheenjohtajat Juha Parkkinen ja Timo Laine
Torstai-aamun sessiossa oli paikalla
Jyväskylän yliopiston opettaja Juha Parkkinen. Hän työskentelee ohjauksen
koulutuksen ja tutkimuksen puolella OKL:ssa. Hän on kouluttanut 15 vuotta
yliopistossa, toiminut oppilaanohjaajana yläkoulussa sekä luokanopettajana alakoulun
puolella.
Ohjauksellinen pedagogiikka on
Parkkisen mukaan teorian ja käytännön suhteen haastava kysymys. Tärkein kysymys
on kuitenkin, mikä on opettajan tehtävä?
Perinteisestä opettajan asemasta luopuminen
Ohjauksellisuus yliopistossa on
Parkkisen mukaan sitä, että opettaja luopuu niin sanotusta tiedon
auktoriteettiasemastaan ja tulee opiskelijaryhmän keskelle pyrkien ymmärtämään,
mitä yksilö tai ryhmä ymmärtää. Tähän opettaja reagoi sitten mielekkäällä
tavalla, käytännössä kurssin tavoitteilla. Tällä ensimmäisellä
ohjauksellisuuden tasolla opettaja siis luopuu perinteisestä opettajan asemasta
ja hänestä tulee prosessin oppija samoin, kuin opiskelijatkin ovat.
Itseymmärrys asiantuntijaksi kasvamisen prosessista
Parkkinen kertoo, että syvemmässä
mielessä, toisella tasolla, ohjaamisessa on kyse siitä, että fokuksessa on
kyseisen (ohjattavan) ihmisen kokonaiselämänkenttä. On kyse ihmisen
erityisyyden ymmärtämisestä. Tärkein asia on siis ihminen ja se, mikä on
opiskelijan itseymmärrys tieteenalan ja sen asiantuntijuuden merkityksestä tälle
itselleen. Opettaja pyrkii oppimaan tuntemaan ihmistä, joka on Parkkisen mukaan
vallankumouksellista. Hän toteaa, että historiallisesti yliopiston tehtävä on ”kasvattaa sivistyneitä, eheitä, maailmaa
muuttavia ihmisiä” ja lisää, että tätä tehtävää on murennettu viime
vuosikymmeninä.
Ihmiskäsitys
Parkkinen kertoo, että kaikkein
syvimmällä, kolmannella tasolla ”ohjaamisessa
on kyse ihmiskäsityksestä, jossa ohjaajaopettajan ja opiskelijan kohtaaminen on
ainutlaatuinen tilanne, jossa voi syntyä jopa jotain ihmistä eheyttävää”.
Ohjaajan rooli on tuolloin olla kuuntelija ja prosessin ohjaaja.
Parkkisen mukaan kaksi ensimmäistä
tasoa ovat saavutettavissa ja monet opettajat ovat jo siihen suuntaan menossa.
Syvässä mielessä ne eivät vielä kuitenkaan ole ohjaamista, vaan enemmän
tiedonjakoa ja organisointia.
”Ihminen on ainutlaatuinen aarrearkku”
Ohjauksellisuus motivoi Parkkista.
Hän kokee, että ihmisen ”rikkauden ja potentiaalin hahmottaminen on loputon
mahdollisuus”. Ohjauksellisuudessa häntä kiehtoo, kuinka kasvua voi tukea ja
kuinka ohjauksellisuuden ihmiskäsityksessä on paljon kaunista. Parkkinen visioi
tulevaisuuden opettajat ohjaajina: kymmenen vuoden kuluttua opettajien koulutus
on hyvin samanlaista, kuin ohjaajien.
Taru Liukkonen
Haastattelu, Teemaryhmä 5
HAASTATTELU
Teemaryhmä 14: OPPIMISEN ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN JA TUTKIMINEN
YLIOPISTOKONTEKSTISSA
Puheenjohtajat Telle Hailikari, Viivi Virtanen, Liisa Postareff
Hailikari ja Postareff ovat molemmat
Helsingin yliopiston yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksiköstä,
Virtanen pedagogiikan yliopiston lehtori.
Heidät pyydettiin teemaryhmään yhdessä kirjoittamansa
arviointiartikkelin pohjalta.
Naiset kertovat heitä motivoivan oppimisen,
opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin tutkimisen, koska he kouluttavat yliopiston
opettajia. Heidän mukaansa arvioinnin kehitys laahaa jälkijunassa muuhun
pedagogiikkaan nähden. He kertovat edustavansa psykologisempaa näkökulmaa
arviointiin.
Millainen on arvioinnin tulevaisuus?
Hailikari, Virtanen ja Postareff
nostavat esiin opetuksen johtamisen kehittymisen. Pedagoginen johtaminen on
tärkeässä asemassa, jotta arviointi olisi tasalaatuista. Arvioinnin koulutusta
tulisi olla kaikilla opettajilla, jotta se ei olisi vain yksittäisten
opettajien varassa. Monilta puuttuu Hailikarin, Virtasen ja Postareffin mukaan
kokonaiskuva arvioinnista.
Tulevaisuudessa arvioinnilla pyritään antamaan
työelämävalmiuksia. Arviointia ei ole enää vain yhdenlaista joko-tai (numero-
tai sanallista), vaan pyritään miettimään, miten arviointi vie eteenpäin.
Pohditaan, mikä on arvioinnin merkitys; se ei ole enää vain kontrollointia.
Numeroarviointia Hailikari, Virtanen
ja Postareff pitävät hyvänä arviointimenetelmänä, kun kriteerit ovat hyvät ja
hyvin avatut. He nostavat tärkeäksi myös jatkuvan arvioinnin yksittäisen
arvosanan sijaan. Arvioinnin käsitteiden tulisi olla selviä, jotta tiedetään,
mistä puhutaan. He painottavat myös kannustavan arvioinnin tärkeyttä.
Miksi arviointi sitten herättää niin kovasti tunteita?
Arviointia ei heidän mukaansa nähdä
keinona edistää oppimista. Koetaan, että arvosana kertoo ”minusta ihmisenä”.
Epäoikeudenmukaisuuden kokemukset tai tunne, ettei päässyt näyttämään omaa
todellista osaamistaan, tekevät arvioinnista aran asian. Asiantuntijanaiset
mainitsevat tulosten arvioinnin luotettavuudesta olevan varsin huolestuttavia.
Kaivataan läpinäkyvämpää, kehittymisen tukemiseen tähtäävää arviointia.
Opiskelijat myös harvoin kysyvät opettajilta perusteluja saamaansa arviointiin
ja tyytyvät ajattelemaan, että opettajan arvio on oikea.
Taru Liukkonen
Haastattelu, Teemaryhmä 14
tiistai 30. elokuuta 2016
Haastattelu: Henna Koskimäki ja Jaana-Piia Mäkiniemi (Teemaryhmä 1)
Haastattelin Teemaryhmän 1 (Hyvinvoivana ja innostuneena Kampuksella - mission impossible?) puheenjohtajia Henna Koskimäkeä ja Jaana-Piia Mäkiniemeä sähköpostitse.
Hyvinvointi on paljon esillä juuri nyt ja oli PedaForumin
lisäksi myös helmikuisen Aikuiskasvatuksen tutkijatapaamisen esityksissä
yleinen aihe.
1. Miksi näin, mikä teidän
mielestänne tekee hyvinvoinnista ajankohtaisen aiheen juuri nyt?
Henna Koskimäki: Hyvä kysymys! Miksi se ei olisi ollut
ajankohtainen aina? Mielestäni aihe on ajankohtainen nimenomaan yliopistoissa
juuri nyt sen vuoksi, että taloudelliset leikkaukset koskevat niitä kaikkia nyt
aika rajulla kädellä, ja siitä aiheutuu luonnollisesti monenlaisten
jälkiseurausten vuoksi paineita myös ihmisten hyvinvoinnille.
Jaana-Piia Mäkiniemi: Hyvinvoinnista keskustelu on vilkasta
koko yhteiskunnassa. Esimerkiksi mittaamme hyvinvointiamme innokkaasti
erilaisilla mittalaitteilla. Käytämme personal trainereitä ja
hyvinvointivalmennuksia. Ehkä trendi heijastuu nyt kaikille elämänalueille.
Toisaalta yliopistossa on isoja muutoksia, jotka ovat selvästi uhanneet sekä
opiskelijoiden että työntekijöiden hyvinvointia, mikä tekee aiheesta – ei vain
trendikkään – vaan tärkeän.
2. Mitkä tekijät ovat teidän mielestänne opiskelijoiden ja
henkilöstön hyvinvoinnin kannalta olennaisimpia kampusympäristössä?
Henna Koskimäki: Hyvinvointi on hyvin laaja ja myös
henkilökohtainen kokemus. Ihminen on kokonaisuus, jonka hyvinvointiin
vaikuttavat niin työ, vapaa-aika, perhe-elämä, harrastukset kuin fyysinen ja
psyykkinen terveydentila. Olennaista kampusympäristön henkilöstön
(työ)hyvinvoinnin kannalta on se, että saisi vaikuttaa omaan työhönsä, sen
sisältöön ja tekemisen tapaan sekä se, että saisi tehdä sitä omaa
ydintehtäväänsä, mistä palkkakin maksetaan. Jos esimerkiksi opettajalla ei
riitä aika opetuksen riittävään suunnitteluun ja valmisteluun, saati itse
opetustapahtumien järjestämiseen, ollaan menty jossain pieleen. Opiskelijoiden
hyvinvoinnissa oleellista on myös se, että aika ja jaksaminen riittäisi
opiskeluun keskittymiseen. Taloudellinen tilanne on opiskelijoilla yhtenä
hyvinvoinnin haasteena, eikä tilanne ole paranemassa opintotukileikkausten ja
opintoaikojen rajausten myötä. Kannustaisin opiskelijoita pohtimaan omaa
hyvinvointiaan ja mikä sitä parhaiten pitäisi yllä! Kun löydät jonkun oman jutun,
joka on sinulle tärkeä ja joka lisää omaa hyvinvointiasi - pidä siitä kiinni!
Jaana-Piia Mäkiniemi: Uskon, että opiskelijoiden
hyvinvointiin vaikuttavat pitkälti samat tekijät kuin työntekijöiden
hyvinvointiin. Esimerkiksi erilaiset yksilölliset psyykkiset ja fyysiset
tekijät, kuten fyysinen terveys ja ajattelutavat luovat pohjaa sille, miten
reagoimme työhön tai opiskeluihin. Esimerkiksi hyvä fyysinen kunto voi suojata
raskaankin työn vaatimuksilta. Tietyt yksilölliset ajattelu- ja toimintatyylit,
kuten avoimuus muille ja joustavuus sekä myönteisyys näyttävät tukevan
hyvinvointia. Ihmiset kokevat esimerkiksi haasteet hyvin eri tavoin. Tämä
tarkoittaa, että on tarjottava erilaista yksilöllistä tukea opiskeluun ja
hyvinvointiin. Toisaalta yhteisön sosiaalisen vuorovaikutuksen laatu, ja miten
tulee kohdelluksi sosiaalisissa tilanteissa, on yhteydessä hyvinvointiin.
Esimerkiksi epäoikeudenmukaiseksi koettu kohtelu on selvä uhka hyvinvoinnille.
Meidän on siis syytä panostaa siihen, miten kohtelemme toisiamme ja, miten
puhumme toisille. Edelleen työ, jota teemme, on keskeisimpiä hyvinvointiin
vaikuttavia tekijöitä. Liika kiire ja aikapaineet sekä vaikutusmahdollisuuksien
puute syövät usein hyvinvointia, kun taas työn koettu mielekkyys, selkeys ja
itsenäisyys sen suorittamisessa voivat ruokkia sitä. Yliopisto-organisaation
muutos ja siihen liittyvä epävarmuus rasittaa tällä hetkellä. Tämän vuoksi on
johtamisessakin syytä mm. selkeyttää tilannetta, käydä aktiivista myötäelävää
dialogia eri tahojen kanssa sekä luoda toivoa ja uskoa. Toisaalta on ehkä hyvä
myöntää sekin, että on luonnollista, jos kokee epävarmuudessa ja kuormittuneena
hyvinvointinsa heikentyneeksi.
2. Mikä hyvinvointi -aiheessa
puhuttelee teitä eniten?
Henna Koskimäki: Kiireisessä ja joskus kovassakin
työelämässä hyvinvointi-aiheessa puhuttelee sen inhimillisyys. Sen pitäisi olla
se kaikkein tärkein teema meille kaikille kaiken kiireen, aikataulutuksen ja
säntäilyn keskellä.
Jaana-Piia Mäkiniemi: Mielestäni jokaisella ihmisellä on
oikeus voida riittävän hyvin niin työssään kuin sen ulkopuolellakin.
Hyvinvointi on siis itseisarvo, jota ei saa unohtaa, eikä ihmisiä nähdä
välineinä saavuttaa jotakin.
4. Millaisilla käytännön toimintatavoilla tai keinoilla
hyvinvointia kampuksella voitaisiin parhaiten lisätä?
Henna Koskimäki: Haluaisin muistuttaa meitä kaikkia siitä,
että jokainen on itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan niin työelämässä kuin
muussakin elämässä ja että se tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. Mutta
käytännössä sitä voidaan toki kehittää yhdessä myös kampuksella. Esimerkiksi
- Lisäämällä opiskelijoiden ja henkilökunnan osallisuutta opiskeluun tai työtehtäviin liittyvissä asioissa.
- Huolehtimalla jokainen toinen toisistaan, kysymällä miten menee? Ei päästetä opiskelukaveria tipahtamaan kyydistä.
- Muistamalla kiittää ja kannustaa toisiaan, juhlia yhdessä saavutettuja tavoitteita, palkita itseään ja toisia hyvin tehdystä työstä.
- Järjestämällä taukoliikuntaa ja kutsumalla kaveritkin illalla jumppaan. Järjestämällä esim. leikkimielisiä porrashaasteita tai pyöräilyhaasteita.
- Vain mielikuvitus on rajana, mikä ikinä teitä innostaa ja motivoi!?
Jaana-Piia Mäkiniemi: Ks. Edellä (kohta 2.) ja lisäksi
vinkkejä työhyvinvoinnin kehittämiseen:
Haastattelu: Hanna L. Ojala (Teemaryhmä 8)
Haastattelin Teemaryhmän 8 (Tunteet ja tilat oppimisessa ja opettamisessa) puheenjohtajaa Hanna L. Ojalaa sähköpostitse.
Tunteet ovat ainakin opiskelijan näkökulmasta olleet viime
aikoina paljon
esillä kasvatustieteen tutkimuksessa ja ehkä hieman uutena näkökulmana.
1. Mikä tekee tunteista ajankohtaisen näkökulman kasvatustieteissä juuri
nyt?
esillä kasvatustieteen tutkimuksessa ja ehkä hieman uutena näkökulmana.
1. Mikä tekee tunteista ajankohtaisen näkökulman kasvatustieteissä juuri
nyt?
Tunteet tuntuvat olevan ajankohtaisia vähän joka puolella
nykyisin. Lieneekö syynä yksilökeskeinen kulttuuri, somen tykkäyskulttuuri vai
mikä. Se, että tunteet ovat pinnalla kasvatustieteissä ei siis ole erityisen
erikoista.
2. Mistä teidän kiinnostuksenne tunteiden, tilojen ja
oppimisen yhteyksiin
nousee?
nousee?
Feministisestä pedagogiikasta ja omista opiskeluaikaisista
kokemuksista. Aikanaan aikuiskasvatustieteen opiskelijana minua häiritsi vähän
turhan kliininen asioiden käsittely- ja esitystapa. Oppimisesta ja opiskelusta
puhuttiin pitkälti rationaalisina tapahtumina ja prosesseina, joka jätti mm.
tunteet ja ruumiillisuuden ulkopuolelleen. Naistutkimus ja erityisesti
feministinen pedagogiikka tarjosivat vastauksia tähän ’puutokseen’. Feministisen pedagogiikan lähtökohtana on,
että tunteet, ruumiillisuus ja tilat ovat erottamaton osa oppimista ja
opetuskäytäntöjä.
3. Mikä tunteissa ja tiloissa on mielestänne oppimisen
kannalta kaikkein
olennaisinta?
olennaisinta?
Se, että niiden olemassaolo ja vaikutus tunnustetaan. Esim.
tila, jossa opetus ja oppiminen tapahtuvat, vaikuttaa hirvittävän paljon
siihen, mitä ja miten opitaan, mitä saadaan aikaiseksi.
4. Mitä feministinen pedagogiikka tunteiden ja tilojen
suhteen painottaa
opetuksessa?
opetuksessa?
Tunteiden ja tilojen huomioimista. Opettajan tulee miettiä,
miten tila, jossa hän opettaa, osallistuu oppimisprosesseihin: Mitä tila
mahdollistaa tai rajaa, miten tilaa voisi käyttää opetuksessa hyödyksi.
Toisaalta miten ottaa huomioon opetustilanteeseen tai opetettavaan asiaan
liittyvät tunteet: Onko niitä mahdollista käsitellä jotenkin opetustilanteessa
tai oppimispäiväkirjassa tms. suoritusmuodossa tai voiko opiskelijoita laittaa
keskenään pohtimaan, mistä erilaiset tunnekokemukset kertovat, millaisia
laajempia yhteyksiä niissä on. Feministiselle pedagogiikalle keskeistä on ajatella
tunteita muinakin kuin yksilön sisäisenä asiana. Toisin sanoen
tunnekokemuksissa on aina kytkynsä sosiaalisiin tilanteisiin, kulttuurisiin
käsityksiin, yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Näin ollen yksilölliseltä
näyttäytyviä tunnekokemuksia voi käyttää mm. yhteiskunnan, eriarvoisuuksien,
normien analysoinnissa. Idea on siis päästä tunteisiin liittyvissä kysymyksissä
yksilön ulkopuolelle vähättelemättä tietenkään yksilön kokemusta. Mutta
tunteiden huomioimisessa ei ole kyse yksilöihin kiinni jäämisestä, vaan
tunteiden kollektiivisen ja yhteiskunnallisen ulottuvuuden havaitsemisesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)