Haastattelussa Ulla Klemola, Teemaryhmä 13: Kohtaatko? Vuorovaikutteista pedagogiikkaa korkeakouluihin

Haastattelussa Merja Karjalainen ja Elina Ratalahti, Teemaryhmä 3: Työelämälähtöisyys korkeakouluopinnoissa, miten ja miksi?

Haastattelussa Mari Murtonen, Työpaja 23: Yliopistopedagogiikka-lehden kirjoittajakoulu

Haastattelussa Jani Ursin, Teemaryhmä 12: Opettajana yliopistossa

Haastattelu: Pedagogisen hyvinvoinnin voimapaja

Haastattelin Ammattiopisto Luovin asiantuntijapalveluista Sanna Wenströmiä ja Maritta Sauvolaa, jotka vetivät työpajan 22; "Pedagogisen hyvinvoinnin voimapaja".
 

Ilona

Haastattelu: Työpaja 10. POPPIA, INTOA JA HIMOA

Puheeksi ottamisen psykologia ja siihen liittyvät taidot opettaja ja opiskelijakontekstissa kuuluvat PedaForum- päivien teemoista opiskelijoiden ja henkilöstön hyvinvointiin ja jaksamiseen sekä intoon ja himoon työssä. Haastattelin työpajan lopuksi työpajan puheenjohtajaa Tiina Tuomista. Hän on yksi POP-koulutuksen kehittäjistä ja työskentelee Turun yliopistossa opintopsykologina. Työpajassa käsiteltiin mm. sitä miten tunnistaa puheeksi ottamisen tarpeen? Ja kuuluuko esim. esiintymisjännityksen käsitteleminen opettajan työnkuvaan? Yksi hyvä ohje puheeksi ottamiseen on esim. se, että puheeksi ottamisessa lähdetään konkreettisista havaintoihin perustuvista asioista. 

Puheeksi ottamisen taidot ovat tärkeitä taitoja myös korkeakouluopettajalle. Kuinka toivotte pop-koulutuksen edistävän opettajan valmiuksia ottaa puheeksi opiskelijoihin liittyviä pulmatilanteita?

Koulutuspäivässä käymme läpi mm. erilaisia uskomuksia, jotka estävät meitä ottamasta puheeksi. Näiden oivaltaminen oman itsen kohdalla voi olla valaisevaa. Lisäksi konkreettiset harjoitukset ja simuloinnit voivat antaa varmuutta lähestyä opiskelijaa ja ymmärtää tilanteen luomia haasteita.

On tärkeää tunnistaa tunteita. Tunteet ovat tietoa niistä asioista, joita ei ihan vielä ymmärretä. On tärkeää, että laitamme itsemme likoon myös opiskelijoihin liittyvissä pulmatilanteissa ja yhdessä pohdimme apua tilanteisiin. Kuuntelu ja läsnäolo ovat tärkeitä taitoja opettajalle. 

Onko ymmärrys opiskelijaa kohtaan avaintekijä opettajan ja opiskelijan välisissä ohjaustilanteissa?

Kyllä on, koska vuorovaikutus perustuu kontaktiin. Jos avointa ymmärrystä ei ole, ei voi tietää mitä toinen ajattelee. Silloin voidaan keskustella jostain sellaisesta asiasta mistä ei ollut tarkoitus keskustella. Tietysti se millä tasolla keskustelemme, varmasti vaihtelee meillä kaikilla, mihin olemme milläkin hetkellä valmiita. Toki ymmärrys ei tarkoita sitä, että olisimme aina samaa mieltä opiskelijan kanssa. Halu ymmärtää ja olla läsnä on tärkeää.

Mitkä ovat pop-koulutuksen ydinajatukset lyhyesti?

Työpajassa puhuimme läsnä olemisesta ja validoinnista eli reflektiivisestä kuuntelusta. Aina ei oikeastaan voida ratkaista asioita, mutta meille kaikille on tärkeää, että meidät kuullaan ja tulemme kuulluksi ja jollain tasolla tulemme ymmärretyksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olemme aina samaa mieltä. Tärkeää on myös se, että uskallettaisiin ylipäänsä ottaa puheeksi erilaisia asioita, eivätkä meidän uskomukset ohjaisi sitä miten me olemme tottuneet tekemään. Jos herää huoli esim. jostain opiskelijasta, niin uskallettaisiin kysyä, että mitä sulle kuuluu, onko kaikki hyvin ja haluaisitko jutella. Toisen ihmisen kohtaaminen ja aito läsnäolo sillä hetkellä on tärkeää. Vaikka olisi kiire, voimme olla läsnä sen hetken. Olkoon vaikka 2 minuutista kyse.

Edistetäänkö pop-koulutuksen avulla myös työhyvinvointia?

Kyllä. Varsinkin silloin jos se toteutuu myös työyhteisössä. Jos me myös työyhteisössä uskalletaan ottaa asioita puheeksi ja jakaa niitä. Eikä tehdä liikaa tulkintoja ja keskitytä negatiivisiin havaintoihin. Esim. Tulkinta esimieskeskustelujen puutteesta ei välttämättä tarkoita,” kun sä et arvosta mun työtä”.

Keskustelimme myös siitä, että kaikki vuorovaikutussuhteemme työssä, opiskelussa tai kotona vaikuttavat meihin jollain tavalla. Vuorovaikutussuhteet ovat osa hyvinvointia.

Kuinka minäpystyvyys- käsite voidaan liittää tämän asian yhteyteen?

Minäpystyvyyttä ja itseohjautuvuutta voidaan edistää opiskelijoilla nostamalla asioita esille, kuullaan jotta päästään eteenpäin prosessissa. Hyvä tavoite on, että opiskelija itse oivaltaa mahdollisuuden viedä tilannetta eteenpäin.

Onko pop-koulutusta viety aiemmin muihin yliopistoihin?

Tässä muodossa Pop-koulutusta on ollut Turun ammattikorkeakoulussa ja Turun yliopistossa. Ajatus on ollut viedä koulutuspakettia myös muihin korkeakouluihin, mutta emme ole vielä ehtineet.  Pop-koulutus kestää yhden päivän ja sisältää useita harjoituksia.

Työpajassa teimme myös rooliharjoituksia, jotka herättivät suuren kiinnostuksen myös saliavustajalle. Puheeksi ottamisen taitoja tarvitaan mielestäni opiskeluun liittyvissä ohjaustilanteissa sekä työssä ja vapaa-ajalla.

Kiitos työpajan vetäjille Tiinalle (Turun yliopisto)  ja Katrille (Itä-Suomen yliopisto).

Minna Ranta

Haastattelu Kwok Ng - How wise is PeerWise? Työpaja 15

 Työpajan vetäjä oli Kwok Ng  Jyväskylän yliopistosta, Liikuntatieteiden laitoksesta.

Kwok Ng kuvasi esityksensä alussa, että osa opettajista sekä opiskelijoista on tällä hetkellä diginatiiveja ja aika paljon on edelleen ”immigrants” eli ”maahanmuuttajia” tietotekniikan hyödyntämisessä. Kwok kertoi, että idea Peer Wise -järjestelmän käyttöön liikuntatieteiden laitoksen kurssilla lähti siitä, että haluttiin muuttaa opetusta ja aktivoida opiskelijoita osallistumaan opetukseen. Peer Wise oli sopiva heidän tarkoituksiinsa, koska se oli englanninkielinen sekä ilmainen.

PeerWise-kurssi oli toteutettu niin, että opiskelijat laativat toisilleen monivalintakysymykset itse keksimillään tunnuksilla eli anonyymisti. Opiskelijat joutuvat mm. pohtimaan laatimiensa kysymysten tason sopivaksi kysymysten aiheiden lisäksi. He joutuvat kirjoittamaan vastaukselleen myös perustelut. PeerWisessä pystyy kommentoimaan sekä keskustelemaan tehtäviin liittyvistä asioista. Kysyin Kwokilta, että kommentoiko hän opettajana opiskelijoiden kysymyksiä tai vastauksia Peer Wisessa. Hän kertoi, että hän ei millään tavalla osallistunut keskusteluihin tai muuhun toimintaan Peer Wisessa. Opiskelijat opettivat toisiaan täysin itsenäisesti. Kwok antoi kuitenkin yleistä palautetta luennoilla eli kävi välillä lukemassa kysymyksiä sekä keskusteluja.

Oppimistulokset käytiin läpi hyvinkin tarkkaan eli luennoitsija pystyi identifioimaan opiskelijansa Peer Wisesta saatavan kirjautumistiedon perusteella. Kysymyksillä oli aina deadlinet ja kurssin aikana seurattiin mm. kysymyksiin vastaamisen aktiivisuutta Peer Wisestä saatavan tilastotiedon perusteella. Lyhyenä yhteenvetona Kwok kertoi, että kurssin suorittajia oli prosentuaalisesti enemmän kuin edeltävinä vuosina. Kurssin arvosanat olivat vähintään samaa tasoa, joten kokeilu on todellakin kannattanut.

HAASTATTELU

Teemaryhmä 5: OHJAUKSELLINEN PEDAGOGIIKKA YLIOPISTOSSA

Puheenjohtajat Juha Parkkinen ja Timo Laine

Torstai-aamun sessiossa oli paikalla Jyväskylän yliopiston opettaja Juha Parkkinen. Hän työskentelee ohjauksen koulutuksen ja tutkimuksen puolella OKL:ssa. Hän on kouluttanut 15 vuotta yliopistossa, toiminut oppilaanohjaajana yläkoulussa sekä luokanopettajana alakoulun puolella.

Ohjauksellinen pedagogiikka on Parkkisen mukaan teorian ja käytännön suhteen haastava kysymys. Tärkein kysymys on kuitenkin, mikä on opettajan tehtävä?

Perinteisestä opettajan asemasta luopuminen

Ohjauksellisuus yliopistossa on Parkkisen mukaan sitä, että opettaja luopuu niin sanotusta tiedon auktoriteettiasemastaan ja tulee opiskelijaryhmän keskelle pyrkien ymmärtämään, mitä yksilö tai ryhmä ymmärtää. Tähän opettaja reagoi sitten mielekkäällä tavalla, käytännössä kurssin tavoitteilla. Tällä ensimmäisellä ohjauksellisuuden tasolla opettaja siis luopuu perinteisestä opettajan asemasta ja hänestä tulee prosessin oppija samoin, kuin opiskelijatkin ovat.

Itseymmärrys asiantuntijaksi kasvamisen prosessista

Parkkinen kertoo, että syvemmässä mielessä, toisella tasolla, ohjaamisessa on kyse siitä, että fokuksessa on kyseisen (ohjattavan) ihmisen kokonaiselämänkenttä. On kyse ihmisen erityisyyden ymmärtämisestä. Tärkein asia on siis ihminen ja se, mikä on opiskelijan itseymmärrys tieteenalan ja sen asiantuntijuuden merkityksestä tälle itselleen. Opettaja pyrkii oppimaan tuntemaan ihmistä, joka on Parkkisen mukaan vallankumouksellista. Hän toteaa, että historiallisesti yliopiston tehtävä on ”kasvattaa sivistyneitä, eheitä, maailmaa muuttavia ihmisiä” ja lisää, että tätä tehtävää on murennettu viime vuosikymmeninä.

Ihmiskäsitys

Parkkinen kertoo, että kaikkein syvimmällä, kolmannella tasolla ”ohjaamisessa on kyse ihmiskäsityksestä, jossa ohjaajaopettajan ja opiskelijan kohtaaminen on ainutlaatuinen tilanne, jossa voi syntyä jopa jotain ihmistä eheyttävää”. Ohjaajan rooli on tuolloin olla kuuntelija ja prosessin ohjaaja.

Parkkisen mukaan kaksi ensimmäistä tasoa ovat saavutettavissa ja monet opettajat ovat jo siihen suuntaan menossa. Syvässä mielessä ne eivät vielä kuitenkaan ole ohjaamista, vaan enemmän tiedonjakoa ja organisointia.

”Ihminen on ainutlaatuinen aarrearkku”

Ohjauksellisuus motivoi Parkkista. Hän kokee, että ihmisen ”rikkauden ja potentiaalin hahmottaminen on loputon mahdollisuus”. Ohjauksellisuudessa häntä kiehtoo, kuinka kasvua voi tukea ja kuinka ohjauksellisuuden ihmiskäsityksessä on paljon kaunista. Parkkinen visioi tulevaisuuden opettajat ohjaajina: kymmenen vuoden kuluttua opettajien koulutus on hyvin samanlaista, kuin ohjaajien.

Taru Liukkonen

Haastattelu, Teemaryhmä 5

HAASTATTELU

Teemaryhmä 14: OPPIMISEN ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN JA TUTKIMINEN YLIOPISTOKONTEKSTISSA

Puheenjohtajat Telle Hailikari, Viivi Virtanen, Liisa Postareff

Hailikari ja Postareff ovat molemmat Helsingin yliopiston yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksiköstä, Virtanen pedagogiikan yliopiston lehtori.  Heidät pyydettiin teemaryhmään yhdessä kirjoittamansa arviointiartikkelin pohjalta.

Naiset kertovat heitä motivoivan oppimisen, opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin tutkimisen, koska he kouluttavat yliopiston opettajia. Heidän mukaansa arvioinnin kehitys laahaa jälkijunassa muuhun pedagogiikkaan nähden. He kertovat edustavansa psykologisempaa näkökulmaa arviointiin.

Millainen on arvioinnin tulevaisuus?

Hailikari, Virtanen ja Postareff nostavat esiin opetuksen johtamisen kehittymisen. Pedagoginen johtaminen on tärkeässä asemassa, jotta arviointi olisi tasalaatuista. Arvioinnin koulutusta tulisi olla kaikilla opettajilla, jotta se ei olisi vain yksittäisten opettajien varassa. Monilta puuttuu Hailikarin, Virtasen ja Postareffin mukaan kokonaiskuva arvioinnista.

 Tulevaisuudessa arvioinnilla pyritään antamaan työelämävalmiuksia. Arviointia ei ole enää vain yhdenlaista joko-tai (numero- tai sanallista), vaan pyritään miettimään, miten arviointi vie eteenpäin. Pohditaan, mikä on arvioinnin merkitys; se ei ole enää vain kontrollointia.

Numeroarviointia Hailikari, Virtanen ja Postareff pitävät hyvänä arviointimenetelmänä, kun kriteerit ovat hyvät ja hyvin avatut. He nostavat tärkeäksi myös jatkuvan arvioinnin yksittäisen arvosanan sijaan. Arvioinnin käsitteiden tulisi olla selviä, jotta tiedetään, mistä puhutaan. He painottavat myös kannustavan arvioinnin tärkeyttä.

Miksi arviointi sitten herättää niin kovasti tunteita?

Arviointia ei heidän mukaansa nähdä keinona edistää oppimista. Koetaan, että arvosana kertoo ”minusta ihmisenä”. Epäoikeudenmukaisuuden kokemukset tai tunne, ettei päässyt näyttämään omaa todellista osaamistaan, tekevät arvioinnista aran asian. Asiantuntijanaiset mainitsevat tulosten arvioinnin luotettavuudesta olevan varsin huolestuttavia. Kaivataan läpinäkyvämpää, kehittymisen tukemiseen tähtäävää arviointia. Opiskelijat myös harvoin kysyvät opettajilta perusteluja saamaansa arviointiin ja tyytyvät ajattelemaan, että opettajan arvio on oikea.

Taru Liukkonen

Haastattelu,  Teemaryhmä 14

Haastattelu: Henna Koskimäki ja Jaana-Piia Mäkiniemi (Teemaryhmä 1)

Haastattelin Teemaryhmän 1 (Hyvinvoivana ja innostuneena Kampuksella - mission impossible?) puheenjohtajia Henna Koskimäkeä ja Jaana-Piia Mäkiniemeä sähköpostitse.

Hyvinvointi on paljon esillä juuri nyt ja oli PedaForumin lisäksi myös helmikuisen Aikuiskasvatuksen tutkijatapaamisen esityksissä yleinen aihe.

1.      Miksi näin, mikä teidän mielestänne tekee hyvinvoinnista ajankohtaisen aiheen juuri nyt?

Henna Koskimäki: Hyvä kysymys! Miksi se ei olisi ollut ajankohtainen aina? Mielestäni aihe on ajankohtainen nimenomaan yliopistoissa juuri nyt sen vuoksi, että taloudelliset leikkaukset koskevat niitä kaikkia nyt aika rajulla kädellä, ja siitä aiheutuu luonnollisesti monenlaisten jälkiseurausten vuoksi paineita myös ihmisten hyvinvoinnille.

Jaana-Piia Mäkiniemi: Hyvinvoinnista keskustelu on vilkasta koko yhteiskunnassa. Esimerkiksi mittaamme hyvinvointiamme innokkaasti erilaisilla mittalaitteilla. Käytämme personal trainereitä ja hyvinvointivalmennuksia. Ehkä trendi heijastuu nyt kaikille elämänalueille. Toisaalta yliopistossa on isoja muutoksia, jotka ovat selvästi uhanneet sekä opiskelijoiden että työntekijöiden hyvinvointia, mikä tekee aiheesta – ei vain trendikkään – vaan tärkeän.  

2. Mitkä tekijät ovat teidän mielestänne opiskelijoiden ja henkilöstön hyvinvoinnin kannalta olennaisimpia kampusympäristössä?

Henna Koskimäki: Hyvinvointi on hyvin laaja ja myös henkilökohtainen kokemus. Ihminen on kokonaisuus, jonka hyvinvointiin vaikuttavat niin työ, vapaa-aika, perhe-elämä, harrastukset kuin fyysinen ja psyykkinen terveydentila. Olennaista kampusympäristön henkilöstön (työ)hyvinvoinnin kannalta on se, että saisi vaikuttaa omaan työhönsä, sen sisältöön ja tekemisen tapaan sekä se, että saisi tehdä sitä omaa ydintehtäväänsä, mistä palkkakin maksetaan. Jos esimerkiksi opettajalla ei riitä aika opetuksen riittävään suunnitteluun ja valmisteluun, saati itse opetustapahtumien järjestämiseen, ollaan menty jossain pieleen. Opiskelijoiden hyvinvoinnissa oleellista on myös se, että aika ja jaksaminen riittäisi opiskeluun keskittymiseen. Taloudellinen tilanne on opiskelijoilla yhtenä hyvinvoinnin haasteena, eikä tilanne ole paranemassa opintotukileikkausten ja opintoaikojen rajausten myötä. Kannustaisin opiskelijoita pohtimaan omaa hyvinvointiaan ja mikä sitä parhaiten pitäisi yllä! Kun löydät jonkun oman jutun, joka on sinulle tärkeä ja joka lisää omaa hyvinvointiasi - pidä siitä kiinni!  

Jaana-Piia Mäkiniemi: Uskon, että opiskelijoiden hyvinvointiin vaikuttavat pitkälti samat tekijät kuin työntekijöiden hyvinvointiin. Esimerkiksi erilaiset yksilölliset psyykkiset ja fyysiset tekijät, kuten fyysinen terveys ja ajattelutavat luovat pohjaa sille, miten reagoimme työhön tai opiskeluihin. Esimerkiksi hyvä fyysinen kunto voi suojata raskaankin työn vaatimuksilta. Tietyt yksilölliset ajattelu- ja toimintatyylit, kuten avoimuus muille ja joustavuus sekä myönteisyys näyttävät tukevan hyvinvointia. Ihmiset kokevat esimerkiksi haasteet hyvin eri tavoin. Tämä tarkoittaa, että on tarjottava erilaista yksilöllistä tukea opiskeluun ja hyvinvointiin. Toisaalta yhteisön sosiaalisen vuorovaikutuksen laatu, ja miten tulee kohdelluksi sosiaalisissa tilanteissa, on yhteydessä hyvinvointiin. Esimerkiksi epäoikeudenmukaiseksi koettu kohtelu on selvä uhka hyvinvoinnille. Meidän on siis syytä panostaa siihen, miten kohtelemme toisiamme ja, miten puhumme toisille. Edelleen työ, jota teemme, on keskeisimpiä hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Liika kiire ja aikapaineet sekä vaikutusmahdollisuuksien puute syövät usein hyvinvointia, kun taas työn koettu mielekkyys, selkeys ja itsenäisyys sen suorittamisessa voivat ruokkia sitä. Yliopisto-organisaation muutos ja siihen liittyvä epävarmuus rasittaa tällä hetkellä. Tämän vuoksi on johtamisessakin syytä mm. selkeyttää tilannetta, käydä aktiivista myötäelävää dialogia eri tahojen kanssa sekä luoda toivoa ja uskoa. Toisaalta on ehkä hyvä myöntää sekin, että on luonnollista, jos kokee epävarmuudessa ja kuormittuneena hyvinvointinsa heikentyneeksi. 

2.      Mikä hyvinvointi -aiheessa puhuttelee teitä eniten?

Henna Koskimäki: Kiireisessä ja joskus kovassakin työelämässä hyvinvointi-aiheessa puhuttelee sen inhimillisyys. Sen pitäisi olla se kaikkein tärkein teema meille kaikille kaiken kiireen, aikataulutuksen ja säntäilyn keskellä.

Jaana-Piia Mäkiniemi: Mielestäni jokaisella ihmisellä on oikeus voida riittävän hyvin niin työssään kuin sen ulkopuolellakin. Hyvinvointi on siis itseisarvo, jota ei saa unohtaa, eikä ihmisiä nähdä välineinä saavuttaa jotakin.

4. Millaisilla käytännön toimintatavoilla tai keinoilla hyvinvointia kampuksella voitaisiin parhaiten lisätä?

Henna Koskimäki: Haluaisin muistuttaa meitä kaikkia siitä, että jokainen on itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan niin työelämässä kuin muussakin elämässä ja että se tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. Mutta käytännössä sitä voidaan toki kehittää yhdessä myös kampuksella. Esimerkiksi

• Lisäämällä opiskelijoiden ja henkilökunnan osallisuutta opiskeluun tai työtehtäviin liittyvissä asioissa.
• Huolehtimalla jokainen toinen toisistaan, kysymällä miten menee? Ei päästetä opiskelukaveria tipahtamaan kyydistä.
• Muistamalla kiittää ja kannustaa toisiaan, juhlia yhdessä saavutettuja tavoitteita, palkita itseään ja toisia hyvin tehdystä työstä.
• Järjestämällä taukoliikuntaa ja kutsumalla kaveritkin illalla jumppaan. Järjestämällä esim. leikkimielisiä porrashaasteita tai pyöräilyhaasteita.
• Vain mielikuvitus on rajana, mikä ikinä teitä innostaa ja motivoi!?

Jaana-Piia Mäkiniemi: Ks. Edellä (kohta 2.) ja lisäksi vinkkejä työhyvinvoinnin kehittämiseen:

http://www.uta.fi/jkk/synergos/tyohyvinvointi/posetiivi/etusivu.html

Haastattelu: Hanna L. Ojala (Teemaryhmä 8)

Haastattelin Teemaryhmän 8 (Tunteet ja tilat oppimisessa ja opettamisessa) puheenjohtajaa Hanna L. Ojalaa sähköpostitse.

Tunteet ovat ainakin opiskelijan näkökulmasta olleet viime aikoina paljon
esillä kasvatustieteen tutkimuksessa ja ehkä hieman uutena näkökulmana.

1. Mikä tekee tunteista ajankohtaisen näkökulman kasvatustieteissä juuri
nyt?

Tunteet tuntuvat olevan ajankohtaisia vähän joka puolella nykyisin. Lieneekö syynä yksilökeskeinen kulttuuri, somen tykkäyskulttuuri vai mikä. Se, että tunteet ovat pinnalla kasvatustieteissä ei siis ole erityisen erikoista.

2. Mistä teidän kiinnostuksenne tunteiden, tilojen ja oppimisen yhteyksiin
nousee?

Feministisestä pedagogiikasta ja omista opiskeluaikaisista kokemuksista. Aikanaan aikuiskasvatustieteen opiskelijana minua häiritsi vähän turhan kliininen asioiden käsittely- ja esitystapa. Oppimisesta ja opiskelusta puhuttiin pitkälti rationaalisina tapahtumina ja prosesseina, joka jätti mm. tunteet ja ruumiillisuuden ulkopuolelleen. Naistutkimus ja erityisesti feministinen pedagogiikka tarjosivat vastauksia tähän ’puutokseen’.  Feministisen pedagogiikan lähtökohtana on, että tunteet, ruumiillisuus ja tilat ovat erottamaton osa oppimista ja opetuskäytäntöjä.

3. Mikä tunteissa ja tiloissa on mielestänne oppimisen kannalta kaikkein
olennaisinta?

Se, että niiden olemassaolo ja vaikutus tunnustetaan. Esim. tila, jossa opetus ja oppiminen tapahtuvat, vaikuttaa hirvittävän paljon siihen, mitä ja miten opitaan, mitä saadaan aikaiseksi.

4. Mitä feministinen pedagogiikka tunteiden ja tilojen suhteen painottaa
opetuksessa?

Tunteiden ja tilojen huomioimista. Opettajan tulee miettiä, miten tila, jossa hän opettaa, osallistuu oppimisprosesseihin: Mitä tila mahdollistaa tai rajaa, miten tilaa voisi käyttää opetuksessa hyödyksi. Toisaalta miten ottaa huomioon opetustilanteeseen tai opetettavaan asiaan liittyvät tunteet: Onko niitä mahdollista käsitellä jotenkin opetustilanteessa tai oppimispäiväkirjassa tms. suoritusmuodossa tai voiko opiskelijoita laittaa keskenään pohtimaan, mistä erilaiset tunnekokemukset kertovat, millaisia laajempia yhteyksiä niissä on. Feministiselle pedagogiikalle keskeistä on ajatella tunteita muinakin kuin yksilön sisäisenä asiana. Toisin sanoen tunnekokemuksissa on aina kytkynsä sosiaalisiin tilanteisiin, kulttuurisiin käsityksiin, yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Näin ollen yksilölliseltä näyttäytyviä tunnekokemuksia voi käyttää mm. yhteiskunnan, eriarvoisuuksien, normien analysoinnissa. Idea on siis päästä tunteisiin liittyvissä kysymyksissä yksilön ulkopuolelle vähättelemättä tietenkään yksilön kokemusta. Mutta tunteiden huomioimisessa ei ole kyse yksilöihin kiinni jäämisestä, vaan tunteiden kollektiivisen ja yhteiskunnallisen ulottuvuuden havaitsemisesta.