Työpaja 24: Käänteisen oppimisen mahdollisuudet ja haasteet eri alojen ja erilaisten opiskelijaryhmien sekä opettajien näkökulmista

Laura Hirston ja Markku Saarelaisen työpajassa pohditaan käänteistä oppimista yhtenä opettamisen järjestämisen vaihtoehtona Itä-Suomen yliopiston hankkeen kokeilujen pohjalta. Käänteisen oppimisen (engl. flipped learning, flipped classroom) perusajatuksena on se, että perinteisen kurssin ainekset -- luennot ja kotitehtävät -- käännetään toisinpäin, eli luennot katsotaan kotona ja tehtävät tehdään yhteisissä tapaamisissa. Suomessa käänteisen oppimisen ajatuksia lukiossa on menestyksekkäästi soveltanut esimerkiksi Pekka Peura (http://maot.fi/), mutta menetelmä sopii hyvin myös korkeakouluihin. Opetus yliopistoissa on jo nykyään hyvin monimuotoista, joten myös käänteistä oppimista voidaan toteuttaa monella eri tavalla.

Opiskelijoiden näkökulmasta käänteinen oppiminen mahdollistaa monia asioita: oppimisesta tulee joustavampaa, kun “luennot” voi katsoa omalla ajallaan ja toisaalta mielekkäämpää, kun yhteisissä tapaamisissa käsitellään nimenomaan niitä asioita, jotka tuottivat eniten vaikeuksia. Toisaalta uuteen oppimismenetelmään tottuminen saattaa vaatia aikaa ja ohjauksellisia resursseja: jotkut opiskelijat saattavat esimerkiksi ajatella, että itsenäiset luento-osuudet eivät ole olennaisia, mikä johtaa hankaluuksiin kurssin edetessä. Kuten työpajan vetäjät tuovat esille, on tärkeää, että käänteistä oppimista hyödyntävillä kursseilla on selkeä rakenne ja kaikki osaamistavoitteet sekä suoritusvaatimukset tuodaan järjestelmällisesti esille. Kaiken kaikkiaan käänteinen oppiminen tarjoaa varteenotettavan vaihtoehdon opettamisen kehittämiselle.

Käänteistä oppimista hyödyntävät kurssit vaativat panostusta myös opettajilta, sillä heidän on omaksuttava uusi tapa järjestää kurssi ja ratkaistava monia käytännön ongelmia liittyen esimerkiksi käytettäviin oppimisympäristöihin ja yksilöllisen arvioinnin menetelmiin. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että kiinnostuneille opettajille on tarjolla malleja, joista he voivat itse ottaa oppia suunnitellessaan uudenlaisia käänteisiä kursseja!

Teemu

Työpaja 23: Yliopistopedagogiikka-lehden kirjoittajakoulu

Anne Nevgin ja Mari Murtosen työpajassa kehitetään tieteellisen tekstin kirjoitustaitoja. Vaikka työpajan pitkän tähtäimen tavoitteena onkin tuottaa Yliopistopedagogiikka-lehteä, saa moni yliopisto-opettaja ja opiskelijakin työpajasta varmasti tukea ja vinkkejä tieteellisen tekstin kirjoittamiseen. Työpajassa käsitellään niin tutkimuksen jäsentämistä tutkimusartikkeliksi kuin omasta opetuskokeilusta tai ajankohtaisista aiheista kirjoittamista.

Tieteellinen kirjoittaminen on yksi yliopistomaailman keskeisimmistä taidoista. Sitä ei tule pitää itsestäänselvyytenä, vaan taitoa voi ja tulee harjoittaa. Yksi tai kaksi kirjoitusviestinnän kurssia opintojen aikana on riittämätön pohja hyvin perustellun, argumentoidun ja selkeän tekstin kirjoittamiseksi. Opiskelijoina koemme, että tieteellistä ja vaikuttavaa kirjoittamista tulisi opettaa enemmän jo opintojen aikana, myös integroituna muihin kuin kirjoitusviestinnän opintoihin. Osasta opintojen aikana tehdyistä oppimistehtävistä tulisi saada palautetta sisällön lisäksi myös kieliasusta ja tekstin tieteellisyydestä.

Yliopistoyhteisössä tulee kasvaa yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi. Kirjoittaminen on yksi vaikuttamisen keino, ja jokaisen yliopistoyhteisön jäsenen tulisi osata kirjoittaa selkeä, mielenkiintoinen, hyvin argumentoitu ja keskustelua herättävä teksti.

Annukka, Jenna ja Marja

Työpaja 18: Opetusosaamisen arviointi osana akateemista urajärjestelmää

Työpajan 18: Opetusosaamisen arviointi osana akateemista urajärjestelmää vetävät Jukka Parviainen, Miia Leppänen ja Mari Knuuttila. Työpaja on keskittynyt opetusosaamisen arviointiin ja sen kehittämiseen tulevaisuudessa. Keskeinen kysymys on, mikä on opetusosaamisen merkitys opetushenkilökunnan rekrytoinneissa nyt ja tulevaisuudessa? Entäs kuinka professorit ja lehtorit itse kokevat arvioiduiksi tulemisen opetuksessaan?

Työpajassa esitellään kuinka Aalto-yliopisto otti käyttöön opetusosaamisen arviointimallin vuonna 2012. Reilun kolmen vuoden aikana rekrytointiarviointeja on tehty 170:lle henkilölle ja osa rekrytoiduista on jo arvioitu uralla etenemisen yhteydessä. Työpajassa esitellään kuinka tämä arviointiprosessi on toiminut käytännössä ja esitellään sen toimijoita, arviointikriteerejä ja tuloksia. Kokemuksia arviointiprosessista osana yliopiston arkea tullaan jakamaan ja toivottavasti tämä myös herättää kysymyksiä ja keskustelua yleisön puoleltakin. Opetusosaamisen arviointi saattaa hyvinkin olla trendi, joka leviää myös muihin korkeakouluihin, joten nyt olisi hyvä tilaisuus tulla kuulemaan, mistä on oikein kyse.

Vuoden 2013 Peda-Forum päivillä sama ryhmä esitteli opetusosaamisen arviointitoimintaa ensimmäisen vuoden kokemuksien pohjalta keskittyen rekrytointiarviointeihin. Tällä kertaa pääpaino on siirtynyt etenemisarviointeihin, joissa voidaan aidosti keskittyä henkilön opetusosaamisen kehittymiseen uran aikana. Projektia on siis työstetty jatkumona tarkoituksena parantaa opetuksen laatua ja opetushenkilökunnan ammattitaitoa. Onko tässä tavoitteessa onnistuttu ja kuinka arvioitavat henkilöt ovat käytännön kokeneet? Kuinka arviontikäytänteet ovat kehittyneet vuosien aikana? Aiotaanko niitä hyödyntää muillakin tavoin tulevaisuudessa? Opetusosaamisen arviointiin liittyy paljon kysymyksiä ja myös eettiset näkökulmat tulisi pitää mielessä, joten työpajan herättämät ajatukset ja keskustelut voivat todellakin olla paikalla olon arvoisia!

Työpaja on erityisesti suunnattu opetuksen johdolle, opetuksen kehittäjille ja aiheesta kiinnostuneille opettajille. Työpajan tavoitteena on myös tarjota tukea opetustoiminnan kehittämiseksi ja herättää keskustelua, millaista tämän tuen tulisi olla ja miten sitä voisi toteuttaa. Kyseessä pitäisi olla oikein työelämälähtöinen ja ajankohtainen työpaja, jonka aihepiiri koskettaa kaikkia opetustoimissa toimivia henkilöitä. Tulkaa ihmeessä kuuntelemaan, mihinkä suuntaa opetuksen kehittäminen on menossa tulevaisuudessa.

Kirjurina toimi Marja  

Työpaja 8: Opiskelijoiden osallisuus tutkimuksessa, opetuksessa ja kehittämistyössä

Leena Lestisen ja Ulla Maija Vallealan työpajassa käsitellään opiskelijoiden osallisuutta tutkimuksessa, opetuksessa ja kehittämistyössä erittäin moniulotteisesti. Osallisuutta käsitellään Jyväskylän yliopiston kehittämishankkeen kautta, jossa opiskelijat ovat olleet mukana. Näin osallisuudesta saadaan näkökulmaa sekä osallisuuden kehittämisestä sinänsä, opiskelijoiden osallisuudesta yliopiston kehittämishankkeessa että yliopiston, opiskelijoiden ja työelämän yhteistyöstä.

Koemme erittäin tärkeäksi, että opiskelijat voivat olla osallisina yliopiston toiminnassa ja kehittämisessä sen molempien tehtävien yhteydessä: tutkiminen ja opettaminen. Opiskelijat ovat oleellinen osa yliopistoyhteisöä, ja heidän tulisi olla osallisia niin yliopiston päätöksenteossa, kanssaoppijoina kuin yliopistoa ja yhteiskuntaa kehittämässä. Opiskelijoiden osallisuutta kaivataan ja tarvitaan erityisesti opetuksen kehittämisen yhteydessä. Vain opiskelijoilla on todellinen, kokemuksen kautta saatu tieto alansa opinnoista kokonaisuutena. Siksi olisi tärkeää lisätä yhteistyötä opiskelijoiden ja opettajien välillä.

Opiskelijoiden osallisuutta sivutaan myös teemaryhmissä 1: Hyvinvoivana ja innostuneena Kampuksella - Mission Impossible? (Blogitekstit A ja B) ja 13: Kohtaatko? Vuorovaikutteista pedagogiikkaa (Blogitekstit C , D ja E)

Annukka, Jenna ja Marja

Opettajana yliopistossa

Yliopiston merkittävä tehtävä tutkimustyön lisäksi on opettaminen. Teemaryhmässä 12 Opettajana yliopistossa käsitellään yliopisto-opettajuutta kahdesta eri näkökulmasta: opettajien keskinäinen yhteistyö sekä mitä ja miten tulisi opettaa.

Opettajien yhteistyö

Sekä Klemola, Rasku-Puttonen ja Jääskelä että Virtanen, Vesisenaho ja Fagerlund käsittelevät esityksissään opettajien yhteistyötä yliopistossa . Jääskelä ja kumppanit esittelevät yhteisöllinen opetuksen kehittämismallia, ja Virtanen ja kumppanit tarkastelevat TVT-kehittämishankkeen vaikutuksia yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen. Molemmissa esityksissä painotetaan siirtymistä opettajien yksin tekemisen kulttuurista yhteistyön kulttuuriin. 

Mielestämme on luonnollista, että yhteistyö ja vuorovaikutus lisääntyy, kun ihmiset laitetaan tekemään yhdessä töitä. Sillä, onko kyseessä TVT- tai mikä tahansa muu kehittämisen kohde, ei ole mielestämme niin suurta merkitystä. Molemmilta esityksiltä odotamme mielenkiinnolla, esimerkkejä yhteisöllisen opettajuuden toteutumisesta sekä millaisia yhteistyömuotoja on löydetty ja miten niitä voidaan soveltaa. Mitkä ovat yhteisöllisen opettajuuden suurimmat haasteet ja miten yhteisöllinen opettajuus mahdollistetaan? Lisäksi pohdimme TVT:n roolia yhteistyössä, mistä olisi myös mielenkiintoista kuulla lisää.


Mitä ja miten opettajien pitäisi opettaa yliopistossa?

Tuomainen käsittelee esityksessään opettajien kokemuksia englanninkielellä opettamisesta ja sen mahdollisuuksista. Suomessa on käynnissä murros, jossa englannin kieltä käytetään entistä enemmän yliopisto-opetuksessa. Vaikka Tuomaisen abstraktista käy ilmi, että opettajilla on englanniksi opettamiseen liittyviä huolia, on englanninkielinen opetus meidän opiskelijoiden mielestä tärkeää. Englanninkieliset opinnäytetyöt ja väitöskirjat avaavat enemmän ovia kansainväliselle tutkimuskentälle ja englanninkielinen opetus kansainväliseen työelämään. 

Kannustus englannin käyttämiseen tulee opettajilta. Opetusta voitaisiinkin esimerkiksi toteuttaa kaksikielisenä hyödyntäen yhtä aikaa sekä englannin että suomen kieltä, jolloin englanti tutkimuskielenä ja oman alan käsitteet tulisivat tutuiksi jo opetuksen aikana. Mielestämme olisi tärkeää, että opettajille annettaisiin tukea englannin opetukseen sekä kurssin että jatkuvan konsultoinnin tai mahdollisesti yhteisopettajuuden avulla. Opettajien asiantuntijuus omalta alaltaan ei katoa, vaikka kielitaito ei vastaisikaan natiivin tasoa.

Puustinen pohtii esityksessään, miten opiskelijoita opetetaan kriittiseen ajatteluun. Koemme aiheen erittäin tärkeäksi, ja mielestämme yliopistossa viimeistään on korkea aika opettaa kriittistä ajattelua. Kriittisyyden ei pitäisi olla opettajille uhka, vaan mahdollisuus, johon toivomme että opettajat tarttuisivat enemmän. Kriittisyys on kuitenkin taito, jota voi opetella. Jäämme odottamaan Puustisen esitykseltä kriittisyyteen opettamisen haasteiden kuvausta ja niiden ratkaisumahdollisuuksia. Toivomme, että esityksessä käytetään selkeää ilmaisua, jotta filosofian kiemurat aukeaisivat kaikille osallistujille.

Annukka, Jenna ja Marja

Digiluu-digilei – pedagogiikka edellä muutokseen

Teemaryhmä 7

Jyväskylän yliopiston kirjaston  järjestämällä Tiedonhankinta -kurssilla pilotoitiin sulautuvan oppimisen periaatteiden mukaisesti sekä kontaktiopetusta että luokkahuoneen ulkopuolella tapahtuvaa oppimista. Kandidaatintutkimus on usein ensimmäinen laajempi tieteellinen teksti, jota varten opiskelijan täytyy opetella tiedonhaku lähteiden etsimiseen. Opiskelijat tuottivat ryhmissä opetusvideon, jossa tiedonhankintasuunnitelmassa hahmoteltu tiedonhankinnan prosessi tuotettiin videoksi. Teknologia ei ollut pääasiassa ja videot olivat ruutukaappausvideoita. Ryhmät tuottivat videosta käsikirjoituksen, jossa he määrittelivät oleelliset asiat tiedonhankinnassa ja sen, mitä he haluavat opetusvideossaan esittää. Useat opiskelijat pitivät oppimistapaa mielekkäänä ja videota hyvänä tapana esittää oppimaansa. Osa opiskelijoista taas koki videon tekemisen vaivalloisena. Tiia Puputti toteaakin abstraktissaan, että on tärkeää varmistaa, että videon tekninen toteuttaminen on opiskelijalle mahdollisimman yksinkertaista ja että oppimistehtävä on ohjeistettu mahdollisimman selkeästi. Tämähän pitäisi olla tavoitteena kaikissa oppimistehtävissä.

Toisessa abstraktissa ja ryhmän tapahtumassa esitellään Turun yliopistossa on kehitetty digitaalinen University Teachers’ Pedagogigal Support eli UTUPS –ympäristö, jolla pyritään lisäämään tohtorikoulutettaville sekä henkilökunnalle englanninkielisen yliopistopedagogiikan koulutuksen sekä määrää että laajuutta. Tällä hetkellä tarjottavat moduulit ovat nimeltään Becoming a teacher, Lecturing and expertise ja How to plan my teaching. Moduulit tukevat opiskelua mm. lyhyillä motivointi- ja asiavideoilla, yhteisen tiedonmuodostuksen nopeilla välineillä, itsearviointivälinein, lukemistoin sekä yhteistoiminnallisin pienryhmin. Moduulit koostuvat siis  itsenäisestä työstä sekä yhteistoiminnallisesta verkkotyöskentelystä pienryhmässä. Suunnitteilla on myös moduuli, joka nivoo moduulien teemoja yhteen ja sisältäisi myös tapaamisia kasvotusten. Teemaryhmässä esitellään UTUPS-ympäristöä, sen pedagogisia ja teknisiä ratkaisuja sekä tilastoja ja käyttökokemuksia.

Ajankohtaisiin asioihin paneutuu myös Jyväskylän yliopiston Ihmistieteiden metodikeskus (IHME), joka toteuttaa eIHME-hankkeen, jossa tutkitaan ja kehitetään digitaalisten työvälineiden käyttöä tutkimusmenetelmien opetuksessa heterogeeniselle tutkijoiden sekä jatko-opiskelijoiden ryhmälle.  Pilottikurssina on tutkimusperustaisesti kehitetty, verkkovälitteinen Kyselytutkimuskurssi, jossa hyödynnetään erilaisia digitaalisia työvälineitä. Kurssi toteutetaan sulautuvan oppimisen viitekehyksen mukaisesti ja opetus toteutetaan monimuotoisesti yhdistämällä asiantuntijaluentoja, pienryhmätyöskentelyä, verkkokeskusteluita ja digitaalisia oppiaineistoja. Kurssilla pyritään tukemaan aidosti ymmärtävää ja syvällistä oppimista, opiskelijoiden välistä vuorovaikutusta ja korostamaan yhteisöllisiä työskentelymenetelmiä. Hankkeen tavoitteena on myös luoda pedagoginen malli, jonka avulla voidaan toteuttaa nykyaikaista tieto- ja viestintäteknologiaa hyödyntävää laadukasta opetusta.

MOOC (eli Massive Open Online Course) opetusmuotona kytketään yliopistopolitiikkaan, opetuksen resurssien käytön tehostamiseen sekä kaupallisuuteen, mikä on luonut sille aika negatiivisen maineen. Toisaalta ajatus koulutuksen demokratisoinnista ja digitalisoinnista sisältyy myös MOOC -ideologiaan. Helsingin yliopiston Avoimessa yliopistossa järjestettiin ”Kulttuuriperintö ja nykyaika” -kurssi MOOC -alustalla. Kurssi yhdisti videoluentoja, verkkokeskusteluja, vertaisarviointeja sekä internet-aineistoja. Arviointi toteutettiin seuraamalla opiskelijoiden käyttäytymistä kurssien aikana sekä analysoimalla heidän suorituksiaan ja palautettaan. MOOC antoi keinoja korostaa nykyaikaisen kulttuuriperintöpuhetta kaikkialla ja sen monimediaalisuutta. MOOC pakottaa pohtimaan, mitä opiskelijoiden ”osallistuminen” tarkoittaa ja miten sitä arvioidaan. Opettaja joutuu myös miettimään opetuksensa ja materiaaliensa avoimuutta. Opettajan roolina on paikallistaa ja yhdistää erilaisia aineistoja.

Kaikissa näissä neljässä teemaryhmän 7. aiheissa korostuu se, että digiteknologia vaikuttaa pedagogiikkaan, mutta teknologia kuitenkaan sanele pedagogisia ratkaisuja. Uudenlaisia opetusmenetelmiä sekä -ympäristöjä on otettu laajasti käyttöön myös yliopistoissa. On tärkeää, että kokemuksia jaetaan ja kurssien toteutuksista kerätään palautetta sekä tuloksia hyödynnetään tutkimuksessa. Vain siten saadaan aikaan laadukasta uutta pedagogiikkaa uusissa oppimisympäristössä.

Marianne ja meidän ryhmä

1. JY Kirjasto: Kokemuksia videoiden teosta, vertaisoppimisesta ja blended learningista Tiia Puputti

2. TY, Yliopistopedagogiikan yksikkö: Kokemuksia UTUPSin käytöstä v. 2015-16 Mari Murtonen ja Heidi Ponsiluoma

3. JY, IHME: eIHME-hankkeen pilotti Kirsi Heinonen, Asko Tolvanen ja Petteri Niemi

4. HY, Kulttuuriperintö ja Avoin yo: Kokemuksia MOOCien suunnittelusta Visa Immonen, Joanna Veinio

Opettajana yliopistossa

Opettajana yliopistossa -teemaryhmä (teemaryhmä 12) käsittää kolme alustusta aihepiiriin liittyen. Pohdiskelimme ryhmässä sitä, että yliopistossa läheskään kaikilla opettajilla ei ole lainkaan pedagogista koulutusta. Tämä käy ilmi myös alustuksista. Esimerkiksi Aalto-yliopistossa n. 10% alustuksen tutkimukseen osallistuneista vastaajista ei ollut saanut minkäänlaista pedagogista koulutusta. Melkein kaikissa muissa oppilaitoksissa opettajilta kuitenkin vaaditaan pedagoginen pätevyys.

Yleisesti opettajan työtä yliopistossa leimaa kompleksisuus, sirpaleisuus, kiire ja monenlaiset vaatimukset. Käy ilmi, että opettajat toivovat yhteistyötä kollegojen kanssa, pedagogista koulutusta, sparrausta opetuksen tueksi, vertaistukea ja verkostoja. Nämä vaikuttavat opettajan omaan jaksamiseen ja hyödyllisiksi ideoiden saamiseksi.

Mielestämme yhteisöllisyydellä ja yhteistyöllä voitaisiin tukea yliopisto-opettajien hyvinvointia, joka heijastuu myös opiskelijoihin positiivisella tavalla. Pohdimme muun muassa yhteisopettajuutta ja sitä, että opetustyötä voisi tehdä myös parityönä eikä yksin. Haasteena voivat olla opettajat, joilla on takana vaikkapa 20 vuoden ura ja he ovat tehneet asiat aina tietyllä tavalla.

Alustuksista nousi esiin yhteisöllisyyden lisäksi myös muita hyviä käytänteitä opetustyön tueksi. Lappeenrannan teknillisen yliopiston kampanjassa hyödynnettiin ajasta ja paikasta riippumattomia keinoja, esimerkiksi yliopistopedagogisia peruskysymyksiä käsitteleviä viikottaisia sähköpostiviestejä, jotka kannustivat pohtimaan erilaisia teemoja, joista saattoi myös keskustella päivystävän pedagogin kanssa. Syntyi myös videomateriaalia, jota voi hyödyntää vielä jatkossakin. Huomionarvoista on myös, että yliopistopedagogisen kampanjan taustalla on tärkeää olla johdon tuki.

Mielestämme alustukset muodostivat selkeän ja johdonmukaisen kuvan yliopisto-opettajien haasteista ja tarpeista. Niihin vastaaminen on tärkeää myös opiskelijoiden kannalta.

Minna, Taru ja Ilona