perjantai 3. kesäkuuta 2016

Digiluu-digilei – pedagogiikka edellä muutokseen

Tässä teemaryhmässä (#7) tarkasteltiin digitalisaatiota asennoitumisen, sekä käytännön esimerkkien kautta. Helsingin yliopiston kielikeskus oli toteuttanut kyselyn, jossa mietittiin opettajien ja opiskelijoiden asennoitumista digitalisaatioon. Kolme muuta teemaryhmän osa-aluetta käsittelevät käytännön kokemuksia digitalisaatiosta Jyväskylän yliopistolta. Teemaryhmä käsittelee hyvin erilaisia osa-alueita, mutta kaikki pyrkivät edistämään digitaalisten työkalujen käyttöä omassa työssään.

Helsingin yliopiston kielikeskuksen toteuttama kysely koskien digitalisaatiota kielten opetuksessa on osa kielikeskuksen uuden digistrategian luomisprosessia. Opiskelijat tuntuivat käsittävän teknologian osana opintoja suurempana kokonaisuutena kuin opettajat sisältäen esimerkiksi sosiaalisen median ja mobiilisovellukset. Opettajien näkökulma digitalisaation oli pääosin työlähtöinen ja oli rajoittunut vain selkeästi opetukseen tarkoitettuihin työkaluihin. Hyvän verkko-opetuksen pohjaksi todettiin riittävä tekninen osaaminen, suunnittelu ja vuorovaikutus. Ei ollut lainkaan yllättävää, että kielten opetuksessa vuorovaikutuksen puute aiheutti huonoja verkko-opetuksen kokemuksia. Kyselyn tulokset eivät olleet kovinkaan yllättäviä näin ensinäkemältä, mutta ehkä syvempi tilastollinen analyysi avaa tuloksia enemmän.

Jyväskylän yliopiston avoimen yliopistossa kokeiltiin ryhmäblogin kirjoittamista vaihtoehtona yksilötyöskentelylle terveystiedon perusopintojen ensimmäisellä kurssilla. Blogityöskentely koettiin ylivoimaisesti motivoivampana ja tehokkaampana työtapana yksilötehtävään nähden. Ryhmäblogin kirjoittaminen kuitenkin todettiin aiheuttavan enemmän työtä opettajalle, mutta mahdollisti opiskelijoiden työskentelyn parempaa seurannan. Kuitenkin “vain” 57% kyselyyn vastanneista valitsi ryhmätyöskentelyn yksilötyöskentelyn sijaan, joten myös merkittävä osa koki yksilötyöskenetelyn itselleen parhaaksi tavaksi.

Jyväskylässä kemian laitoksella testattiin Socrative-äänestysjärjestelmää Kemian perusteet 1 -kurssilla keinona vastata lyhyisiin tehtäviin. Tämän huomattiin parantavan opiskelijoiden aktiivisuutta perinteisten esimerkkitehtävien sijaan. Toteutus sai hyvää palautetta ja sitä tullaan käyttämään uudestaan. Interaktiiviset tehtävät mahdollistavat opiskelijoiden oppimisen ja ymmärtämisen seurannan paremmin luennon aikana ja siten mahdollisesti vaikeat asiat voidaan käydä läpi tarkemmin tarpeen tullen. Järjestelmän käyttö lisäsi luennolla opiskelijoiden aktiivisuuden jopa puoleen paikalla olleista, joka tuntuu allekirjoittaneesta hyvin merkittävältä kasvulta normaaliin verrattuna.

Jyväskylän yliopiston kirjasto toteutti uudenlaiset verkkomateriaalit ja -kurssin tiedonhakuun liittyen. Kurssista on myös tulossa englanninkielinen versio opiskelijapalautteen perusteela. Tämä osa-alue teemaryhmästä keskittyy enemmän itse oppimateriaalien toteutukseen kuin siitä saatuihin kokemuksiin. Kansainvälisille opiskelijoille suunnattu kurssi keskittyy tiedonhakuun tieteessä suomalaisessa kontekstissa. Tämä vaatii uutta lähestymistapaa, sillä ei voida olettaa ulkomaalaisten opiskelijoiden tuntevan aihetta samalla tavoin kuin suomalaisten opiskelijoiden.

Ville

  1. HY:n Kielikeskus: Kokemuksia ja vertailua opettajien ja opiskelijoiden asenteista ja kokemuksista digitaalisten välineiden käytöstä Janne Niinivaara, Johanna Vaattovaara
  2. JY Avoin yliopisto: Kokemuksia blogityöskentelystä, Mari Laine & Heli Tyrväinen
  3. JY Kemian laitos: Kokemuksia Socrativesta Kemian perusteet 1 -kurssilla, Tiina Kiviniemi
  4. JY Kirjasto: Tiedonhankinnan verkko-oppimateriaalin ja verkkokurssin pilotti, Johanna Kinnunen


torstai 2. kesäkuuta 2016

Ohjauksellinen pedagogiikka yliopistossa

Teemaryhmässä (teemaryhmä 5) on neljä case-esimerkkiä erilaisista ohjauksellisen pedagogiikan kokeiluista, joita ovat liikunnan opettajaopiskelijoiden projekti, fysiikan laboratoriotöiden ohjauksen tehostaminen sekä fysiikan ja kemian koulutusohjelmien opiskelijoiden sitouttamisessa. Case-esimerkkien perusteella ohjauksellinen pedagogiikka merkitsee erityisesti yhdenvertaisuutta ja aitoa vuorovaikutusta opettajien ja opiskelijoiden välillä, yhteistyötä sekä avointa ilmapiiriä, jotka edistävät opiskelijoiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Esiin nousevat myös työelämälähtöisyys ja tutkiva ote.

Jyväskylän yliopiston liikuntakasvatuksen laitoksella testattiin ohjauksellista pedagogiikkaa ilmiölähtöisen projektiopintojakson kautta. Ilmiölähtöisen opiskelun keksiössä oli tutkiva ote. Alustuksen perusteella ilmiölähtöisen pedagogiikan perustana on yhdessä tekeminen, kriittinen ajattelu, tutkiminen, ongelmanratkaisu, luovuus sekä soveltaminen. Koimme casen innostavana ja positiivisena. Koska projektin tarkoitus oli koulun hyvinvoinnin edistäminen, se vei opiskelijat kouluihin ja tätä kautta tuki heidän työelämävalmiuksiaan. Alustuksen perusteella ilmiölähtöinen pedagogiikka syventää oppimista, haasteena nähtiin projektin rajaaminen ja vastuun ottaminen. Ajattelemme, että projektin rajaaminen voikin ilmiölähtöisessä pedagogiikassa olla keskeinen haaste.

Teemaryhmän toisessa alustuksessa esitellään laboratorio-opetuksen ohjauksellista pedagogiikkaa Helsingin yliopiston fysiikan tutkimuslaitoksella. Alustuksessa meille jää hieman epäselväksi ohjauksellisen pedagogiikan käytännön toteutus, sillä olemme olleet siinä käsityksessä, että laboratoriotyöt ovat aina kuuluneet oleellisena osana fysiikan opetukseen. Olisimme kaivanneet enemmän tietoa mainitusta tehokkaasta opiskelijakeskeisestä oppimisen muodoista.

Oulun yliopiston fysiikan opiskelijoiden sitouttamisessa on hyödynnetty omaopettajatoimintaa. Alustus käsittelee viiden vuoden kokemusten perusteella omaopettajien näkemyksiä kokeilun onnistumisesta. Oulun alustus aiheuttaa ryhmässämme hyvin ristiriitaisia tunteita. Ihmettelemme erityisesti sitä, miksi vuorovaikutuksen onnistuminen ohjaustilanteessa riippuu erityisesti opiskelijasta. Eivätkö omaopettajat tavoita kaikkia opiskelijoita - voihan “hiljaisten” ja “ongelmattomienkin” opiskelijoiden kanssa luoda yhdenvertaista, aitoa vuorovaikutusta? Kokeilussa halutaankin nimenomaan kehittää omaopettajaohjauksen käytänteitä, jonka koemme positiivisena.

Viimeisenä esittelemme Jyväskylän yliopiston Kemian laitoksen kokonaisvaltaisen ohjauksen sitouttavaa toimintaa esittelevän alustuksen; ohjauksen kautta yhteisöllisyyteen. Laitoksen ohjauksellinen toimintamalli tukee avointa ilmapiiriä, yhdenvertaista opettaja-opiskelijasuhdetta, henkilökunnan kohtaamista sekä opintoihin liittyvän yhteistyön lisääntymistä. Alustuksessa oli esitelty käytettyjä keinoja kattavasti ja se herätti meillekin positiivisia tunteita.

Kokonaisuutena teemaryhmä on kiinnostava ja käsittelee tärkeää aihetta. Ryhmämme pohti ohjauksellisen pedagogiikan resurssien tarvetta opettajalle ja oppilaitokselle. Jos kyseessä on ensimmäisen vuoden opintojakso ja kahdensadan opiskelijan massakurssi, jolla opiskelijat pitäisi saada ilmiölähtöisesti sitoutettua laitoksen toimintaan, näemme tässä haasteita ohjauksellisen pedagogiikan toteuttamiselle.


Minna, Taru ja Ilona

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

DIGITALISAATIO JA PELILLISTÄMINEN KORKEAKOULUOPETUKSESSA

Ensinnäkin tämä aihe herättää monia ajatuksia ja tunteita. Jo näin aluksi voidaan todeta, ettei tämä pelillisyys vielä näy omassa koulussamme, Jyväskylän yliopistossa. Vesa Lappalainen kertoo artikkelissaan TIM ja pelillistäminen, että saamme tulevaisuudessa joillakin kursseilla nauttia uudesta visuaalisesta kaupungista, joka rakentuu opiskelijan edistymisen mukaan. TIM on meillä käytössä jo nyt ja näkyykin useammalla kurssilla, mutta ennemminkin monivalintatehtävinä jotka pisteyttävät opiskelijan tekemät tehtävät ja antavat välittömän palautteen. Välitön palaute on opiskelijan näkökulmasta hyvä, koska silloin saa heti tiedon pienemmästä osa-alueesta, joka vaatii vielä paneutumista.

Useammassa artikkelissa nousi esille kilpailutilanne, joka pääosin oli katsottu hyvänä. Vain markkinoinnin simulaatiopelissä se oli heikoimmin menestyneillä laskenut motivaatiota. Kilpailutilanne sopii tietyntyyppisille ihmisille, mutta onko se näkyvissä liikaa kun katsellaan kaikkia yhteiskunnan osa-alueita? Tuntuu että kilpailu näkyy kaikkialla.

Erityisesti TIMIä kehitellessä on otettu huomioon myös opettajan työ, joka ei saisi pelillistämisen takia kuormittua liikaa. Outi Palo-oja ja Ilkka Kukkonen totesivat myös pienempien suoritusten antavan opettajalle laajemman ja sekä monipuolisemman kuvan opiskelijoiden osaamisesta, joka varmasti pitää paikkansa. Näin opettaja kykenisi myös painottamaan tiettyjä aihealueita ja jopa tarvittaessa muuttaa suunnitelmiaan kurssin aikana.

Koko pelillistäminen on korkeakouluopetuksessa positiivinen asia. Ennen kaikkea se tuo vaihtelua perinteiselle luennolla istumiselle. Yleisesti ottaen se näyttää kuitenkin olevan opiskelijoille pitkälti vapaaehtoista. Jos tulokset ovat niin hyviä, se saattaa luoda aikamoisia eroja oppijoiden välille, etenkin kun vähemmän motivoituneet opiskelijat jättävät tehtävä tekemättä. Sopisiko pelillisyyteen myös tietynlaiset minimisuoritukset säännöllisesti koko kurssin ajan? Näin hyödynnettäisiin sitä jokaisen kohdalla ja saataisiin mahdollisesti parempia oppimistuloksia, kuin perinteisellä tentillä, joka mittaa vain loppuosaamista.

TIM ja pelillistäminen, Vesa Lappalainen
Pelillistäminen yliopisto-opetuksen pedagogisena ulottuvuutena, Risto Säntti, Minna-Maarit Jaskari, Anu Ylitalo
Markkinoinnin työelämävaikutuksien kehittäminen stimulaatiopelin avulla, Päivi Borisov, Minna Maarit Jaskari

Arvioinnin kehittäminen aktivoivan opetuksen ja pelillistämisen kautta, Outi-Maaria Palo-Oja, Ilkka Kukkonen