HAASTATTELU
Teemaryhmä 5: OHJAUKSELLINEN PEDAGOGIIKKA YLIOPISTOSSA
Puheenjohtajat Juha Parkkinen ja Timo Laine
Torstai-aamun sessiossa oli paikalla
Jyväskylän yliopiston opettaja Juha Parkkinen. Hän työskentelee ohjauksen
koulutuksen ja tutkimuksen puolella OKL:ssa. Hän on kouluttanut 15 vuotta
yliopistossa, toiminut oppilaanohjaajana yläkoulussa sekä luokanopettajana alakoulun
puolella.
Ohjauksellinen pedagogiikka on
Parkkisen mukaan teorian ja käytännön suhteen haastava kysymys. Tärkein kysymys
on kuitenkin, mikä on opettajan tehtävä?
Perinteisestä opettajan asemasta luopuminen
Ohjauksellisuus yliopistossa on
Parkkisen mukaan sitä, että opettaja luopuu niin sanotusta tiedon
auktoriteettiasemastaan ja tulee opiskelijaryhmän keskelle pyrkien ymmärtämään,
mitä yksilö tai ryhmä ymmärtää. Tähän opettaja reagoi sitten mielekkäällä
tavalla, käytännössä kurssin tavoitteilla. Tällä ensimmäisellä
ohjauksellisuuden tasolla opettaja siis luopuu perinteisestä opettajan asemasta
ja hänestä tulee prosessin oppija samoin, kuin opiskelijatkin ovat.
Itseymmärrys asiantuntijaksi kasvamisen prosessista
Parkkinen kertoo, että syvemmässä
mielessä, toisella tasolla, ohjaamisessa on kyse siitä, että fokuksessa on
kyseisen (ohjattavan) ihmisen kokonaiselämänkenttä. On kyse ihmisen
erityisyyden ymmärtämisestä. Tärkein asia on siis ihminen ja se, mikä on
opiskelijan itseymmärrys tieteenalan ja sen asiantuntijuuden merkityksestä tälle
itselleen. Opettaja pyrkii oppimaan tuntemaan ihmistä, joka on Parkkisen mukaan
vallankumouksellista. Hän toteaa, että historiallisesti yliopiston tehtävä on ”kasvattaa sivistyneitä, eheitä, maailmaa
muuttavia ihmisiä” ja lisää, että tätä tehtävää on murennettu viime
vuosikymmeninä.
Ihmiskäsitys
Parkkinen kertoo, että kaikkein
syvimmällä, kolmannella tasolla ”ohjaamisessa
on kyse ihmiskäsityksestä, jossa ohjaajaopettajan ja opiskelijan kohtaaminen on
ainutlaatuinen tilanne, jossa voi syntyä jopa jotain ihmistä eheyttävää”.
Ohjaajan rooli on tuolloin olla kuuntelija ja prosessin ohjaaja.
Parkkisen mukaan kaksi ensimmäistä
tasoa ovat saavutettavissa ja monet opettajat ovat jo siihen suuntaan menossa.
Syvässä mielessä ne eivät vielä kuitenkaan ole ohjaamista, vaan enemmän
tiedonjakoa ja organisointia.
”Ihminen on ainutlaatuinen aarrearkku”
Ohjauksellisuus motivoi Parkkista.
Hän kokee, että ihmisen ”rikkauden ja potentiaalin hahmottaminen on loputon
mahdollisuus”. Ohjauksellisuudessa häntä kiehtoo, kuinka kasvua voi tukea ja
kuinka ohjauksellisuuden ihmiskäsityksessä on paljon kaunista. Parkkinen visioi
tulevaisuuden opettajat ohjaajina: kymmenen vuoden kuluttua opettajien koulutus
on hyvin samanlaista, kuin ohjaajien.
Taru Liukkonen
Haastattelu, Teemaryhmä 5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti