Työpaja 10: Poppia, intoa ja himoa

Työpajan nimi herättää kiinnostuksen lukijalle. Kukapa ei haluaisi poppia, intoa ja himoa elämäänsä. Työpaja sisältää kuitenkin paljon syvempää tietoa käsittelevän asian; puheeksi ottamisen taidot vaikeissa ja haastavissa opetukseen ja ohjaukseen liittyvissä tilanteissa. POP-koulutus eli Puheeksi Ottamisen Psykologiaa-koulutuksen työpaja käsittelee rooliharjoituksin vaikeita ohjaustilanteita, puheeksi ottamista estäviä uskomuksia sekä vuorovaikutustilanteissa herääviä negatiivisia tunteita. Tärkeitä taitoja jokaiselle työelämään sekä vapaa-aikaan. Kuinka moni opettaja kokee aidosti haluavansa keskittyä myös korkeakouluopiskelijan ongelmiin? Kuinka moni opettaja kokee sen kuuluvan opettajan perustehtäviin? Joka tapauksessa on selvää, että jokainen opiskelija sekä opettaja on yksilöllinen kokonaisuus, johon vaikuttavat vuorovaikutustilanteissa tunteet, aiemmat kokemukset ja yhteistyötaidot.

Yhteistyö opetus- ja ohjaushenkilökunnalla tuo varmasti usein eteen tilanteita, joissa pitäisi ohjata toista korjaamaan tekemistä. Ohjaamisessa tarvitaan vaikuttamista toisen henkilön käyttäytymiseen, tunteisiin tai asenteisiin.  Jos ajattelemme, että tämä asia ei minulle kuulu, eikä minulla ole oikeutta tai osaamista siihen puuttua, luovummeko silloin vastuusta? Mitä jos emme ota vaativaa asiaa puheeksi? Silloin emme ole antaneet henkilön mahdollisuuksille, onnistumisille ja kehittymiselle riittävää tukeamme. Jos ohjaustilanteessa päämääränä olisi aina saada synnytettyä oivalluksia, intoa ja himoa, voisi se lisätä lopulta positiivisia tunnetiloja ja merkityksellisyyttä työhön ja olla sitä kautta edesauttamassa hyvinvointia koko korkeakouluyhteisössä.

Vaikean asian puheeksi ottamiseen tarvitaan taitoa ja valmistautumista. Toivottavasti työpajassa voidaan rooliharjoituksin antaa hyviä käytännön keinoja. Uskomme, että ne jotka ovat valinneet työpajan kiinnostuksen kohteeksi ja saapuvat paikalle, osoittavat jo läsnäolollaan olevansa kiinnostuneita vaativien tilanteiden läpikäymiseen omassa työssään.  Tervetuloa opintopsykologit Ari Kaukiainen, Tiina Tuominen ja Satu Salmi Peda-forum 2016 -päiville.

Minna, Taru ja Ilona
(Kaikkien Peda-forum 2016 työpajojen esittelyt)

Työpaja 2: Yliopiston sisäiset ja ulkoiset verkostot hyvinvoivaa kampusta edistämässä

Työpaja 2: Yliopiston sisäiset ja ulkoiset verkostot hyvinvoivaa kampusta edistämässä

Puheenjohtajana työpajassa toimii Aila Saloranta. Hän toimii Aalto yliopistossa opiskelijoiden hyvinvoinnin asiantuntijana ja pyrkii myös edistämään opiskelijoiden hyvinvointia.

Alustuksen pohjalta nostetaan työstettäväksi kysymyksiä. Aalto-yliopistossa halutaan panostaa opiskelijan hyvinvointiin, opiskelukykyyn ja opinnoissa menestymiseen. Yliopiston sisällä tehdään paljon yhteistyötä opiskelijoiden ja henkilökunnan hyvinvoinnin ja vuorovaikutuksen kehittämiseksi. Mutta tämä ei kuitenkaan riitä, tarvitaan myös ulkopuolisia verkostoja ja tiivistä yhteistyötä mm. ylioppilaskunnan ja ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YHTS:n kanssa.

Esittelyn pohjalta on pitkälti odotettavissa keskusteluun ja omiin kokemuksiin pohjautuva työpaja. Fasilitaattorin ohjauksessa pyritään keskustelemaan esimerkiksi siitä, keitä muita on tukiverkostossa mukana. Voit myös tulla työpajaan jakamaan omia hyviä kokemuksiasi ja kertomaan omista toiveistasi ja unelmistasi parhaan mahdollisen kaikkien hyvinvointia edistävän kampuksen toteuttamiseksi. Hyvinvointi on kuitenkin yksi niistä asioista, johon aina kannattaa panostaa.

 

Kohtaatko? Vuorovaikutteista pedagogiikkaa korkeakouluihin

Teemaryhmässä 13 pohditaan kohtaamista ja vuorovaikutusta opetuksessa ja opiskelussa. Esittelyssä ovat luennot vuorovaikutuskeinona Tampereen teknillisessä yliopistossa, opettajan läsnäolo verkko-opetuksessa Jyväskylän avoimessa yliopistossa ja uudet välineet ammatillisten erityisopettajien koulutuksessa Tampereen yliopiston ja Hämeen ammattikorkeakoulun toteuttamassa tutkimuksessa.

Tampereen teknillisessä yliopistossa on havaittu, että luennoille osallistuminen on yhteydessä hyvään opintomenestykseen ja luentoja esitellään interaktiivisena opetusmenetelmänä. Opiskelijana luento-opetuksesta ei ensimmäisenä tule mieleen interaktiivisuus, vaikka tiedossa on, että siihen yhä enemmässä määrin pyritään. Interaktiivisuus tuntuu haasteelliselta, koska luennoilla on yleensä paljon opiskelijoita ja opetusaikataulu tuntuu usein tiukalta. Aihe on kuitenkin tärkeä, koska omankin kokemuksen mukaan luennoille osallistuminen on hyödyllistä opintomenestyksen kannalta.

Jyväskylän avoimen yliopiston esityksessä pohditaan, miten opettajan läsnäoloa voitaisiin vahvistaa verkko-opetuksessa. Läsnäolo merkitsee verkko-opetuksessa kurssin organisoimista ja ohjeistamista, keskustelujen tukemista sekä suoraa ohjausta, sensitiivisyyttä, persoonallisuutta, sitoutumista vuorovaikutukseen, palautteen antamista, myönteistä vuorovaikutusta ja saatavilla olemista. Vuorovaikutus on siis vähintään yhtä oleellista verkko-opetuksessa kuin esimerkiksi luento-opetuksessa. Verkkoympäristö tuo vuorovaikutukseen ihan omanlaisensa haasteet esimerkiksi siksi, että osallistujat eivät ole läsnä fyysisesti.

Tampereen yliopiston ja Hämeen ammattikorkeakoulun esityksessä todetaan, että ammatillisten erityisopettajien koulutukseen tarvitaan uusia opetusmenetelmiä. Oppimisstrategiat, digitaaliset apuvälineet ja sosiaalisen median käyttö ovat osoittautuneet lupaaviksi erityisopetuksessa ja oppimisessa. Tutkimuksessa on havaittu, että opettajat, jotka hyödynsivät uusia menetelmiä omassa kouluttautumisessaan, hyödynsivät niitä myös muita useammin opetuksessa.

Arkipäiväisesti ajateltuna kohtaamisen ja vuorovaikutuksen merkitys opiskelussa ja opetuksessa tuntuu itsestään selvältä. Esitysten sisältö vaikutti kuitenkin ensin hieman yllättävältä. Kohtaamisesta ja vuorovaikutuksesta ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen luento-opetus, verkko-opetus tai digitaaliset apuvälineet ja sosiaalinen media. Opiskelussa ja opetuksessa on kuitenkin monenlaisia paikkoja ja välineitä kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen. Myös kohtaamisen ja vuorovaikutuksen merkitys on todennäköisesti arkiajattelua laajempi ja moninaisempi.

Opettajana yliopistossa

Yliopiston merkittävä tehtävä tutkimustyön lisäksi on opettaminen. Teemaryhmässä 12 Opettajana yliopistossa käsitellään yliopisto-opettajuutta kahdesta eri näkökulmasta: opettajien keskinäinen yhteistyö sekä mitä ja miten tulisi opettaa.

Opettajien yhteistyö

Sekä Klemola, Rasku-Puttonen ja Jääskelä että Virtanen, Vesisenaho ja Fagerlund käsittelevät esityksissään opettajien yhteistyötä yliopistossa . Jääskelä ja kumppanit esittelevät yhteisöllinen opetuksen kehittämismallia, ja Virtanen ja kumppanit tarkastelevat TVT-kehittämishankkeen vaikutuksia yhteistyöhön ja vuorovaikutukseen. Molemmissa esityksissä painotetaan siirtymistä opettajien yksin tekemisen kulttuurista yhteistyön kulttuuriin. 

Mielestämme on luonnollista, että yhteistyö ja vuorovaikutus lisääntyy, kun ihmiset laitetaan tekemään yhdessä töitä. Sillä, onko kyseessä TVT- tai mikä tahansa muu kehittämisen kohde, ei ole mielestämme niin suurta merkitystä. Molemmilta esityksiltä odotamme mielenkiinnolla, esimerkkejä yhteisöllisen opettajuuden toteutumisesta sekä millaisia yhteistyömuotoja on löydetty ja miten niitä voidaan soveltaa. Mitkä ovat yhteisöllisen opettajuuden suurimmat haasteet ja miten yhteisöllinen opettajuus mahdollistetaan? Lisäksi pohdimme TVT:n roolia yhteistyössä, mistä olisi myös mielenkiintoista kuulla lisää.


Mitä ja miten opettajien pitäisi opettaa yliopistossa?

Tuomainen käsittelee esityksessään opettajien kokemuksia englanninkielellä opettamisesta ja sen mahdollisuuksista. Suomessa on käynnissä murros, jossa englannin kieltä käytetään entistä enemmän yliopisto-opetuksessa. Vaikka Tuomaisen abstraktista käy ilmi, että opettajilla on englanniksi opettamiseen liittyviä huolia, on englanninkielinen opetus meidän opiskelijoiden mielestä tärkeää. Englanninkieliset opinnäytetyöt ja väitöskirjat avaavat enemmän ovia kansainväliselle tutkimuskentälle ja englanninkielinen opetus kansainväliseen työelämään. 

Kannustus englannin käyttämiseen tulee opettajilta. Opetusta voitaisiinkin esimerkiksi toteuttaa kaksikielisenä hyödyntäen yhtä aikaa sekä englannin että suomen kieltä, jolloin englanti tutkimuskielenä ja oman alan käsitteet tulisivat tutuiksi jo opetuksen aikana. Mielestämme olisi tärkeää, että opettajille annettaisiin tukea englannin opetukseen sekä kurssin että jatkuvan konsultoinnin tai mahdollisesti yhteisopettajuuden avulla. Opettajien asiantuntijuus omalta alaltaan ei katoa, vaikka kielitaito ei vastaisikaan natiivin tasoa.

Puustinen pohtii esityksessään, miten opiskelijoita opetetaan kriittiseen ajatteluun. Koemme aiheen erittäin tärkeäksi, ja mielestämme yliopistossa viimeistään on korkea aika opettaa kriittistä ajattelua. Kriittisyyden ei pitäisi olla opettajille uhka, vaan mahdollisuus, johon toivomme että opettajat tarttuisivat enemmän. Kriittisyys on kuitenkin taito, jota voi opetella. Jäämme odottamaan Puustisen esitykseltä kriittisyyteen opettamisen haasteiden kuvausta ja niiden ratkaisumahdollisuuksia. Toivomme, että esityksessä käytetään selkeää ilmaisua, jotta filosofian kiemurat aukeaisivat kaikille osallistujille.

Annukka, Jenna ja Marja

Digitalisaatio muuttaa maailmamme – miten me muutamme yliopistoa?

Työpaja 5 keskittyy ratkaisulähtöisesti digitalisaation suurempaan hyödyntämiseen korkeakoulutuksessa. Mietitään mahdollisia ongelmia ja ratkaisuja digitaalisten työvälineiden käyttöön liittyen. Digitalisaatio korkeakouluissa on edennyt jo hyvin, oppimisympäristöjä, kurssi- ja tilanhallintaohjelmistoja on kuin sieniä sateella ainakin joillakin laitoksilla. Sähköiset oppimateriaalit ovat tulossa myös hyvää vauhtia. Digijunassa ei ole jarruja ja korkeakoulujen on pysyttävä kyydissä mukana säilyttääkseen asemansa.

Kuumimpia uutuuksia digitalisaatiossa tällä hetkellä ovat virtuaalinen ja lisätty todellisuus, sekä etäläsnäolo, jota ainakin Jyväskylän ammatillinen opettajakorkeakoulu käyttää aktiivisesti opetuksessa. Fyysisen läsnäolon merkitys tulee kaiketi laskemaan ajan kanssa kautta linjan ja ubiikki oppiminen tulee valtaamaan alaa. Huomionarvoista on myös korkeakoulujen lisääntyvä verkostoituminen, joka tulee lisäämään yhteistyötä oppilaitosten välillä.

Digitaalisen teknologian käyttöönoton haasteena on, että modernien ohjelmistojen ja laitteiden käyttö vaatii omanlaistansa ajattelutapaa. Ajattelutapaa, joka on sisäsyntyinen henkilöille, jotka ovat käyttäneet teknisiä välineitä pienestä pitäen tai ovat suuresti altistuneet myöhemmin elämässä. Nämä teknisesti "lahjakkaat" ihmiset muodostavat yleisiä käyttötapoja teknologialle, jota voidaan soveltaa karkeasti mihin tahansa annettuun laitteseen tai ohjelmaan. Toisaalta henkilöt, jotka eivät ole olleet suurelti kosketuksessa teknologiaan aiemmin, opettelevat ohjelmistoja ja laitteita yksilökohtaisesti ja opittua tietoa ei osata soveltaa muihin teknologioihin. Tämä yksi suurimpia ongelmana digitalisaatiossa tällä hetkellä, koska ohjelmistot ja laitteet ovat yhä huikeassa kehitysvauhdissa, mutta työelämässä on yhä ihmisiä, joiden lapsuudessa leikittiin paperinukeilla, ylioppilaskirjoitukset tehtiin laskutikulla ja tiedettiin mikä on russakkaläppä.

Ville

1. Työpaja 5: Digitalisaatio muuttaa maailmamme – miten me muutamme yliopistoa?Puheenjohtaja: Mia Lehto
2. Digital Didactical Designs: Teaching and Learning in CrossActionSpaces, Isa Jahnke, 2015, Routledge

Oppimisen arvioinnin kehittäminen ja tutkiminen yliopistokontekstissa

Teemaryhmässä arviointia lähestyttiin hyvin erilaisista tulokulmista. Toisessa päässä on yksinkertaisesti kurssin suoriutumisen arvostelu, toisessa ammatillisen kehityksen arviointi oppimisprosessin edetessä. Kurssisuoritusten arviointiin esitettiin myös kriittisiä näkemyksiä - korreloiko kurssiarvosana työelämässä pärjäämisen kanssa? Arvioinnin herättämät tunteet nostettiin myös esiin.

Arvioinnin kielletyt tunteet
Johanna Rämö vetää Helsingin yliopiston matematiikan ja tilastotieteen laitoksella syventävää opintojaksoa, jossa opiskelijat suorittavat itsearvioinnin osaamisestaan opettajan opastuksella. Itsearvioinnin kehittämisellä sekä opiskelija että opettaja voivat oppia uusia arvioinnin taitoja, joista on hyötyä myös työelämässä. Arviointi voi herättää positiivisia tunteita, kun opettaja arvioi osaamisen opiskelijan omaa käsitystä paremmaksi, mutta toisaalta tilanteet, joissa opettaja arvioi opiskelijan osaamisen heikommaksi kuin opiskelija itse, ovat vaikeita. Mitä itse mahtaisimme kokea vastaavassa tilanteessa?

Myös HY:n Opettajien Akatemian tutkimuksessa arviointi herätti voimakkaita positiivisia ja negatiivisia tunteita. Samoin he painottivat vuorovaikutteista arviointia ja opiskelijan osallistumista edellyttäviä menetelmiä. Myös ryhmässämme koetaan vuorovaikutteiset arviointimenetelmät kannustavampina kuin tentin perusteella Korppiin napsahtavat arvosanat.

Arvioinnin tutkimuksesta
Ryhmämme kiinnitti huomiota alustuksissa siihen, että arviointia tutkitaan enemmänkin opettajien näkökulmasta, opiskelijoiden mielipide tutkimusaineistoissa jää vähäiseksi. Minkälainen olisi ideaali kurssisuorituksen arviointi omasta mielestäsi? Miten esimerkiksi tämän Kasvatusteteelliset ilmiöt ja osaamisen syventäminen -kurssisuorituksen arviointia voisi tehdä vuorovaikutuksellisesti jo kurssin edetessä? Mitä arvosana 5 tämän kurssin suorituksesta itse asiassa kertoo?

Minna, Taru ja Ilona

Oppimisen arvioinnin kehittäminen ja tutkiminen yliopistokontekstissa

Teemaryhmässä 14 käsitellään arvioinnin kehittämistä monipuolisesti -- sekä uusien teknologioiden että menetelmien näkökulmasta. Torstain sessiossa erityisenä teemana on viestintätaitojen arviointi ja sähköiset järjestelmät. Arviointi on olennainen osa oppimista ja ohjaa sitä hyvin paljon, joten sen merkitys oppimisprosessin kokonaisuudelle on kriittinen. Sen vuoksi arvioinnin kehittäminen ja kriittinen tarkastelu on merkittävä osa opetuksen kehittämisen kokonaisuutta.

Ensimmäinen esitys (Tarja Ladonlahti, Minna Kallinen-Kuisma, Merja Laamanen, Matti Nieminen, Jussi Talaskivi ja Sanna Uotinen) käsittelee verkko-opiskelijoiden etätunnistamista ja sen tarjoamia mahdollisuuksia opiskelijoiden arviointiin. Siinä kuvataan vuonna 2016 alkanutta TeSLA-projektia (Adaptive Trust-based e-assessment System for Learning), jonka tarkoituksena on luoda järjestelmä, joka mahdollistaa opiskelijoiden luotettavan tunnistamisen verkossa. Tällöin opiskelijat voisivat entistä paremmin suorittaa erinäisiä tehtäviä ja tenttejä etänä, mikä joustavoittaa opiskelua ja mahdollistaisi esimerkiksi kurssien suorittamisen useampaan yliopistoon niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Yhdistettynä MOOC-trendiin tämä voisi avata tien tulevaisuuteen, jossa tutkintoa ei suoriteta “kotiyliopistossa”, vaan se kootaan parhaista kursseista ympäri maailmaa. Voisiko tällainen kehityssuunta olla realistinen?

Toisessa esityksessä (Kaisa Alanen ja Tiina Männikkö) pohditaan siirtymistä kielitaidon arvioinnista viestintätaitojen arviointiin -- esimerkkitapauksena toimii Tampereen yliopiston kielikeskus. Perinteisessä kielitaidon arvioinnissa käytetään muun muassa aukkotehtäviä ja käännöslauseita, mutta viestintätaitojen mittaamiseen ne eivät sovellu. Sitä varten tarvitaan tarkat ja selkeät taitotasokuvaukset, joita voidaan hyödyntää määritellyissä viestintätilanteissa. Arviointikriteereiden on oltava läpinäkyvät, jotta opiskelijat voivat arvioida myös itseään ja toisiaan.

Tämänsuuntainen kehitys olisi hyvin suotavaa, sillä perinteinen kielten arviointi ei anna opiskelijalle kovin paljon informaatiota sen suhteen, miten hän voisi kehittyä nimenomaan viestijänä. Tällöin opiskelumotivaatio varmasti kärsii. Jos taas arviointi tukee opiskelijan kehittymistä oman alansa viestinnän asiantuntijana, opiskelu on huomattavasti mielekkäämpää.

Kolmas esitys (Annika Alakastari, Päivi Bister ja Tarja Valkama) antaa näkemyksiä apuvälineiden kuten sanakirjojen ja Internetin käyttämisestä tekstin tuottamisessa. Kuten edellisessäkin esityksessä tutkimusta on tehty Tampereen yliopiston kielikeskuksessa, joten tämä esitys ammentaa samasta tematiikasta. Tässä esityksessä tarkastellaan opiskelijoiden kirjallista tuotosta ja sitä, miten erinäisten apuvälineiden käyttäminen vaikuttaa tuotettuun tekstiin. Mielenkiintoinen mutta ymmärrettävä havainto on se, että aiemmassa tutkimuksessa on havaittu kirjasanakirjan olleen parempi apuväline kuin Internet, sillä elektronisten sanakirjojen ja muiden palveluiden käyttöä ei ollut ohjeistettu niin hyvin kuin paperisten sanakirjojen. On selvää, että elektroniset palvelut tulevat olemaan entistä suurempi osa ihmisten -- myös asiantuntijoiden -- elämää, joten niiden mielekkään käytön opettaminen ja harjoittelu on kriittisessä osassa tulevaisuuden viestinnän opintoja.

Teemu, Laura ja Päivi

Digiluu-digilei – pedagogiikka edellä muutokseen

Teemaryhmä 7

Jyväskylän yliopiston kirjaston  järjestämällä Tiedonhankinta -kurssilla pilotoitiin sulautuvan oppimisen periaatteiden mukaisesti sekä kontaktiopetusta että luokkahuoneen ulkopuolella tapahtuvaa oppimista. Kandidaatintutkimus on usein ensimmäinen laajempi tieteellinen teksti, jota varten opiskelijan täytyy opetella tiedonhaku lähteiden etsimiseen. Opiskelijat tuottivat ryhmissä opetusvideon, jossa tiedonhankintasuunnitelmassa hahmoteltu tiedonhankinnan prosessi tuotettiin videoksi. Teknologia ei ollut pääasiassa ja videot olivat ruutukaappausvideoita. Ryhmät tuottivat videosta käsikirjoituksen, jossa he määrittelivät oleelliset asiat tiedonhankinnassa ja sen, mitä he haluavat opetusvideossaan esittää. Useat opiskelijat pitivät oppimistapaa mielekkäänä ja videota hyvänä tapana esittää oppimaansa. Osa opiskelijoista taas koki videon tekemisen vaivalloisena. Tiia Puputti toteaakin abstraktissaan, että on tärkeää varmistaa, että videon tekninen toteuttaminen on opiskelijalle mahdollisimman yksinkertaista ja että oppimistehtävä on ohjeistettu mahdollisimman selkeästi. Tämähän pitäisi olla tavoitteena kaikissa oppimistehtävissä.

Toisessa abstraktissa ja ryhmän tapahtumassa esitellään Turun yliopistossa on kehitetty digitaalinen University Teachers’ Pedagogigal Support eli UTUPS –ympäristö, jolla pyritään lisäämään tohtorikoulutettaville sekä henkilökunnalle englanninkielisen yliopistopedagogiikan koulutuksen sekä määrää että laajuutta. Tällä hetkellä tarjottavat moduulit ovat nimeltään Becoming a teacher, Lecturing and expertise ja How to plan my teaching. Moduulit tukevat opiskelua mm. lyhyillä motivointi- ja asiavideoilla, yhteisen tiedonmuodostuksen nopeilla välineillä, itsearviointivälinein, lukemistoin sekä yhteistoiminnallisin pienryhmin. Moduulit koostuvat siis  itsenäisestä työstä sekä yhteistoiminnallisesta verkkotyöskentelystä pienryhmässä. Suunnitteilla on myös moduuli, joka nivoo moduulien teemoja yhteen ja sisältäisi myös tapaamisia kasvotusten. Teemaryhmässä esitellään UTUPS-ympäristöä, sen pedagogisia ja teknisiä ratkaisuja sekä tilastoja ja käyttökokemuksia.

Ajankohtaisiin asioihin paneutuu myös Jyväskylän yliopiston Ihmistieteiden metodikeskus (IHME), joka toteuttaa eIHME-hankkeen, jossa tutkitaan ja kehitetään digitaalisten työvälineiden käyttöä tutkimusmenetelmien opetuksessa heterogeeniselle tutkijoiden sekä jatko-opiskelijoiden ryhmälle.  Pilottikurssina on tutkimusperustaisesti kehitetty, verkkovälitteinen Kyselytutkimuskurssi, jossa hyödynnetään erilaisia digitaalisia työvälineitä. Kurssi toteutetaan sulautuvan oppimisen viitekehyksen mukaisesti ja opetus toteutetaan monimuotoisesti yhdistämällä asiantuntijaluentoja, pienryhmätyöskentelyä, verkkokeskusteluita ja digitaalisia oppiaineistoja. Kurssilla pyritään tukemaan aidosti ymmärtävää ja syvällistä oppimista, opiskelijoiden välistä vuorovaikutusta ja korostamaan yhteisöllisiä työskentelymenetelmiä. Hankkeen tavoitteena on myös luoda pedagoginen malli, jonka avulla voidaan toteuttaa nykyaikaista tieto- ja viestintäteknologiaa hyödyntävää laadukasta opetusta.

MOOC (eli Massive Open Online Course) opetusmuotona kytketään yliopistopolitiikkaan, opetuksen resurssien käytön tehostamiseen sekä kaupallisuuteen, mikä on luonut sille aika negatiivisen maineen. Toisaalta ajatus koulutuksen demokratisoinnista ja digitalisoinnista sisältyy myös MOOC -ideologiaan. Helsingin yliopiston Avoimessa yliopistossa järjestettiin ”Kulttuuriperintö ja nykyaika” -kurssi MOOC -alustalla. Kurssi yhdisti videoluentoja, verkkokeskusteluja, vertaisarviointeja sekä internet-aineistoja. Arviointi toteutettiin seuraamalla opiskelijoiden käyttäytymistä kurssien aikana sekä analysoimalla heidän suorituksiaan ja palautettaan. MOOC antoi keinoja korostaa nykyaikaisen kulttuuriperintöpuhetta kaikkialla ja sen monimediaalisuutta. MOOC pakottaa pohtimaan, mitä opiskelijoiden ”osallistuminen” tarkoittaa ja miten sitä arvioidaan. Opettaja joutuu myös miettimään opetuksensa ja materiaaliensa avoimuutta. Opettajan roolina on paikallistaa ja yhdistää erilaisia aineistoja.

Kaikissa näissä neljässä teemaryhmän 7. aiheissa korostuu se, että digiteknologia vaikuttaa pedagogiikkaan, mutta teknologia kuitenkaan sanele pedagogisia ratkaisuja. Uudenlaisia opetusmenetelmiä sekä -ympäristöjä on otettu laajasti käyttöön myös yliopistoissa. On tärkeää, että kokemuksia jaetaan ja kurssien toteutuksista kerätään palautetta sekä tuloksia hyödynnetään tutkimuksessa. Vain siten saadaan aikaan laadukasta uutta pedagogiikkaa uusissa oppimisympäristössä.

Marianne ja meidän ryhmä

1. JY Kirjasto: Kokemuksia videoiden teosta, vertaisoppimisesta ja blended learningista Tiia Puputti

2. TY, Yliopistopedagogiikan yksikkö: Kokemuksia UTUPSin käytöstä v. 2015-16 Mari Murtonen ja Heidi Ponsiluoma

3. JY, IHME: eIHME-hankkeen pilotti Kirsi Heinonen, Asko Tolvanen ja Petteri Niemi

4. HY, Kulttuuriperintö ja Avoin yo: Kokemuksia MOOCien suunnittelusta Visa Immonen, Joanna Veinio

Hyvinvoivana ja innostuneena Kampuksella – mission impossible?

Voivatko hyvinvointi ja tuloksellisuus kulkea käsi kädessä?

Yhteiskunnan taloudellinen ilmapiiri painostaa yliopistoja tuloksellisuuteen. Usein tämä liitetään samalla huonomman työhyvinvoinnin tunteeseen niin yliopiston työntekijöiden kuin opiskelijoiden osalta. Teemaryhmässä 1. käsitelläänkin työhyvinvoinnin ja innostuksen mahdollisuuksia kuormituksesta huolimatta ja kiinnitetään huomiota erilaisten voimavarojen vahvistamiseen.

Johtaminen

Yksi työhyvinvointiin liittyvä asia on johtaminen. Se tuntuu ainakin näin opiskelijanäkökulmasta olevan yliopistomaailmassa vähemmän käsitelty aihe. Hyvällä johtamisella voidaan kuitenkin tukea työhyvinvointia ja työn intohimoa. Kovan, Nurkkalan ja Soilan esitys käsittelee ihmisläheisiä johtamisen tapoja jaetun johtamisen kautta. Johtamisessa on aina kyse ihmisten johtamisesta, ja johtamisen taitoja voi myös kehittää esimerkiksi täydennyskoulutuksen avulla. Myös opettamisessa on tietyllä tavalla kyse johtamisessa, joten toivomme että esitys olisi antoisa myös opettajille, jotka vaikuttavat omalla toiminnallaan myös opiskelijoiden hyvinvointiin. Erityisesti kaipaamme psykologinen sopimus -termin avaamista, sillä se tuntuu aiheen kannalta olennaiselta käsitteeltä.

Työn tolkku

Mielekäs työ on myös yhteydessä työhyvinvointiin. Kun työtehtävät ovat saavutettavia ja niihin motivoituminen on helppoa, on helpompi voida hyvin. Malin, Riivari ja Lukkari käsittelevät esityksessään eri tieteenalojen opettajien yhteistyön ja osallistavien työtapojen merkitystä työhyvinvoinnille sekä työn mielekkyydelle. Osallistavat työtavat ja vuorovaikutuksen korostaminen motivoi opiskelijoita, mutta myös opettajat saavat yhteisöllisyyttä ja monitieteistä oppimista käytettäessä eri tieteenalojen asiantuntijuutta. Malinin ja kumppaneiden mukaan työn tolkkua eli mielekkyyttä lisää niin opiskelijoille kuin opettajillekin vuorovaikutus!

Omat kokemukset jakoon

Jokinen puolestaan antaa esityksessään innostavan esimerkin työhyvinvoinnin kehittämisestä omien kokemuksiensa pohjalta. Hän esittää oman kysyvän oivalluksensa: voisiko “työjumin” taustalla olla jäsentymätön käsitys siitä, mitä ollaan tekemässä ja miksi. Kokemuksiensa pohjalta hän korostaa, että hyvinvointi ja tuloksellisuus kulkevat käsikädessä ja lisäämällä hyvinvointia saadaan aikaan myös lisää tuloksellisuutta. Kaiken kaikkiaan esitys kuulostaa voimaannuttavalta ja tuo esiin, että työntekijällä itsellään on valtaa vaikuttaa omaan työhyvinvointiinsa. Toivomme ja uskomme, että näiden esitysten pohjalta työhyvinvoinnista viriää voimavaroja ja ajatuksia jokaisen osallistujan omaan työhön.

Annukka, Jenna ja Marja

Kohtaatko? Vuorovaikutteista pedagogiikkaa korkeakouluihin

Useammassa blogitekstissä on pohdittu tai tullaan pohtimaan teemaryhmän 13 - Kohtaatko? Vuorovaikutteista pedagogiikkaa korkeakouluihin keskeisiä teemoja. Nimensä mukaisesti teemaryhmän keskiössä on vuorovaikutteinen pedagogiikka korkeakoulukontekstissa, ja ryhmän tavoitteena on inspiroida osallistujat vuorovaikutteisen pedagogiikan mahdollisuuksista unohtamatta sen asettamia haasteita.

Tämän teemaryhmän ensimmäisessä sessiossa on kolme esitystä, jotka demonstroivat vuorovaikutteisen pedagogiikan toteutumista erilaisissa korkeakouluympäristöissä. Ensimmäisenä Peppi Taalas ja Juha jalkanen Jyväskylän yliopiston kielikeskuksesta tulevat kertomaan kuinka Jyväskylän yliopiston kielikeskuskus on uudistanut viestintä- ja kieliopintojaan laajamittaisesti. Heidän esityksensä Kohtaamisia ja rajanylityksiä: uusiomuotoiset viestintä- ja kieliopinnot avaa yhteissuunnittelun (co-design) periaatteille rakentuvan pedagogisen uuditustyön lähtökohtia. Aiheesta tekee erityisen mielenkiintoisen se, että olemassa olevaa mallia uuteen viestintä- ja kieliopintojen rakenteeseen ei ole ollut aikaisemmin, joten sitä on luotu suunnittelutyön edetessä yhdessä neuvotellen, kokeillen ja kokeilujen onnistumista arvioiden. Esityksen teoreettisessa pohjassa korostuu erityisesti poikkitieteellisyys sekä yhteistyö kielikeskuksen ja ainelaitosten välillä. Uudistuksen tavoiteena on luoda uudenlaista toimintakulttuuria sekä opetukseen että kehittämistyöhön. Mutta millainen kielikeskuksen uudistuminen on käytännössä? Se jää nähtäväksi itse PedaForum-päiville. 

Seuraavaksi Anne Virtanen, Ulla Klemola, Tommi Mäkinen ja Kirsti Lauritsalo Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitokselta pitävät esityksensä Yliopisto-opintokokonaisuuden yhteisölliset toimintamuodot opiskelijoiden ammatillisen kasvun mahdollistajina, jonka keskiössä he esittelevät opettajien työkulttuurin uusia yhteisöllisempiä ja jaetumpia toimintamuotoja. Nopeasti muuttuvassa maailmassa tarvitaan aina uusia taitoja ja uutta osaamista, minkä mahdollistavat muiden muassa modernit opetus- ja oppimiskäytänteet, jotka sisältävät yhteisöllisiä, vuorovaikutteisia ja jaettuja piirteitä. Näitä lähtökohtia tarkastellaan tutkimuksen avulla, jossa pureudutaan yliopistokoulutuksen kokonaisuuteen, jossa toiminnan kantavia teemoja ovat yhteisölliset toimintamuodot niin opettajien kesken kuin opiskelijoiden kesken sekä kahden edellä mainitun välillä. Tutkimuksessa selvitetään, miten yhteisöllinen opintokokonaisuus rakennetaan yliopistokontekstissa ja millainen oppimiskokemus opintokonaisuus on. Tarjolla olisi siis oikein mielenkiintoisen oloinen esitys hyvinkin ajankohtaisesta aiheesta.

Viimeiseksi Jenni Koponen, Carina Savander-Ranne, Anne Perkiö, Markus Utrio, Tero Toivanen ja Tiina Kokko esittelevät syksyllä 2014 Metropoliassa toteutetun opetussuunnitelmauudistuksen hedelmiä. Heidän esityksensä kantaa nimeä Kuinkas sitten kävikään - Oppimisen palautekokonaisuuden kehittämishanke Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja esityksessä kerrotaan kuinka hanke oppimisen palautekokonaisuuden kehittämiseksi toteutettiin. Koko opetussuunnitelmatyön pedagogisena lähtökohtana on opetuksen linjakkuus, opiskelijalähtöisyys ja yhteistoiminnallinen oppiminen, joita hyödynneettiin suuressa määrin myös palautekokonaisuuden suunnittelussa. Sen keskeisenä tavoitteena on saada jatkuvaa tietoa oppimisesta, osaamisesta sekä ammatillisesta kasvusta kehittämisen ja kehittymisen perustaksi. Positiivisen maininnan arvoinen seikka suunnittelutyössä oli, että opiskelijoille ja henkilökunnalle järjestettiin tilaisuuksia, joissa heidät otettiin mukaan suunnitteluun. He saivat muiden muassa työstää palautekulttuuriin, palautteen alakohtaisuuteen ja hyviin palautekäytänteisiin liittyviä kysymyksiä yhdessä hankeryhmän kanssa. Palautehanke esitteli ensimmäisiä ajatuksiaan Metropolian uudesta palautekokonaisuudesta PedaForum 2015 -päivillä, ja nyt olisi tarkoitus jatkaa ja kertoa, mitä vuoden aikana on tapahtunut ja miltä Metropolian palautekokonaisuus näyttää elokuussa 2016. Kaikki kiinnostuneet siis paikalle kuuntelemaan ja osallistumaan!   


Tänään kirjurina toimi Marja

Kohtaatko? Vuorovaikutteista pedagogiikkaa korkeakouluihin

Vuorovaikutteinen pedagogiikka on mielestämme tulevaisuuden pedagogiikkaa. Sillä voidaan tukea oppimista ja opiskelijoiden työelämätaitoja. Kohtaaminen pedagogiikassa on vuorovaikutuksellisen oppimisen edistämistä, dialogisuutta, jossa on molemminpuolinen ymmärrys sekä tunteet osallisina. Tunteiden nähdään vahvistavan oppimista. Lisäksi tunne aktiivisuudesta ja osallisuudesta sekä opetusmenetelmien monipuolisuus vaikuttavat oppimisen edistämiseen ja merkityksellisyyteen.

Tässä teemaryhmässä (teemaryhmä 13) käsittelemme Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun sekä Turun yliopiston poikkitieteellistä (kasvatustieteen sekä lääketieteen) tapaustutkimusta kohtaamisesta ja vuorovaikutteisesta pedagogiikasta.

Jyväskylän yliopiston OKL:n tutkimuksessa tiivistettiin merkityksellistä oppimista ja kohtaamisen tiloja synnyttäviä elementtejä. Omasta, opiskelijan näkökulmasta, kaikki kategoriat tuntuvat tärkeiltä: 1) kurssin design eli yhteinen tavoite, intensiivisyys ja teorian ja käytännön yhdistäminen, 2) voimakkaat kokemukset, esim. heittäytyminen, roolit, tasa-arvoisuus ja 3) tunteiden laaja kirjo, esim. turvallisuus, luottamus, hämmennys ja ihmetys. Nämä aiheet ovat tärkeitä sekä opiskelijoiden että opettajan näkökulmasta. Molempien heittäytyminen ja tunteiden kokeminen opetuksessa tuottaa parhaimmillaan laadukasta vuorovaikutusta ja lisää oppimisen merkityksellisyyttä. Alustuksessa todetaan, että yliopistokoulutuksen tulisi olla uuden tiedon tuottamisen lisäksi myös korkeatasoinen tunteiden tarkastelun ja tutkimisen areena. Pohdimme tunteiden tarkastelua myös työelämässä jaksamisen kannalta. Omien sekä muiden tunteiden huomioiminen on yksi tärkeä asia työhyvinvointiin liittyen. On hienoa, jos tunteet otetaan huomioon myös opetuksessa.

Virpi Malin Jyväskylän yliopiston Kauppakorkeakoulusta esittelee omia menetelmiään, jotka haastavat perinteiset ajattelu- ja toimintatavat. Alustuksessa nostetaan esille kasvava tarve kriittisyyteen, refleksiivisyyteen ja dialogisuuteen sekä uusien, luovien ja innovatiivisten toimintatapojen hyödyntämiseen. Esille nostetaan opiskelijan esiin tuoma keskeinen huomio: uudet ja erilaiset opetusmenetelmät nostivat motivaation heti alusta lähtien ja ennakkoasetelma vain kurssin läpi kahlaamisesta muuttui innostumisen myötä täysin. Tämä on tärkeää, sillä opiskelijoilla on paljon suorituskeskeisiä paineita päästä nopeasti opinnoissa eteenpäin. Motivaatio voi olla vain pisteiden keräämisessä eikä niinkään uusien asioiden oppimisessa. Tästä syystä motivaation sytyttäminen on merkityksellistä ja luovien menetelmien käyttöön kannattaa panostaa.

Turun yliopiston kasvatustieteen ja lääketieteellisen tiedekunnan tapaustutkimuksessa autettiin opiskelijoita kohtaamaan ja ymmärtämään potilaita sen sijaan, että asenteet kyynistyisivät koulutuksen aikana (kuten aiemmin on havaittu). Hajautuskoulutuksessa opiskelijat kohtasivat työskentelytavoiltaan ja persooniltaan erilaisia lääkäriopettajia päästen näin seuraamaan monta eri tapaa kohdata potilas. Meitä hämmensi se, että alustuksesta ei suoraan käynyt ilmi, miten tutkimus vastaa haasteeseen opiskelijoiden asenteiden kyynistymisestä koulutuksen aikana: onko kehittäviä ratkaisuja löytynyt? Oliko mallioppiminen lääkäriopettajilta hyvä vai huono asia?

Minna, Taru ja Ilona

Työelämälähtöisyys

Työelämälähtöisyyttä on pyritty tuomaan mitä enenemissä määrin yliopistoon. Opintoihin ei aina kuulu edes pakollista harjoittelua, niin että opiskelija saisivat kokemusta työelämästä ennen valmistumistaan.

Jyväskylän yliopistossa toteutettiin keväällä 2015 pilottina uutispelikurrsi, jossa journalistiikan ja tietotekniikan opiskelijat tekivät uutispelejä projektiryhmissä yhteistyössä paikallisen mediatalon kanssa. Tämä toteutettiin, koska median moninaiset muutokset haastavat myös kouluksen nopeisiin reagointeihin. Niin ikään myös projektimuotoinen työskentely ja asiantuntijatyö on nykyisin yleistä.
Kurssilla suunniteltiin, toteutettiin ja julkaistiin kolmeuutispeliä. Kurssin aikana ilmeni yllättäviäkin haasteita, mutta näistä huolimatta pilotti koettiin onnistuneeksi.

Turun yliopistossa taas toteutettiin kääntäkoulutuksen kehittämiskokeilu: Monikielinen käännöstyöpaja on maisterivaiheessa suorittavien pakollinen kokonaisuus, joka integroi aikaisemmissa opinnoissa hankitut kääntäjän taidot työelämärelevantiksi osaamiseksi. Tämä siksi, että yhä useampi kääntäjä tulee valmistuttuaan toimimaan yrittäjänä, joka esimerkiksi edellyttää koordinoimisen kykyä. Nyt yhdistettiin useita erilaisia oppisisältöjäö ja lähestymistapoja työelämälähtöisesti. Opiskelijat tekivät kuvitteellisessa käännösyrityksessä kaikki kurssilla suoritettavat käännökset tiimityönä, niin että kukin on vuorollaan esimerkiksi kääntäjä, projektipäällikkö tai oikolukija. Opettajat toimivat asikkaana.
Tavoitteina olleet ammatti-identiteetin ja käännösalan asiantuntijuuden kehittäminen ja vahvistaminen saavutettiin.

Useassa yhteydessä on vaadittu metsäalan korkeakoulutuksen kehittämistä työelämän tarpeita paremmin vastaaviksi, koska nykyinen metsäalan korkeakoulutus ei kykene tähän vastaamaan. Helsingin ja Jyväskylän yliopistojen yhteistyössä toteutetaan metsäalan koulutuksen tutkimuksen- ja kehittämishankke, jossa metsäopetuksen teoriaa ja käytäntöä kytketään toisiinsa integratiivisen pedagogiikan mallin avulla.

Esityksissä kuulemmekin työelämälähtöisyydestä lisää. Kuinka esimerkiksi metsäalan koulutuskokonaisuus toteutettiin integratiivisen pedagogiikan mallia hyödyntäen.

Lähteet

Anne Virtanen, Päivi Tynjälä, Sanna Honkimäki, Esa Tiusanen, Mika Rekola, Aija Kortesmaa & Riikka Laurell; Jyväskylän Yliopisto
 (opettajankoulutuslaitos, koulutuksen tutkimuslaitos), Helsingin yliopisto (metsätieteiden laitos, koulutus- ja kehittämispalvelut)
 Metsäalan koulutuksen kehittäminen integratiivisen pedagogiikan mallin avulla

 Leena Salmi, Tiina Holopainen, Kalle Konttinen, Outi Veivo; Turun yliopisto, Kieli- ja käännöstieteiden laitos.
 Monikielinen käännöstyöpaja Turun yliopistossa - työelämää valmistavaa simulaatiota

 Marko Siitonen, Panu Uotila, Turo Uskali, Jukka Varsaluoma, Tanja Välisalo; Jyväskylän yliopisto
 Uutispelien pilotointia - törmäyksiä monialaisella projektikurssilla

PEDAGOGISTA JOHTAMISTA HAHMOTTAMASSA

Pedagogisen johtamisen käsite on muotoutunut 1990-luvun jälkeen ja sekä käsitettä kuin ilmiötäkin on tarkasteltu eri näkökulmista. Pedagogista johtamista tarkastelevissa tutkimuksissa tuleekin määritellä käytetty käsite ja näkökulma selkeästi.  Pedagogisen johtamisen teemaryhmässä pureudutaan pedagogisen johtamisen peruskysymyksiin: käsitteeseen, kuka ja ketkä pedagogisesti johtavat ja keitä.  Millaisessa organisaatiotodellisuudessa johdetaan pedagogisesti, miten ja millaisten pedagogisten välineiden ja keinojen avulla he johtavat sekä miten tasapainotetaan tavoitteet ja toiminnat tuloksellisuuteen ja hyvinvointiin? Pedagogisen johtamisen tarkastelualue on siis laaja. Se tarkoittaa sitä, että esityksissä on selkeästi rajattava kulloinenkin käsiteltävä tarkastelualue ja osoitettava, miten se kytkeytyy käsiteltävään kokonaisuuteen.

Pedagogisen johtamisen käsitteen tarkastelu ja avaaminen kannattaa, sillä erilaisissa toimintaympäristöissä ja konteksteissa pedagogisen johtamisen käsitteeseen liitetään erilaisia näkökulmia, minkä kautta toisaalta rakennetaan juuri kokonaiskuvaa pedagogisesta johtamisesta.  Nyt on esimerkiksi Maanpuolustuskorkeakoulussa tutkittukin aikuisopiskelijoiden pedagogisen johtamisen käsitettä omien kokemusten ja toimintaympäristöjen näkökulmasta.  Miten pedagogisen johtamisen käsite eroaa eri toimintaympäristöjen mukaan vai onko näkemysten taustalla enemmänkin erilaiset johtamis- tai oppimiskäsitykset?

Pedagoginen johtaminen ymmärretään myös erilaisina sisältönäkemyksinä.  Pedagogisen johtamisen erilaiset sisältönäkemykset vaikuttavat itse pedagogiseen johtamiseen.  Johdetaanko opetusta, oppimista vai osaamista entä kehitetäänkö johtamisen osaamista vai osaamisen johtamista?  Esimerkiksi laitosjohtajilla on erilaisia käsityksiä opetuksen johtamisesta ja opettajien pedagogisen osaamisen kehittämisestä.  Seurauksena on, että opetuksen johtamista on organisoitu hyvin eri tavalla. Mitä opetuksen johtaminen sitten on? Miten se näkyy käytännössä? Entä miten johtajien omat ja johdettavien näkemykset heijastuvat (opetuksen ) johtamiseen? Onko pedagoginen johtaminen ihmisten johtamista vai resurssien johtamista? Entä miten pedagoginen johtaminen liittyy muutoksen ja tulevaisuuden johtamiseen?

Millaisia ovat pedagogisen johtamisen nykyiset keinot ja miten ne liitetään erilaisten tutkinto-ohjelmien kehittämistarpeisiin?  Aalto-yliopiston Kehittämisstudioissa on paneuduttu uusien ja olemassa olevien kurssien ja koulutusohjelmien yhteisölliseen kehittämiseen.  Tavoitteena on varmistaa laadukkaat ja linjakkaat maisteriohjelmat.  Mielenkiintoista on myös saada tietää, mitä sisältyy verkostojen pedagogiseen johtamiseen. Entä miten pedagoginen johtaminen liitetään oppivan organisaation diskurssiin?  Näkökulmia ja vaihtoehtoja on monia.  Millaista tutkittua tietoa on saatavissa käytännön työn evääksi? Millainen merkitys pedagogisella johtamisella on hyvinvointiin ja tuloksellisuuteen? Miten teemaryhmän tutkimukset tukevat muita tutkimustuloksia vai onko nyt käsiteltävien tutkimusten kautta löydettävissä jotakin aivan uutta? Mihin käytäntöä ja tulevia uusia tutkimuksia kannattaa suunnata? Mitkä ovat ne avainsanomat, jotka tässä teemaryhmässä tuodaan esille ja kotiin viemisiksi? Aihealue on laaja ja kiinnostava!

 

Lähteinä

Hannu Rentola: ”Pedagogisen johtamisen käsitteen tarkastelua siviili- ja sotilasorganisaatioiden työntekijöiden sanoitusten kautta”

Anne Nevgi & Aino Mäkipaja: ” Opetuksen johtaminen laitosjohtajan näkökulmasta”

Maire Syrjäkari & Riikka Rissanen: ” Kehittämisstudio-konsepti pedagogisen johtamisen apuvälineenä insinööritietoiden maisterikoulutuksessa”

Juha Mäkinen: ” Verkostoinuneen oppivan/ei vielä oppivan organisaatioition toiminnen pedagogisesta johtamisesta”

Matti Meriläinen: ” Hyvinvointi ja johtaminen”

Tutkimuksellisia välineitä opiskelun ja oppimisen arviointiin

Arviointi

Kaikkeen opiskeluun ja oppimiseen liittyy olennaisesti arviointi: kuinka hyvin opetus on toteutunut, mitä kaikkea on opittu ja kuinka hyvin. Käytännössä arviointi on sekä haastavaa että monipuolista. Oppimista ja opetusta voidaan arvioida muun muassa opettajalähtöisesti, opiskelijalähtöisesti, vertaisarviointina tai itsearviointina. Niistä huolimatta todellista oppimisen määrää ja laatua on miltei mahdotonta saada selville. Teemaryhmässä 4. käsitellään erilaisia tutkimuksellisia välineitä opiskelun ja oppimisen arviointiin kahdesta eri näkökulmasta: opiskelijoiden itsearvioinnin sekä opetuksesta annettavan palutteen kautta.

Itsearviointi

Itsearviointia käsittelevät Virtanen ja Tynjälä sekä Jääskelä. Virtanen ja Tynjälä ovat kehittäneet geneeristen taitojen oppimista tukevien pedagogisten käytäntöjen hahmottamiseksi opiskelijoiden itsearviointilomakkeen. Jääskelä kumppaneineen ovat puolestaan kehittäneet yliopisto-opiskelijoiden toimijuutta mittaavan itsearviointilomakkeen. Sekä geneeriset taidot että toimijuus ovat olennaisia opintojen aikana hankittavia ja työelämän kannalta tärkeitä ominaisuuksia. Opiskelijanäkökulmasta katsottuna yksittäisten kurssien sijaan niitä tulisi harjoitella koko opintopolun aikana.

Kasvatustieteiden opiskelijoina uskomme vahvasti reflektion kautta oppimiseen. Itsearviointilomaketta täyttäessä opiskelija tulee itse tietoiseksi omasta oppimisestaan ja osaamisestaan samalla, kun tekee sitä näkyväksi opettajalleen. Itsearviointilomake voi siis toimia myös pedagogisena välineenä. Näemmekin, että itsearviointilomakkeiden käyttö opetuksessa, on toimiva ratkaisu niin geneeristen taitojen kuin toimijuuden oppimisen ja arvioinnin kannalta.

Opiskelijapalaute

Hendolin puolestaan käsittelee esityksessään opetuksesta kerättävää opiskelijapalautetta. Yksi palautteen keräämisen haasteista on vastausten saaminen. Hendolin kertoo esityksessään, kuinka tämä haaste on selätetty motivoimalla opiskelijoita ja tekemällä palautteen käyttämisestä läpinäkyvää. Opiskelijoina koemme palautteen antamisen välillä turhalta, jos useamman vuoden palautteen antamisesta huolimatta mikään ei muutu. Vaikka opiskelija itse ei todennäköisesti käykään samoja kursseja moneen kertaan, on ensisijaisen tärkeää, etteivät huonot käytännöt jatku vuodesta toiseen. Toivommekin, että esityksessä tulee esille, kuinka opiskelijoilta kerätty palaute tukee kurssien kehittämistä, kun palaute kerätään ja tuodaan yksittäisten kurssien pitäjien sijaan myös laitoksen tasolle tietoon. Vaikka Hendoliinin mukaan opettajan kiinnittämisellä tiettyyn kurssiin, voidaan kehittää opetusta, niin pidämme tärkeänä, että kursseja kehitetään myös opettajien vaihtuessa.

Oppiminen ja opetus vaativat jatkuvaa kehittämistä. Se ajaa myös kehittämään erilaisia palautteen keruun ja itsearvioinnin menetelmiä. Odotammekin innolla niiin itsearviointi mittareiden syvällisempää käsittelyä, lomakkeisiin liittyvien käsitteiden avaamista kuin opiskelijapalautteen hyödyntämisestä kertovia esimerkkejä.

Annukka, Jenna ja Marja

Työelämälähtöisyys korkeakouluopinnoissa – miten ja miksi?

Teemaryhmässä 3 käsitellään yliopisto-opintojen työelämälähtöisyyttä. Ensimmäisessä esityksessä on esimerkkejä sosiaalityön ja erityispedagogiikan opintojen mukauttamisesta siten, että opiskelijoiden omia työelämänkokemuksia voitaisiin hyödyntää paremmin muunmuassa joustamalla opintojen ajoituksessa ja harjoittelujaksojen monipuolisella hyödyntämisellä. Kaksi muuta esitystä käsittelevät biologian ja ympäristötieteiden työelämälähtöisyyden kohentamista Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoissa.

Yliopisto-opinnot eivät lähtökohtaisesti kouluta ketään varsinaiseen ammattiin lukuunottamatta niitä harvoja, jotka antavat oikeuden tai pätevyyden harjoittaa ammattia. Tästä syystä yleinen tutkintonimike, filosofian maisteri, kärsii lievästä identiteettikriisistä, sillä saman tittelin voi saada hyvin monilla erilaisilla taidoilla. Toisin on lääkäreillä, opettajilla ja muilla vastaavilla, sillä heidän pätevyytensä harjoittaa kyseistä ammattia määrittää heidän osaamistaan. Yliopistojen alkuperäinen päämäärä on tuottaa uutta tietoa ja kouluttaa seuraavat sukupolvet jatkamaan tätä tehtävää. Nykyään suurin osa opiskelijoista siirtyy opintojen jälkeen työelämään, mutta yliopisto-opinnot silti suurin osin tähtäävät tutkimuksen saralle.

Tätä on lähdetty ratkaisemaan monin tavoin esitysten perusteella. Jyväskylän avoimessa yliopistossa hyödynnetään opiskelijoiden omaa työelämä- ja harjoittelukokemusta ja sen jakamista opiskelijoiden kesken. Lisäksi tuetaan tätä joustamalla opinnoissa ajoituksen ja sisältöjen suhteen. Opiskelijalähtöisen opetuksen paradigma ja sen hyödynnys abstraktin perusteella on ilmeinen. Kovinkaan tarkkoja esimerkkejä abstraktista ei löytynyt, mutta tämä esitys tulee varmasti olemaan mielenkiintoinen.

Bio- ja ympäristötieteelliset tiedekunnat Helsingin yliopistossa ja Itä-Suomen yliopistossa ovat myös pohtineet asiaa, mutta lähestymistavaksi on muodostunut pääosin työelämäsijoittumisen puoli. Helsingin yliopistossa mietittiin opiskelijoiden sijoittumista työelämään Akavan ja opetushallituksen aineistojen perusteella, jotta koulutusohjelmia voitaisiin kehittää työelämän tarpeiden mukaisiksi. Lisäksi he kokivat valmistuneiden opiskelijoiden palautteen ja heidän kokemansa työelämän tarpeet hyödyllisiksi. Lähestymistapa on hyvin toimiva, mutta kauaskantoinen, sillä koulutusohjelman muutos vie vuosia tuottaakseen uusia valmistuneita opiskelijoita. Tällöin työelämän tarpeet voivat olla jo erilaiset aiemmin koettuihin verrattuna.

Itä-Suomen yliopistossa keskityttiin opiskelijoiden oman osaamisen tunnistamiseen ja portfolion rakentamiseen olemassaolevista elementeistä, kuten HOPS:sta ja harjoittelujaksoista. Tämä on koettu hyvin myönteisenä muutoksena opiskelijoiden keskuudessa, jonka avulla heidän on helpompi suunnitella opintonsa omien tavoitteidensa perusteella. Tämä varmasti myös rakentaa luottamusta opiskelijoiden omaan osaamiseen ja heillä on myös valmis portfolio omista saavutuksistaan työnhakua varten.

Kaikki teemaryhmän esitykset lähestyvät työelämälähtöisyyttä eri tavoin ja kaikki ovat saaneet positiivista palautetta toiminnastaan. Ehkä näitä kaikkia voidaan vertailla ja yhdistellä paremmaksi tavaksi tuoda työelämälähtöisyyttä yliopisto-opintoihin.

Ville

1. Tarja Ladonlahti, Sirpa Tapola-Tuohikumpu ja Päivi Matilainen: Pedagogiikan käytäntö- ja työelämäläheisyys avoimessa yliopisto-opetuksessa
2. Eric Carver & Viivi Virtanen: Uraseurantatiedon hyödyntäminen koulutusohjelman uudistustyössä
3. Vesa Paajanen, Sari Kontunen-Soppela: Integroitu uraohjaus osana biologian korkeakouluopintoja

Opettajana yliopistossa

Opettajana yliopistossa -teemaryhmä (teemaryhmä 12) käsittää kolme alustusta aihepiiriin liittyen. Pohdiskelimme ryhmässä sitä, että yliopistossa läheskään kaikilla opettajilla ei ole lainkaan pedagogista koulutusta. Tämä käy ilmi myös alustuksista. Esimerkiksi Aalto-yliopistossa n. 10% alustuksen tutkimukseen osallistuneista vastaajista ei ollut saanut minkäänlaista pedagogista koulutusta. Melkein kaikissa muissa oppilaitoksissa opettajilta kuitenkin vaaditaan pedagoginen pätevyys.

Yleisesti opettajan työtä yliopistossa leimaa kompleksisuus, sirpaleisuus, kiire ja monenlaiset vaatimukset. Käy ilmi, että opettajat toivovat yhteistyötä kollegojen kanssa, pedagogista koulutusta, sparrausta opetuksen tueksi, vertaistukea ja verkostoja. Nämä vaikuttavat opettajan omaan jaksamiseen ja hyödyllisiksi ideoiden saamiseksi.

Mielestämme yhteisöllisyydellä ja yhteistyöllä voitaisiin tukea yliopisto-opettajien hyvinvointia, joka heijastuu myös opiskelijoihin positiivisella tavalla. Pohdimme muun muassa yhteisopettajuutta ja sitä, että opetustyötä voisi tehdä myös parityönä eikä yksin. Haasteena voivat olla opettajat, joilla on takana vaikkapa 20 vuoden ura ja he ovat tehneet asiat aina tietyllä tavalla.

Alustuksista nousi esiin yhteisöllisyyden lisäksi myös muita hyviä käytänteitä opetustyön tueksi. Lappeenrannan teknillisen yliopiston kampanjassa hyödynnettiin ajasta ja paikasta riippumattomia keinoja, esimerkiksi yliopistopedagogisia peruskysymyksiä käsitteleviä viikottaisia sähköpostiviestejä, jotka kannustivat pohtimaan erilaisia teemoja, joista saattoi myös keskustella päivystävän pedagogin kanssa. Syntyi myös videomateriaalia, jota voi hyödyntää vielä jatkossakin. Huomionarvoista on myös, että yliopistopedagogisen kampanjan taustalla on tärkeää olla johdon tuki.

Mielestämme alustukset muodostivat selkeän ja johdonmukaisen kuvan yliopisto-opettajien haasteista ja tarpeista. Niihin vastaaminen on tärkeää myös opiskelijoiden kannalta.

Minna, Taru ja Ilona

Tutkimuksellisia välineitä opiskelun ja oppimisen arviointiin

Ensinäkin aiheena tämä on loistava. Arvioinnissa tulisi entistä enemmän ottaa huomioon opiskelu ja opetusmenetelmät, eikä vain lopputulosta, jota perinteiset kokeet mittaavat. Artikkelissa, Lokikirjojen käyttö arviointimenetelmänä, on keksitty hieno ratkaisu siihen, kuinka tästä saadaan kaikki hyöty irti. Kyse on siis siitä, että opiskelija reflektoi opittujen sisältöjen lisäksi oppimistilanteita, niissä käytettyjä työtapoja ja oppimateriaalia. Arviointimenetelmä voi erityisesti auttaa kehittymään opettajan työssä, samalla kun arvioit omaa oppimistasi, kaksi kärpästä siis yhdellä iskulla.

Opetuksen, opinto-ohjauksen ja opiskelijoiden haltuunoton kehittäminen opiskelijakyselyiden tuloksia hyödyntäen puolestaan keskittyy kyselyihin, jotka toteutetaan 1. 2. ja 3.lukuvuonna. Huomioon on otettu myös ryhmäytyminen ja korkeakouluyhteisöön sitoutuminen, jonka itse henkilökohtaisesti uskon vaikuttavan merkittävästi oppimistuloksiin. Kyselyiden tuloksia käytetään opetuksen ja ohjauksen kehittämiseen, joten tässä herää heti kysymys: kuinka se käytännössä toteutetaan ryhmäytymisen ja sopeutumisen näkökulmasta?

Jyväskylän yliopistossa kehitellään uutta Velpit järjestelmää, koska suurille määrille opiskelijoita on yksinkertaisesti mahdotonta antaa henkilökohtaisempaa palautetta. Opiskelijan näkökulmasta tosiaan palaute 300 opiskelijan kursseilla ei ole sieltä antoisimmasta päästä. Velpit keskittyy pääasiassa vertaisarviointiin, sekä itsearviointiin. Vertaisarvioinnissa opiskelijalla on mahdollisuus ”valittaa” ja pyytää opettajaa tarkastamaan sen oikeellisuus. Tässä kohtaa herää väkisin kysymys, että onko toiselta opiskelijalta saatu palaute niin vakavasti otettavaa kuin opettajalta? Voiko siitä saada yhtä paljon irti kuin ihmiseltä, jonka oletetaan olevan aiheen todellinen osaaja.

TIM ja Velpit, Vesa Lappalainen

Opetuksen, opinto-ohjauksen ja opiskelijoiden haltuunoton kehittäminen opiskelijakyselyiden tuloksia hyödyntäen, Virpi Rissanen, Mari Martinmaa

Lokikirjojen käyttö arviointimenetelmänä, Kaisu Rättyä, Tero Juuti

Ohjauksellinen pedagogiikka yliopistossa

Peda-forum 2016 –tapahtuman Ohjauksellinen pedagogiikka yliopistossa -teemaryhmässä käsitellään yliopiston ohjauksellista pedagogiikkaa neljästä eri näkökulmasta tarkastellen. Näitä ovat aikuisopiskelijoiden erilaisten oppimislähtökohtien näkökulma, oppimisen tueksi tuotetun materiaalin näkökulmaa, opittavan aihealueen sisällön ja kielen yhteisoppimisen näkökulma sekä vertaisryhmätyöskentelyn näkökulma.      
Aikuisopiskelijoiden tieteellisen ajattelun ja tietokäsityksen alkuvaiheet avoimessa yliopistossa on tämän teemaryhmän ensimmäinen osio ja siinä tarkastellaan aikuisopiskelijoiden erilaisia oppimislähtökohtia ja sen myötä syntyviä erilaisia ohjaustarpeita. Aihe on mukava vastaantulo aikuisopiskelijoiden yksilöllisiin oppimistarpeisiin ja aikaisemman tiedon hyödyntämisen mahdollisuuksiin. Kiinnostavaa on kuulla siitä, miten opittavaa ainesta aikuisilla ”omakohtaistetaan” ja sisältöjä sovelletaan yksilöllisesti. Tähän näyttäisi liittyvän akateemisten taitojen –käsite, jota olisi tässä yhteydessä käytettynä syytä tarkentaa ja liittää  se selkeäksi osaksi oppimisprosessia.
Mielenkiintoiselta vaikuttaa abstraktista tulkitsemani väite siitä, että aikuisopiskelijat eivät riittävästi sitoudu itse oman ajattelunsa kehittämiseen. Minulla se herättää kysymyksiä aina opiskelijavalintoihin saakka; millä motivaatiolla aikuisopiskelijat valitaan, onko heidän tavoitteensa muodollinen pätevyys vai uusien tietojen ja taitojen omaksuminen? Tai minkälaisia asioita tulee huomioida avoimen yliopiston opetuksessa, johon varsinaisia opiskelijavalintoja tehdä.
Kokonaisuutena tämä sessio jättää paljon ajattelemisen aihetta aikuisopiskelijoiden kohtaamiseen ja mikäli tässä esitellyn tutkimuksen pohjalta esiin nostetut kolme akateemista tiedesuhdetta saadaan määriteltyä riittävän selkeästi, antaa se opettajille myös lisää välineitä aikuisopiskelijoiden yksilöllisyyden tukemiseen.

Kele Finland. Mitä se meille kuuluu? –otsikon alla kerrotaan Jyväskylän yliopiston kirjaston tuottamasta loistavasta verkko-oppimateriaalista, jonka avulla niin opiskelijat kuin myös tarvittaessa opettajat saavat perustiedot tiedonhankinnan prosessista sekä tutkimussuunnitelman rakentamisen sisältöalueista tiedonhankinnan näkökulmasta. Opiskelijoiden osallisuus materiaalin tuottamisessa näkyy materiaalin palvelevuutena: se antaa kokonaisuuden hahmottavaa lisäymmärrystä tiedon hankintaan. Tämä kehitystyö osoittaa kirjaston henkilökunnan upeaa vastuun ottamista opiskelijoiden oppimisesta. Samalla se vahvistaa turvallisuuden tunnetta antavaa ”koko kylä kasvattaa” -tuntemusta opiskelijalla. Kokemuksesta uskallan todeta, että tiedonhankintakurssi on aivan loistava tutkimuksen tekemisen lähtökohta, siellä saa perusymmärryksen nimensä mukaisesti tiedonhankinnasta ja sen prosessin etenemisestä.  Mielestäni sen tulisikin olla pakollinen osa ainakin maisterivaiheen opintoja ja sen suorittaminen ehto sille, että edes saa aloittaa gradun tekemisen. Siten myös jokaisen opettajan tulee ehdottomasti tuntea tämän kurssin tavoite ja sisältö!

Opittavan aiheen sisältöalueen ja vieraan kielen oppimisen integroinnin pedagogiikkaa (Content and Language Integrated Learning, CLIL) -osio todentaa haasteellisuudestaan huolimatta sanonnan ”kaksi kärpästä yhdellä iskulla” pitävän paikkaansa myös eri oppiainesisällöllisiä ja pedagogisia näkökulmia yhdistettäessä. Mielenkiintoista on, että sisältöalueen ja vieraankielen oppimisen yhdistäminen on esiteltävän tutkimuksen mukaan parantanut opiskelijoiden oppimismotivaatiota, kyseessä olevan vieraankielen taitoja ja vieläpä suomenkielen taitoja. Kysymyksiä toki nousee opiskelijoiden tekemästä työmäärästä sekä opiskelijoiden ohjaamisen määrästä ja laadusta. Lisäksi abstraktin mukaan tässä tutkimuksessa esseen kirjoittaminen oli ollut vieraan kielen oppimisen väline, joten siitä toki siirtymää aktiiviseen puhekieleen ja vuorovaikutustilanteisiin olisi hyvä pohtia. Oppimisen jälkeistä työelämää tukevalta vaikuttaa se, että opitussa vieraan kielen sanastossa on nimenomaan oma aihepiiriin sanavarasto. Tämän tyyppinen yhteisopettajuuden ulottuvuus tuo varmasti paljon uutta osaamista ja mielekkyyttä sekä opiskelijoille että myös opettajille.

Ohjauksellinen pedagogiikka tiedeyhteisön viestintäkäytänteiden opetuksessa – otsikon alla keskitytään abstraktin mukaan lähinnä vertaisryhmien ohjauksen pedagogiikkaan ja oikeastaan viestintäkäytänteet sekä tieteelliseen viestintään aiheen linkittämistä ei juurikaan luvata. Koekäytetyssä menetelmässä on  hienoa se, että opiskelijoita ohjattiin myös vuorovaikutussuhteiden rakentamisessa perinteisen asiasisällön ohjauksen lisäksi. Näkökulma vuorovaikutustaitojen vahvistamisen löytyy oman osaamisen arvioimisen kautta, johon saadaan materiaalia niin itsearvioinnista, vertaisilta kuin myös tiedeyhteisöltä, johon tulkitsen sisältyvän ainakin yliopiston opettajat. Mielenkiintoinen näkökulma on se, että ohjaajan roolin todetaan muuttuvan oppimisen mentoriksi. Näkyyköhän se jotenkin asiasisältöjen opetuksessa muutoksena? Myös se jää kiinnostamaan, mistä tiedekunnasta tämä kokeilu on lähtöisin, eri tiedekunnissa kun on perinteisesti ollut hyvin erilaiset lähtökohdat vuorovaikutusosaamiseen panostamisessa. Kokonaisuus vaikuttaa antavan uuden ja toimivaksi koetun työkalun opettajien työkaluvalikoimaan.

Elina

Kohtaatko? Vuorovaikutteista pedagogiikka korkeakouluihin

Sosiaalisten taitojen oppimista korostetaan jo varhaiskasvatuksesta lähtien. Vuorovaikutustaitoja tarvitaankin niin opiskeluissa, työelämässä kuin yleisestikin yhteiskuntaan kuulumisessa. Teemaryhmässä Kohtaatko? Vuorovaikutteista pedagogiikka korkeakouluihin pohditaan vuorovaikutusta niin opiskelijan näkökulmasta kuin opetuksessa hyödynnettävänä menetelmänä. 

Teemaryhmän esittelyn pohjalta olisimme kaivanneet teemaryhmään esityksiä etenkin siitä kuinka korkeakoulujen moninaisissa opetusmuodoissa (muun muassa luennot, demot, seminaarit) voidaan hyödyntää erilaisia vuorovaikutteisia menetelmiä. Opiskelijana koemme, että luento-opetus on kaikkein haasteellisinta opiskelijan kohtaamisen ja vuorovaikutuksen kannalta. Kokemuksemme on, että yliopisto-opetus on yhä enemmän siirtymässä taloudellisista syistä mahdollisimman kustannustehokkaaseen opetukseen eli “massa”luentojen suuntaan. 

Yllättävää onkin, että Koskisen, Lehtivuoren ja Maunukselan Etäisistä massaluennoista aitoihin kohtaamisiin -esityksessä suunta tuntuu olevan toisenlainen. He kehittävät fysiikan perusopetukseen toimintamallia, jossa luento-opetus korvataan itseopiskelulla, pienryhmätyöskentelyllä, intensiivisellä kontaktiopetuksella sekä formatiivisella arvioinnilla. Toivoisimme, että he esityksessään avaisivat enemmän formatiivista arviointia sekä ratkaisuja esittämänsä toimintamallin tuomiin haasteisiin. Koskisen ym. esittelemä toimintamalli tuo monille aloille kaivattua muutosta, mutta kasvatustieteiden opiskelijoille toimintamalli kuulostaa kuitenkin hyvin tutulta, ja pohdimmekin ovatko he ikään kuin keksimässä pyörää uudelleen.

Jos opiskelijoiden oletetaan suorittavan opintojaan ryhmissä, on heillä oltava myös tarvittavat vuorovaikutustaidot. Kaikille opiskelijoille sosiaaliset tilanteet eivät kuitenkaan ole helppoja. Siljamäen esityksen Taideinterventio yliopisto-opiskelijoille - Välineitä vuorovaikutukseen ja sosiaalisen jännittämisen käsittelyyn abstrakti sai meidät pohtimaan akateemisen opiskelun jäykkyyttä ja toimintakulttuurien eroja eri aloilla. Sosiaaliset- ja vuorovaikutustaidot ovat kuitenkin olennainen osa työelämää, vaikka itse opiskeltava ala ei niitä vaatisi. Siljamäen esittelemillä välineillä voitaisiin luoda hyväksyvää ja sallivaa oppimisympäristöä myös yliopiston ja korkeakoulujen kursseille, opiskeltavasta alasta riippumatta. 

Oppimisympäristön luominen on kuitenkin paljon kiinni opettajasta, ja vuorovaikutuksellisten asioiden huomioon ottaminen riippuu opettajan omasta halusta, herkkyydestä ja osaamisesta. Lähdesmäki käsittelee Ilmaisutaidon kurssin harjoitusten merkitys opettajaopiskelijoiden ryhmäytymisprosessissa -esityksessään vuorovaikutuksen kokemuspohjaista oppimista. Kasvatustieteiden opiskelijoina koemme, että vuorovaikutuksellinen opettaminen vaatii omakohtaista kokemusta vuorovaikutuksesta. 

Teemaryhmän esitykset ovat kaikki hyvin erilaisia ja lähtevät erilaisista lähtökohdista, mutta niistä kaikista voitaisiin saada vinkkejä vuorovaikutuksen lisäämiseen korkeakoulujen opetukseen ja toimintakulttuuriin. Toivoisimmekin, että opettajien tueksi kerättäisiin materiaalipankki, jossa konkreettisien esimerkkien avulla kerrotaan kuinka opetuksesta voidaan saada vuorovaikutuksellista. Mutta onko vuorovaikutteinen pedagogiikka sittenkään vain erilaisia yksittäisiä vuorovaikutusta opetuksessa tukevia menetelmiä? Mitä vuorovaikutteinen pedagogiikka oikein on? 

Annukka, Marja ja Jenna

Digiluu-digilei – pedagogiikka edellä muutokseen

Tässä teemaryhmässä (#7) tarkasteltiin digitalisaatiota asennoitumisen, sekä käytännön esimerkkien kautta. Helsingin yliopiston kielikeskus oli toteuttanut kyselyn, jossa mietittiin opettajien ja opiskelijoiden asennoitumista digitalisaatioon. Kolme muuta teemaryhmän osa-aluetta käsittelevät käytännön kokemuksia digitalisaatiosta Jyväskylän yliopistolta. Teemaryhmä käsittelee hyvin erilaisia osa-alueita, mutta kaikki pyrkivät edistämään digitaalisten työkalujen käyttöä omassa työssään.

Helsingin yliopiston kielikeskuksen toteuttama kysely koskien digitalisaatiota kielten opetuksessa on osa kielikeskuksen uuden digistrategian luomisprosessia. Opiskelijat tuntuivat käsittävän teknologian osana opintoja suurempana kokonaisuutena kuin opettajat sisältäen esimerkiksi sosiaalisen median ja mobiilisovellukset. Opettajien näkökulma digitalisaation oli pääosin työlähtöinen ja oli rajoittunut vain selkeästi opetukseen tarkoitettuihin työkaluihin. Hyvän verkko-opetuksen pohjaksi todettiin riittävä tekninen osaaminen, suunnittelu ja vuorovaikutus. Ei ollut lainkaan yllättävää, että kielten opetuksessa vuorovaikutuksen puute aiheutti huonoja verkko-opetuksen kokemuksia. Kyselyn tulokset eivät olleet kovinkaan yllättäviä näin ensinäkemältä, mutta ehkä syvempi tilastollinen analyysi avaa tuloksia enemmän.

Jyväskylän yliopiston avoimen yliopistossa kokeiltiin ryhmäblogin kirjoittamista vaihtoehtona yksilötyöskentelylle terveystiedon perusopintojen ensimmäisellä kurssilla. Blogityöskentely koettiin ylivoimaisesti motivoivampana ja tehokkaampana työtapana yksilötehtävään nähden. Ryhmäblogin kirjoittaminen kuitenkin todettiin aiheuttavan enemmän työtä opettajalle, mutta mahdollisti opiskelijoiden työskentelyn parempaa seurannan. Kuitenkin “vain” 57% kyselyyn vastanneista valitsi ryhmätyöskentelyn yksilötyöskentelyn sijaan, joten myös merkittävä osa koki yksilötyöskenetelyn itselleen parhaaksi tavaksi.

Jyväskylässä kemian laitoksella testattiin Socrative-äänestysjärjestelmää Kemian perusteet 1 -kurssilla keinona vastata lyhyisiin tehtäviin. Tämän huomattiin parantavan opiskelijoiden aktiivisuutta perinteisten esimerkkitehtävien sijaan. Toteutus sai hyvää palautetta ja sitä tullaan käyttämään uudestaan. Interaktiiviset tehtävät mahdollistavat opiskelijoiden oppimisen ja ymmärtämisen seurannan paremmin luennon aikana ja siten mahdollisesti vaikeat asiat voidaan käydä läpi tarkemmin tarpeen tullen. Järjestelmän käyttö lisäsi luennolla opiskelijoiden aktiivisuuden jopa puoleen paikalla olleista, joka tuntuu allekirjoittaneesta hyvin merkittävältä kasvulta normaaliin verrattuna.

Jyväskylän yliopiston kirjasto toteutti uudenlaiset verkkomateriaalit ja -kurssin tiedonhakuun liittyen. Kurssista on myös tulossa englanninkielinen versio opiskelijapalautteen perusteela. Tämä osa-alue teemaryhmästä keskittyy enemmän itse oppimateriaalien toteutukseen kuin siitä saatuihin kokemuksiin. Kansainvälisille opiskelijoille suunnattu kurssi keskittyy tiedonhakuun tieteessä suomalaisessa kontekstissa. Tämä vaatii uutta lähestymistapaa, sillä ei voida olettaa ulkomaalaisten opiskelijoiden tuntevan aihetta samalla tavoin kuin suomalaisten opiskelijoiden.

Ville

1. HY:n Kielikeskus: Kokemuksia ja vertailua opettajien ja opiskelijoiden asenteista ja kokemuksista digitaalisten välineiden käytöstä Janne Niinivaara, Johanna Vaattovaara
2. JY Avoin yliopisto: Kokemuksia blogityöskentelystä, Mari Laine & Heli Tyrväinen
3. JY Kemian laitos: Kokemuksia Socrativesta Kemian perusteet 1 -kurssilla, Tiina Kiviniemi
4. JY Kirjasto: Tiedonhankinnan verkko-oppimateriaalin ja verkkokurssin pilotti, Johanna Kinnunen