Ohjauksellinen pedagogiikka yliopistossa

Peda-forum 2016 –tapahtuman Ohjauksellinen pedagogiikka yliopistossa -teemaryhmässä käsitellään yliopiston ohjauksellista pedagogiikkaa neljästä eri näkökulmasta tarkastellen. Näitä ovat aikuisopiskelijoiden erilaisten oppimislähtökohtien näkökulma, oppimisen tueksi tuotetun materiaalin näkökulmaa, opittavan aihealueen sisällön ja kielen yhteisoppimisen näkökulma sekä vertaisryhmätyöskentelyn näkökulma.      
Aikuisopiskelijoiden tieteellisen ajattelun ja tietokäsityksen alkuvaiheet avoimessa yliopistossa on tämän teemaryhmän ensimmäinen osio ja siinä tarkastellaan aikuisopiskelijoiden erilaisia oppimislähtökohtia ja sen myötä syntyviä erilaisia ohjaustarpeita. Aihe on mukava vastaantulo aikuisopiskelijoiden yksilöllisiin oppimistarpeisiin ja aikaisemman tiedon hyödyntämisen mahdollisuuksiin. Kiinnostavaa on kuulla siitä, miten opittavaa ainesta aikuisilla ”omakohtaistetaan” ja sisältöjä sovelletaan yksilöllisesti. Tähän näyttäisi liittyvän akateemisten taitojen –käsite, jota olisi tässä yhteydessä käytettynä syytä tarkentaa ja liittää  se selkeäksi osaksi oppimisprosessia.
Mielenkiintoiselta vaikuttaa abstraktista tulkitsemani väite siitä, että aikuisopiskelijat eivät riittävästi sitoudu itse oman ajattelunsa kehittämiseen. Minulla se herättää kysymyksiä aina opiskelijavalintoihin saakka; millä motivaatiolla aikuisopiskelijat valitaan, onko heidän tavoitteensa muodollinen pätevyys vai uusien tietojen ja taitojen omaksuminen? Tai minkälaisia asioita tulee huomioida avoimen yliopiston opetuksessa, johon varsinaisia opiskelijavalintoja tehdä.
Kokonaisuutena tämä sessio jättää paljon ajattelemisen aihetta aikuisopiskelijoiden kohtaamiseen ja mikäli tässä esitellyn tutkimuksen pohjalta esiin nostetut kolme akateemista tiedesuhdetta saadaan määriteltyä riittävän selkeästi, antaa se opettajille myös lisää välineitä aikuisopiskelijoiden yksilöllisyyden tukemiseen.

Kele Finland. Mitä se meille kuuluu? –otsikon alla kerrotaan Jyväskylän yliopiston kirjaston tuottamasta loistavasta verkko-oppimateriaalista, jonka avulla niin opiskelijat kuin myös tarvittaessa opettajat saavat perustiedot tiedonhankinnan prosessista sekä tutkimussuunnitelman rakentamisen sisältöalueista tiedonhankinnan näkökulmasta. Opiskelijoiden osallisuus materiaalin tuottamisessa näkyy materiaalin palvelevuutena: se antaa kokonaisuuden hahmottavaa lisäymmärrystä tiedon hankintaan. Tämä kehitystyö osoittaa kirjaston henkilökunnan upeaa vastuun ottamista opiskelijoiden oppimisesta. Samalla se vahvistaa turvallisuuden tunnetta antavaa ”koko kylä kasvattaa” -tuntemusta opiskelijalla. Kokemuksesta uskallan todeta, että tiedonhankintakurssi on aivan loistava tutkimuksen tekemisen lähtökohta, siellä saa perusymmärryksen nimensä mukaisesti tiedonhankinnasta ja sen prosessin etenemisestä.  Mielestäni sen tulisikin olla pakollinen osa ainakin maisterivaiheen opintoja ja sen suorittaminen ehto sille, että edes saa aloittaa gradun tekemisen. Siten myös jokaisen opettajan tulee ehdottomasti tuntea tämän kurssin tavoite ja sisältö!

Opittavan aiheen sisältöalueen ja vieraan kielen oppimisen integroinnin pedagogiikkaa (Content and Language Integrated Learning, CLIL) -osio todentaa haasteellisuudestaan huolimatta sanonnan ”kaksi kärpästä yhdellä iskulla” pitävän paikkaansa myös eri oppiainesisällöllisiä ja pedagogisia näkökulmia yhdistettäessä. Mielenkiintoista on, että sisältöalueen ja vieraankielen oppimisen yhdistäminen on esiteltävän tutkimuksen mukaan parantanut opiskelijoiden oppimismotivaatiota, kyseessä olevan vieraankielen taitoja ja vieläpä suomenkielen taitoja. Kysymyksiä toki nousee opiskelijoiden tekemästä työmäärästä sekä opiskelijoiden ohjaamisen määrästä ja laadusta. Lisäksi abstraktin mukaan tässä tutkimuksessa esseen kirjoittaminen oli ollut vieraan kielen oppimisen väline, joten siitä toki siirtymää aktiiviseen puhekieleen ja vuorovaikutustilanteisiin olisi hyvä pohtia. Oppimisen jälkeistä työelämää tukevalta vaikuttaa se, että opitussa vieraan kielen sanastossa on nimenomaan oma aihepiiriin sanavarasto. Tämän tyyppinen yhteisopettajuuden ulottuvuus tuo varmasti paljon uutta osaamista ja mielekkyyttä sekä opiskelijoille että myös opettajille.

Ohjauksellinen pedagogiikka tiedeyhteisön viestintäkäytänteiden opetuksessa – otsikon alla keskitytään abstraktin mukaan lähinnä vertaisryhmien ohjauksen pedagogiikkaan ja oikeastaan viestintäkäytänteet sekä tieteelliseen viestintään aiheen linkittämistä ei juurikaan luvata. Koekäytetyssä menetelmässä on  hienoa se, että opiskelijoita ohjattiin myös vuorovaikutussuhteiden rakentamisessa perinteisen asiasisällön ohjauksen lisäksi. Näkökulma vuorovaikutustaitojen vahvistamisen löytyy oman osaamisen arvioimisen kautta, johon saadaan materiaalia niin itsearvioinnista, vertaisilta kuin myös tiedeyhteisöltä, johon tulkitsen sisältyvän ainakin yliopiston opettajat. Mielenkiintoinen näkökulma on se, että ohjaajan roolin todetaan muuttuvan oppimisen mentoriksi. Näkyyköhän se jotenkin asiasisältöjen opetuksessa muutoksena? Myös se jää kiinnostamaan, mistä tiedekunnasta tämä kokeilu on lähtöisin, eri tiedekunnissa kun on perinteisesti ollut hyvin erilaiset lähtökohdat vuorovaikutusosaamiseen panostamisessa. Kokonaisuus vaikuttaa antavan uuden ja toimivaksi koetun työkalun opettajien työkaluvalikoimaan.

Elina