Haastattelussa Ulla Klemola, Teemaryhmä 13: Kohtaatko? Vuorovaikutteista pedagogiikkaa korkeakouluihin

Haastattelussa Merja Karjalainen ja Elina Ratalahti, Teemaryhmä 3: Työelämälähtöisyys korkeakouluopinnoissa, miten ja miksi?

Haastattelussa Mari Murtonen, Työpaja 23: Yliopistopedagogiikka-lehden kirjoittajakoulu

Haastattelussa Jani Ursin, Teemaryhmä 12: Opettajana yliopistossa

Haastattelu: Pedagogisen hyvinvoinnin voimapaja

Haastattelin Ammattiopisto Luovin asiantuntijapalveluista Sanna Wenströmiä ja Maritta Sauvolaa, jotka vetivät työpajan 22; "Pedagogisen hyvinvoinnin voimapaja".
 

Ilona

Haastattelu: Työpaja 10. POPPIA, INTOA JA HIMOA

Puheeksi ottamisen psykologia ja siihen liittyvät taidot opettaja ja opiskelijakontekstissa kuuluvat PedaForum- päivien teemoista opiskelijoiden ja henkilöstön hyvinvointiin ja jaksamiseen sekä intoon ja himoon työssä. Haastattelin työpajan lopuksi työpajan puheenjohtajaa Tiina Tuomista. Hän on yksi POP-koulutuksen kehittäjistä ja työskentelee Turun yliopistossa opintopsykologina. Työpajassa käsiteltiin mm. sitä miten tunnistaa puheeksi ottamisen tarpeen? Ja kuuluuko esim. esiintymisjännityksen käsitteleminen opettajan työnkuvaan? Yksi hyvä ohje puheeksi ottamiseen on esim. se, että puheeksi ottamisessa lähdetään konkreettisista havaintoihin perustuvista asioista. 

Puheeksi ottamisen taidot ovat tärkeitä taitoja myös korkeakouluopettajalle. Kuinka toivotte pop-koulutuksen edistävän opettajan valmiuksia ottaa puheeksi opiskelijoihin liittyviä pulmatilanteita?

Koulutuspäivässä käymme läpi mm. erilaisia uskomuksia, jotka estävät meitä ottamasta puheeksi. Näiden oivaltaminen oman itsen kohdalla voi olla valaisevaa. Lisäksi konkreettiset harjoitukset ja simuloinnit voivat antaa varmuutta lähestyä opiskelijaa ja ymmärtää tilanteen luomia haasteita.

On tärkeää tunnistaa tunteita. Tunteet ovat tietoa niistä asioista, joita ei ihan vielä ymmärretä. On tärkeää, että laitamme itsemme likoon myös opiskelijoihin liittyvissä pulmatilanteissa ja yhdessä pohdimme apua tilanteisiin. Kuuntelu ja läsnäolo ovat tärkeitä taitoja opettajalle. 

Onko ymmärrys opiskelijaa kohtaan avaintekijä opettajan ja opiskelijan välisissä ohjaustilanteissa?

Kyllä on, koska vuorovaikutus perustuu kontaktiin. Jos avointa ymmärrystä ei ole, ei voi tietää mitä toinen ajattelee. Silloin voidaan keskustella jostain sellaisesta asiasta mistä ei ollut tarkoitus keskustella. Tietysti se millä tasolla keskustelemme, varmasti vaihtelee meillä kaikilla, mihin olemme milläkin hetkellä valmiita. Toki ymmärrys ei tarkoita sitä, että olisimme aina samaa mieltä opiskelijan kanssa. Halu ymmärtää ja olla läsnä on tärkeää.

Mitkä ovat pop-koulutuksen ydinajatukset lyhyesti?

Työpajassa puhuimme läsnä olemisesta ja validoinnista eli reflektiivisestä kuuntelusta. Aina ei oikeastaan voida ratkaista asioita, mutta meille kaikille on tärkeää, että meidät kuullaan ja tulemme kuulluksi ja jollain tasolla tulemme ymmärretyksi. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olemme aina samaa mieltä. Tärkeää on myös se, että uskallettaisiin ylipäänsä ottaa puheeksi erilaisia asioita, eivätkä meidän uskomukset ohjaisi sitä miten me olemme tottuneet tekemään. Jos herää huoli esim. jostain opiskelijasta, niin uskallettaisiin kysyä, että mitä sulle kuuluu, onko kaikki hyvin ja haluaisitko jutella. Toisen ihmisen kohtaaminen ja aito läsnäolo sillä hetkellä on tärkeää. Vaikka olisi kiire, voimme olla läsnä sen hetken. Olkoon vaikka 2 minuutista kyse.

Edistetäänkö pop-koulutuksen avulla myös työhyvinvointia?

Kyllä. Varsinkin silloin jos se toteutuu myös työyhteisössä. Jos me myös työyhteisössä uskalletaan ottaa asioita puheeksi ja jakaa niitä. Eikä tehdä liikaa tulkintoja ja keskitytä negatiivisiin havaintoihin. Esim. Tulkinta esimieskeskustelujen puutteesta ei välttämättä tarkoita,” kun sä et arvosta mun työtä”.

Keskustelimme myös siitä, että kaikki vuorovaikutussuhteemme työssä, opiskelussa tai kotona vaikuttavat meihin jollain tavalla. Vuorovaikutussuhteet ovat osa hyvinvointia.

Kuinka minäpystyvyys- käsite voidaan liittää tämän asian yhteyteen?

Minäpystyvyyttä ja itseohjautuvuutta voidaan edistää opiskelijoilla nostamalla asioita esille, kuullaan jotta päästään eteenpäin prosessissa. Hyvä tavoite on, että opiskelija itse oivaltaa mahdollisuuden viedä tilannetta eteenpäin.

Onko pop-koulutusta viety aiemmin muihin yliopistoihin?

Tässä muodossa Pop-koulutusta on ollut Turun ammattikorkeakoulussa ja Turun yliopistossa. Ajatus on ollut viedä koulutuspakettia myös muihin korkeakouluihin, mutta emme ole vielä ehtineet.  Pop-koulutus kestää yhden päivän ja sisältää useita harjoituksia.

Työpajassa teimme myös rooliharjoituksia, jotka herättivät suuren kiinnostuksen myös saliavustajalle. Puheeksi ottamisen taitoja tarvitaan mielestäni opiskeluun liittyvissä ohjaustilanteissa sekä työssä ja vapaa-ajalla.

Kiitos työpajan vetäjille Tiinalle (Turun yliopisto)  ja Katrille (Itä-Suomen yliopisto).

Minna Ranta

Haastattelut Mira Tengvall, Salla Koskinen, Terhi Kaarakka, Simo Ali-Löytty, demonstraatio

Digiloikka matematiikan arviointiin

Mira Tengvall, Salla Koskinen, Terhi Kaarakka, Simo Ali-Löytty, Tampereen teknillinen yliopisto

Digilokka Tampereen Teknillisessä yliopistossa matematiikan opinnossa lähti liikkeelle tarpeesta lisätä tietotekniikkaa opetukseen. Tällä tavalla valmistauduttaisiin paremmin työelämään. Lisäksi tietenkin aina nässä keskusteluissa on mukana mahdollisuus kustannustehokkaan opetuksen järjestämiseen. Lisäksi toimivilla järjestelmillä voidaan saada joustavuutta opiskeluun (ei sidottu aikaan eikä paikkaan). Kuitenkin järjestelmissä on paljon parannettavaa matematiikan tarpeiden osalta.

TTYn harjoituspakettiin kuuluvat STACK, joka on integoitavissa Moodleen ja EXAM- tenttijärjestelmä. Lisäksi käytetään MathCheck – kaavatarkistinta sekä tietenkin MatLabia. STACKin edut ovat mm. automaattinen, välitön tehtävien tarkistus sekä arviointi. Opiskelijat saavat siis välittömästi palautetta. STACKin tehtäviin pystyy sisällyttämään satunnaisuutta eli tällä tavalla rajaton harjoittelu on mahdollista. Kompastuskiviä ovat olleet tehtävien laatimisen työläys, opiskelijoiden on ymmärrettävä syntaksi vastatakseen sekä vastausten mielekkyys on aina muistettava tarkistaa. "STACK on kuitenkin saanut hyvää palautetta opiskelijoita!", kertoi Mira Tengvall.

EXAM -sähköistä tenttijärjestelmän edut ovat sen joustavuus esim aikatauluissa. Sinne voidaan laatia soveltavia tehtäviä, joihin voi hyödyntää muita ohjelmistoja. Tulevaisuudessa järjestelmä myös tarkistaa itsenäisesti tentin. Salla Koskisen mukaan kompastuskiviä EXAMissa on matematiikan kirjoittaminen sekä se, että miten pystytään mittaamaan syvällistä ymmärtämistä. Kenties jonkin piirto-ohjelman lisäyksellä voisi vastata paremmin matematiikan tarpeisiin. Huono puoli on myös se, että tenttikysymykset eivät kierrä yhtä helposti, koska tenteissä on eri tasoisia tehtäviä, mutta järjestelmä mahdollistaa henkilökohtaisen palautteen antamisen. Mm. tästä syystä tentit jäävät enimmäkseen opettajan/luennoitsijan vastuulle, koska tenttejä tulee pitkällä aikavälillä.

MathCheck on maksuton kaavatarkistin, joka kumoaa väärän vastauksen vastaesimerkillä. "Tämän avulla voidaan vapauttaa opettajan aikaa rutiinitehtävien osalta", sanoi Terhi Kaarakka. MathCheck on varmasti käyttökelpoinen myös lukiotasolla.  

Haastattelu Kwok Ng - How wise is PeerWise? Työpaja 15

 Työpajan vetäjä oli Kwok Ng  Jyväskylän yliopistosta, Liikuntatieteiden laitoksesta.

Kwok Ng kuvasi esityksensä alussa, että osa opettajista sekä opiskelijoista on tällä hetkellä diginatiiveja ja aika paljon on edelleen ”immigrants” eli ”maahanmuuttajia” tietotekniikan hyödyntämisessä. Kwok kertoi, että idea Peer Wise -järjestelmän käyttöön liikuntatieteiden laitoksen kurssilla lähti siitä, että haluttiin muuttaa opetusta ja aktivoida opiskelijoita osallistumaan opetukseen. Peer Wise oli sopiva heidän tarkoituksiinsa, koska se oli englanninkielinen sekä ilmainen.

PeerWise-kurssi oli toteutettu niin, että opiskelijat laativat toisilleen monivalintakysymykset itse keksimillään tunnuksilla eli anonyymisti. Opiskelijat joutuvat mm. pohtimaan laatimiensa kysymysten tason sopivaksi kysymysten aiheiden lisäksi. He joutuvat kirjoittamaan vastaukselleen myös perustelut. PeerWisessä pystyy kommentoimaan sekä keskustelemaan tehtäviin liittyvistä asioista. Kysyin Kwokilta, että kommentoiko hän opettajana opiskelijoiden kysymyksiä tai vastauksia Peer Wisessa. Hän kertoi, että hän ei millään tavalla osallistunut keskusteluihin tai muuhun toimintaan Peer Wisessa. Opiskelijat opettivat toisiaan täysin itsenäisesti. Kwok antoi kuitenkin yleistä palautetta luennoilla eli kävi välillä lukemassa kysymyksiä sekä keskusteluja.

Oppimistulokset käytiin läpi hyvinkin tarkkaan eli luennoitsija pystyi identifioimaan opiskelijansa Peer Wisesta saatavan kirjautumistiedon perusteella. Kysymyksillä oli aina deadlinet ja kurssin aikana seurattiin mm. kysymyksiin vastaamisen aktiivisuutta Peer Wisestä saatavan tilastotiedon perusteella. Lyhyenä yhteenvetona Kwok kertoi, että kurssin suorittajia oli prosentuaalisesti enemmän kuin edeltävinä vuosina. Kurssin arvosanat olivat vähintään samaa tasoa, joten kokeilu on todellakin kannattanut.

Haastattelu: Jukka Parviainen, Mari Knuuttila ja Kirsti Keltinkangas (Työpaja 18: Opetusosaamisen arviointi osana akateemista urajärjestelmää)

Aalto-yliopistossa työskentelevät Jukka Parviainen, Mari Knuuttila ja Kirsti Keltinkangas olivat Peda-forum -päivillä esittelemässä organisaationsa opetusosaamisen arviointijärjestelmää. Pienellä porukalla pidetyssä työpajassa herästi runsaasti kysymyksiä ja ajatuksia aiheesta, ja kaikki osallistujat olivat varmasti tyytyväisiä session antiin. 

1. Miten olette päätyneet työskentelemään opetusosaamisen arvioinnnin parissa?

Mari Knuuttila: Aalto-yliopistossa päätettiin, että kaikkien professorin urapolulle rekrytoitavien ja sillä etenevien opetustaito tulee arvioida. Kuhunkin kouluun piti perustaa opetuksen arviointitoimikunnat ja koulun varadekaani ja opintoasianpäällikkö laitettiin sitten valmistelemaan asiaa. Itselläni on kasvatustieteellinen koulutus sekä opettajan pedagoginen pätevyys, niin päädyin sitten laajemmin asiaan mukaan, vaikkei tehtävä varsinaisesti kuulunut opintoasiainpäällikön tehtävään. Ja nyt takana on varmaan lähes 200 opetuksen arviointia. Toki olin aikaisemmissa tehtävissä ollut mukana opetuksen arvioinneissa, mutta ne olivat lähinnä opetusnäytteiden arviointia, jonka koin enemmän tekniseksi kuin oikeaksi opetustaidon arvioinniksi.

Kirsti Keltinkangas: Olen ollut opetuksen kehittämisen tehtävissä noin vuodesta 2008/2009, samalla kun tein väitöskirjaa sähkötekniikan opetukseen liittyen. Taustaltani olen kasvatustieteilijä, joten alussa olin ainuita ei-insinööritaustaisia opetuksen kehittäjiä yksikössäni. Silloisessa työpaikassani on  tehty opetusosaamisen arviointeja (opetusnäytteiden arviointia) yli 10 vuotta. Kun Aalto syntyi, ko. yksikön malli otettiin käyttöön muihinkin kouluihin. Eli samoin kuin Mari, olen ollut mukana näissä vuodesta 2009 (arviolta yli sadassa arvioinnissa).

Jukka Parviainen: Mari K. on esimieheni ja olen siis Oppimispalveluissa, sain kutsun tulla sihteeriksi lausuntotehtäviin. Eli ei rasiteta akateemista henkilöstöä itse lausuntojen kirjoittamisessa. Olen opettajien tuen tiimissä, täältä DI ja tehnyt Aallossa opettajan pedagogiset opinnot (toinen ja viimeinen kierros Aallossa)
 

2. Mitä on hyvä opetusosaaminen? Miten sitä voi arvioida?

Mari Knuuttila: Itse koen, että hyvä opettaja osaa innostaa asiaan, löytää asiasta kuin asiasta motivointia sen oppimiseen eli linkittää opittava asia konkretiaan/johonkin soveltamisalaan sekä ”osaa lukea myös oppijoita”, miten edetä. Hyvään opetustaitoon liittyy myös opiskelijoiden aktivointi mm. vuorovaikutuksen kautta. Opettamista pitää myös ”opiskella” eli kouluttautua, keskustella kollegoiden kanssa ja yksinkertaisesti ymmärtää, mitä oppiminen on. Lisäksi tärkeää on jatkuva itsensä kehittäminen sekä omien kurssien/opetuksen kehittäminen palautteen perusteella. Tässä nyt jotain elementtejä, mutta varmasti hyvä opetustaito on paljon muutakin.

Kirsti Keltinkangas: Marin tekstiin on vaikeaa keksiä jotain muuta uutta. Tärkeää on oma innostus ja kiinnostus siihen, että opiskelijat oppivat ja että opiskelijat ovat yksilöitä. Hyvän opettajan innostus tarttuu! Lisäksi hyvä opettaja ymmärtää, että on useita eri oppimistyylejä ja –tapoja ja niitä olisi huomioitava hyvässä opetuksessa.

Hyvässä opetuksessa on vuorovaikutusta ja kuhunkin substanssiin mietittyjä sopivia opetusmenetelmiä.

Maria kompaten jatkuva itsensä kehittäminen ja reflektointi on olennaista (perustuen myös kerättyyn palautteeseen).

Jukka Parviainen: Opetusosaaminen on laaja-alainen käsite. Olen varsin tyytyväinen siihen kriteeristöön, joka meillä on olemassa. Instrumentteina käytämme opetusportfoliota, näytettä ja haastattelua sekä mahdollisesti muuta lisäaineistoa. Opetusportfolio on opettajan omaa reflektiota; näyte ja haastattelu liittyy kollegiaaliseen tukeen, joka ei ole perinteisesti kuulunut meille.  

3. Millainen vaikutus opetusosaamisen arvioinnilla on yliopistossanne?

Mari Knuuttila: Aallossa sanotaan, että hyvällä professorilla tulee olla erinomainen tutkimus ja korkeatasoinen opetus tai toisin päin. Tässä mielessä siis jo rekryvaiheessa kandidaateille tehdään selväksi, että yliopistossamme tulee opettaa ja sitä tullaan jatkossakin arvioimaan. Itse näen, että uudet urajärjestelmän opettajat ovat oikeasti panostaneet opetukseen, mikä on hieno juttu!

Kirsti Keltinkangas: Aiemmassa yksikössäni on dekaanitasoa myöten todettu, että opetusosaamisen  arvioinnilla ja tenure-järjestelmässä vähitellen kasvatettu opetuksen arvostusta. Lisäksi vuosittain käytännössä osallistujien määrä pedagogiseen koulutukseen on pysynyt suurena. 

Jukka Parviainen: Se on otettu erittäin vakavasti meillä (turhankinko?), mutta tällä on vaikuttavuutta arvostukseen ajatuksen tasolla, ehkä myös konkretiassakin. Ei pidä vain unohtaa varsinaista tavoitetta eli opiskelijoiden parempaa / rikkaampaa oppimista ja kasvamista. 

Opetusportfolio on insentiivi, jolla opettaja pakotetaan pysähtymään ja kirjoittamaan ajatuksiaan oppimisesta ja opettamisesta. Tämä on kasvattava tapahtuma opettajalle itselleen. Uskon siihen että yksittäisten ihmisten kautta (riittävällä koherenssilla) tapahtuu kulttuurin muutos.

4. Esityksessänne korkeakoulukonteksti oli vahvasti läsnä. Perinteisestihän Suomessa opettajilla on ollut suuri vapaus opetuksensa suhteen. Luuletteko, että opetusosaamisen arvioinnin käytänteet voisivat levitä myös perus- ja toiselle asteelle?

Mari Knuuttila: Yliopistossa ei vaadita opettajapätevyyttä siten kuin peruskoulussa tai toisella asteella. Siellä virkoihin vaaditaan lain määrittämä opettajapätevyys. Minusta opetuksen observointi on hyvä keino saada palautetta omasta opettamisesta muiltakin kuin vain opiskelijoilta. Eli sellaista opetuksen arviointia voisi varmasti levittää. Toisaalta opettajakoulutukseen taitaa jo nykyisellään kuulua tietty määrä opetuksen observointia. Mutta opettajana kehittymiseen voisi aina silloin tällöin tehdä.

Kirsti Keltinkangas: Tästä samaa mieltä kuin Mari. Alemmilla asteilla on selkeästi määritelty millainen pätevyys opetuksen virkoihin tarvitaan ja pedagoginen koulutus+harjoittelu on sisällytetty esim. alakoulun opettajien koulutukseen.

Jukka Parviainen: Ympäristöt yliopistossa ja peruskoulussa ovat hyvin erilaiset. Minusta oli kyllä virkistävää tehdä opetuksen seurantaa, eräänlaista opetusosaamisen arviointia, omissa pedaopinnoissani eri asteilla. En tiedä, tekevätkö peruskoulun opettajat reflektiota, toisten opetusten seurantaa ja keskustelua. Eittämättä tekevät..

 

- Saliavustaja Marja E. 

Haastattelu: Mikko Myllykoski (työpaja 16: Edutorni - fyysinen oppimisympäristö muutoksessa)

1. Kuka? Mitä? Hä?

Jyväskylän yliopiston musiikin laitoksella työskentelevä Mikko Myllykoski esitteli PedaForum-päivillä kehittelemäänsä uutta fyysistä oppimisympäristöä nimelltä Edutorni. Näin kiteytettynä Edutorni on säädettävä pöytä, johon on kiinnitetty neljä iPadia, joista kullakin yksi oppilas voi työskennellä. Edutornin hienous on sen kollaboratiivisuus, sillä se mahdollistaa yhdessä työskentelyn aivan uudella lailla. Erittäin mielenkiintoisessa työpajassa pääsi ihan itse kokeilemaan erilaisia Edutornin sovellustapoja mm. musiikin opettamisessa ja ryhmätöiden tekemisessä.

2. Mistä kaikki lähti likkeelle? Entäs miltä tulevaisuus näyttää?

Myllykoski on kehitellyt Edutornin ideaa viimeiset kymmenen vuotta, mutta viimeisen parin vuoden aikana torni on viimein saanut fyysisen muodon ja sitä on ruvettu työstämään eteenpäin Jyväskylän yliopistossa. Alunperin idea Edutornista lähti musiikin opetuksen uudistamisesta. Prototyypistä liikkeelle lähtenyt konsepti on levinnyt jo muutamiin kouluihin opetuskäyttöön, ja sitä testataan ja kehitetään koko ajan eteenpäin. Edutornin laajempi yleistyminen on kuitenkin vielä kysymysmerkki tässä vaiheessa, vaikkakin Jyväskylän alueen kouluissa se on jo kohtuullisen käytetty opetusväline. Tulevaisuudessa Edutorni voi olla kustannustehokas vaihtoehto esimerkiksi kielistudioille, jotka eivät enää oikein vastaa nykypäivän tarpeisiin. Edutorni on kuitenkin helposti liikuteltava väline, joka mahdollistaa monipuolisen työskentelyn useammankin oppiaineen puitteissa.

3. Haasteita? Huonoja puolia? Heikkouksia?

Suurimpana Edutornin tulevaisuuden haasteena Myllykoski mainitsee alati muuttuvat älylaiteratkaisut, joiden mukana myös Edutornin on kehityttävä.


 - Saliavustaja Marja E.
   

HAASTATTELU

Työpaja 21: HYVINVOINTIA OPPIMISEEN TAITEEN KEINOIN

Työpajan vetäjä Tarja Pääjoki

Tarja Pääjoki on taidekasvatuksen ja lastenkulttuurin tutkija Jyväskylän yliopistossa. Tällä hetkellä hän liikkuu soveltavan taiteen ja hyvinvoinnin maastoissa ja on mukana Hyvinvoinnin välitystoimisto -hankkeessa. Hankkeessa kehitetään soveltavan taiteen menetelmiä moniammatillisesti. Pääjokea kiinnostavatkin moniammatillinen ja -alainen yhteistyö sekä koulutuksen että työelämän puitteissa. Pääjoki kertoo, että häntä motivoi muiden ihmisten osaaminen ja kuinka siihen voi yhdistää omaa osaamistaan. Myös taiteen ”törmäyttäminen” johonkin muuhun alaan motivoi. Tällä hetkellä on meneillään SOTE-alan ja taiteen ammattilaisten yhteistyö. Pääjoki toteaa, että eri alojen ammattilaisten tavat ovat erilaiset, mutta kuitenkin asioihin löydetään yhteiset tarttumapinnat.

Pääjoki kertoo, että häntä liikuttavat ”vuorovaikutuksen ihmeet”: kun soveltavan taiteen puolella näkee, mitä muutoksia ihmisissä tapahtuu.

Taidelähtöisten menetelmien vieminen kouluihin…

…vaatii Pääjoen mukaan kokemuksen. Hän sanoo, että tieteellisiä mittareita tarvitaan, mutta käyttöönotto vaatii kokemusta. Kokemuksia taidelähtöisyydestä hän toivookin ihmisille. Pääjoki toteaa, että taiteesta puhuminen liian isoilla sanoilla voi säikäyttää ihmisiä. Kuitenkin kyse on hyvin yksinkertaisista asioista. Samat mekanismit myös toimivat niin lasten kanssa kuin yliopistopedagogiikassa.

Epämukava taide

Entä jos taide onkin epämukavaa? Mitä jos se nostattaa ei-niin-mukavia tunteita? Pääjoen mukaan sisältöjen valintaa kannattaa toki miettiä. Koskaan ei voi varmasti tietää, mitä taidekokemus ihmisessä nostattaa. Hän sanoo, että taiteessa on kuitenkin aina olemassa tietty etäisyys, ”taiteen metaforinen suoja”. Käytännössä vaikeita ja epämiellyttäviä asioita voi hyvin käsitellä taiteen avulla; esimerkiksi pöytäteatterin keinoin voi käsitellä kiusaamista. Pääjoki muistuttaa kuitenkin, että terapia on erikseen: ei pidä alkaa terapoimaan, jos ei ole terapeutti.

Työpaja

Työpajassa teimme Pääjoen johdolla kaksi käytännön harjoitusta. Näistäkin saa käsityksen, kuinka loppujen lopuksi on  kyse yksinkertaisista asioista.

Harjoitus 1. Esteettinen elämyskaari

Istumme silmät kiinni, itselle mieluisassa asennossa. Taustalla soi Bachin Branderburg Concerto no. 1. Pääjoki kehottaa tasaisin välein palauttamaan mieleen jonkin asian. Ensimmäisenä mieleen palautetaan lapsuudenkoti ja kuvat sen seinällä, sitten muiden muassa ensimmäinen kuvakirja, lapsuuden rakkain päällystakki, koulun liikuntatunti, rumin kampaus, syvin luontoelämys, kuvat nykyisen kodin seinillä. Lopuksi kokemus puretaan yhdessä keskustellen. Ilmenee, että mieliin palauttamiset nostavat jo unohdetuiksikin luultuja asioita tietoisuuteen. Muistoissa ja mielikuvissa on niin kauan sitten kuin lähiaikoinakin tapahtuneita asioita, niin hyviä kuin kovin kipeitäkin, kuka nyt mitäkin halua muille jakaa. Ilmapiiri on luottamuksellinen ja turvallinen, jolloin vaikeitakin asioita voi sanoa ääneen.

Harjoitus 2. Tarkastaja ja taiteilija

Pääjoki kertoo, kuinka meissä asuu niin sisäinen kriitikko, joka pyrkii lyttäämään ja mitätöimään, kuin sisäinen taiteilijalapsi, joka innostuu ja jolla on vapaa mielikuvitus. Kriitikko on tarkastaja, joka estää luovaa ajattelua ja kirjoittamista arvostelullaan. Sisäinen lapsi on taiteilija, jota voi oppia kuuntelemaan tarkastajan estoyrityksistä huolimatta. Pääjoki kehottaa keskustelemaan ja kuvailemaan vierustoverille, millaisia nämä kunkin sisäinen tarkastaja ja taiteilija ovat. Moni tunnistaa nämä kaksi puolta itsessään.

Taru Liukkonen

Haastattelut, Työpaja 21

HAASTATTELU

Teemaryhmä 5: OHJAUKSELLINEN PEDAGOGIIKKA YLIOPISTOSSA

Puheenjohtajat Juha Parkkinen ja Timo Laine

Torstai-aamun sessiossa oli paikalla Jyväskylän yliopiston opettaja Juha Parkkinen. Hän työskentelee ohjauksen koulutuksen ja tutkimuksen puolella OKL:ssa. Hän on kouluttanut 15 vuotta yliopistossa, toiminut oppilaanohjaajana yläkoulussa sekä luokanopettajana alakoulun puolella.

Ohjauksellinen pedagogiikka on Parkkisen mukaan teorian ja käytännön suhteen haastava kysymys. Tärkein kysymys on kuitenkin, mikä on opettajan tehtävä?

Perinteisestä opettajan asemasta luopuminen

Ohjauksellisuus yliopistossa on Parkkisen mukaan sitä, että opettaja luopuu niin sanotusta tiedon auktoriteettiasemastaan ja tulee opiskelijaryhmän keskelle pyrkien ymmärtämään, mitä yksilö tai ryhmä ymmärtää. Tähän opettaja reagoi sitten mielekkäällä tavalla, käytännössä kurssin tavoitteilla. Tällä ensimmäisellä ohjauksellisuuden tasolla opettaja siis luopuu perinteisestä opettajan asemasta ja hänestä tulee prosessin oppija samoin, kuin opiskelijatkin ovat.

Itseymmärrys asiantuntijaksi kasvamisen prosessista

Parkkinen kertoo, että syvemmässä mielessä, toisella tasolla, ohjaamisessa on kyse siitä, että fokuksessa on kyseisen (ohjattavan) ihmisen kokonaiselämänkenttä. On kyse ihmisen erityisyyden ymmärtämisestä. Tärkein asia on siis ihminen ja se, mikä on opiskelijan itseymmärrys tieteenalan ja sen asiantuntijuuden merkityksestä tälle itselleen. Opettaja pyrkii oppimaan tuntemaan ihmistä, joka on Parkkisen mukaan vallankumouksellista. Hän toteaa, että historiallisesti yliopiston tehtävä on ”kasvattaa sivistyneitä, eheitä, maailmaa muuttavia ihmisiä” ja lisää, että tätä tehtävää on murennettu viime vuosikymmeninä.

Ihmiskäsitys

Parkkinen kertoo, että kaikkein syvimmällä, kolmannella tasolla ”ohjaamisessa on kyse ihmiskäsityksestä, jossa ohjaajaopettajan ja opiskelijan kohtaaminen on ainutlaatuinen tilanne, jossa voi syntyä jopa jotain ihmistä eheyttävää”. Ohjaajan rooli on tuolloin olla kuuntelija ja prosessin ohjaaja.

Parkkisen mukaan kaksi ensimmäistä tasoa ovat saavutettavissa ja monet opettajat ovat jo siihen suuntaan menossa. Syvässä mielessä ne eivät vielä kuitenkaan ole ohjaamista, vaan enemmän tiedonjakoa ja organisointia.

”Ihminen on ainutlaatuinen aarrearkku”

Ohjauksellisuus motivoi Parkkista. Hän kokee, että ihmisen ”rikkauden ja potentiaalin hahmottaminen on loputon mahdollisuus”. Ohjauksellisuudessa häntä kiehtoo, kuinka kasvua voi tukea ja kuinka ohjauksellisuuden ihmiskäsityksessä on paljon kaunista. Parkkinen visioi tulevaisuuden opettajat ohjaajina: kymmenen vuoden kuluttua opettajien koulutus on hyvin samanlaista, kuin ohjaajien.

Taru Liukkonen

Haastattelu, Teemaryhmä 5

HAASTATTELU

Teemaryhmä 14: OPPIMISEN ARVIOINNIN KEHITTÄMINEN JA TUTKIMINEN YLIOPISTOKONTEKSTISSA

Puheenjohtajat Telle Hailikari, Viivi Virtanen, Liisa Postareff

Hailikari ja Postareff ovat molemmat Helsingin yliopiston yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksiköstä, Virtanen pedagogiikan yliopiston lehtori.  Heidät pyydettiin teemaryhmään yhdessä kirjoittamansa arviointiartikkelin pohjalta.

Naiset kertovat heitä motivoivan oppimisen, opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin tutkimisen, koska he kouluttavat yliopiston opettajia. Heidän mukaansa arvioinnin kehitys laahaa jälkijunassa muuhun pedagogiikkaan nähden. He kertovat edustavansa psykologisempaa näkökulmaa arviointiin.

Millainen on arvioinnin tulevaisuus?

Hailikari, Virtanen ja Postareff nostavat esiin opetuksen johtamisen kehittymisen. Pedagoginen johtaminen on tärkeässä asemassa, jotta arviointi olisi tasalaatuista. Arvioinnin koulutusta tulisi olla kaikilla opettajilla, jotta se ei olisi vain yksittäisten opettajien varassa. Monilta puuttuu Hailikarin, Virtasen ja Postareffin mukaan kokonaiskuva arvioinnista.

 Tulevaisuudessa arvioinnilla pyritään antamaan työelämävalmiuksia. Arviointia ei ole enää vain yhdenlaista joko-tai (numero- tai sanallista), vaan pyritään miettimään, miten arviointi vie eteenpäin. Pohditaan, mikä on arvioinnin merkitys; se ei ole enää vain kontrollointia.

Numeroarviointia Hailikari, Virtanen ja Postareff pitävät hyvänä arviointimenetelmänä, kun kriteerit ovat hyvät ja hyvin avatut. He nostavat tärkeäksi myös jatkuvan arvioinnin yksittäisen arvosanan sijaan. Arvioinnin käsitteiden tulisi olla selviä, jotta tiedetään, mistä puhutaan. He painottavat myös kannustavan arvioinnin tärkeyttä.

Miksi arviointi sitten herättää niin kovasti tunteita?

Arviointia ei heidän mukaansa nähdä keinona edistää oppimista. Koetaan, että arvosana kertoo ”minusta ihmisenä”. Epäoikeudenmukaisuuden kokemukset tai tunne, ettei päässyt näyttämään omaa todellista osaamistaan, tekevät arvioinnista aran asian. Asiantuntijanaiset mainitsevat tulosten arvioinnin luotettavuudesta olevan varsin huolestuttavia. Kaivataan läpinäkyvämpää, kehittymisen tukemiseen tähtäävää arviointia. Opiskelijat myös harvoin kysyvät opettajilta perusteluja saamaansa arviointiin ja tyytyvät ajattelemaan, että opettajan arvio on oikea.

Taru Liukkonen

Haastattelu,  Teemaryhmä 14

Haastattelu: Henna Koskimäki ja Jaana-Piia Mäkiniemi (Teemaryhmä 1)

Haastattelin Teemaryhmän 1 (Hyvinvoivana ja innostuneena Kampuksella - mission impossible?) puheenjohtajia Henna Koskimäkeä ja Jaana-Piia Mäkiniemeä sähköpostitse.

Hyvinvointi on paljon esillä juuri nyt ja oli PedaForumin lisäksi myös helmikuisen Aikuiskasvatuksen tutkijatapaamisen esityksissä yleinen aihe.

1.      Miksi näin, mikä teidän mielestänne tekee hyvinvoinnista ajankohtaisen aiheen juuri nyt?

Henna Koskimäki: Hyvä kysymys! Miksi se ei olisi ollut ajankohtainen aina? Mielestäni aihe on ajankohtainen nimenomaan yliopistoissa juuri nyt sen vuoksi, että taloudelliset leikkaukset koskevat niitä kaikkia nyt aika rajulla kädellä, ja siitä aiheutuu luonnollisesti monenlaisten jälkiseurausten vuoksi paineita myös ihmisten hyvinvoinnille.

Jaana-Piia Mäkiniemi: Hyvinvoinnista keskustelu on vilkasta koko yhteiskunnassa. Esimerkiksi mittaamme hyvinvointiamme innokkaasti erilaisilla mittalaitteilla. Käytämme personal trainereitä ja hyvinvointivalmennuksia. Ehkä trendi heijastuu nyt kaikille elämänalueille. Toisaalta yliopistossa on isoja muutoksia, jotka ovat selvästi uhanneet sekä opiskelijoiden että työntekijöiden hyvinvointia, mikä tekee aiheesta – ei vain trendikkään – vaan tärkeän.  

2. Mitkä tekijät ovat teidän mielestänne opiskelijoiden ja henkilöstön hyvinvoinnin kannalta olennaisimpia kampusympäristössä?

Henna Koskimäki: Hyvinvointi on hyvin laaja ja myös henkilökohtainen kokemus. Ihminen on kokonaisuus, jonka hyvinvointiin vaikuttavat niin työ, vapaa-aika, perhe-elämä, harrastukset kuin fyysinen ja psyykkinen terveydentila. Olennaista kampusympäristön henkilöstön (työ)hyvinvoinnin kannalta on se, että saisi vaikuttaa omaan työhönsä, sen sisältöön ja tekemisen tapaan sekä se, että saisi tehdä sitä omaa ydintehtäväänsä, mistä palkkakin maksetaan. Jos esimerkiksi opettajalla ei riitä aika opetuksen riittävään suunnitteluun ja valmisteluun, saati itse opetustapahtumien järjestämiseen, ollaan menty jossain pieleen. Opiskelijoiden hyvinvoinnissa oleellista on myös se, että aika ja jaksaminen riittäisi opiskeluun keskittymiseen. Taloudellinen tilanne on opiskelijoilla yhtenä hyvinvoinnin haasteena, eikä tilanne ole paranemassa opintotukileikkausten ja opintoaikojen rajausten myötä. Kannustaisin opiskelijoita pohtimaan omaa hyvinvointiaan ja mikä sitä parhaiten pitäisi yllä! Kun löydät jonkun oman jutun, joka on sinulle tärkeä ja joka lisää omaa hyvinvointiasi - pidä siitä kiinni!  

Jaana-Piia Mäkiniemi: Uskon, että opiskelijoiden hyvinvointiin vaikuttavat pitkälti samat tekijät kuin työntekijöiden hyvinvointiin. Esimerkiksi erilaiset yksilölliset psyykkiset ja fyysiset tekijät, kuten fyysinen terveys ja ajattelutavat luovat pohjaa sille, miten reagoimme työhön tai opiskeluihin. Esimerkiksi hyvä fyysinen kunto voi suojata raskaankin työn vaatimuksilta. Tietyt yksilölliset ajattelu- ja toimintatyylit, kuten avoimuus muille ja joustavuus sekä myönteisyys näyttävät tukevan hyvinvointia. Ihmiset kokevat esimerkiksi haasteet hyvin eri tavoin. Tämä tarkoittaa, että on tarjottava erilaista yksilöllistä tukea opiskeluun ja hyvinvointiin. Toisaalta yhteisön sosiaalisen vuorovaikutuksen laatu, ja miten tulee kohdelluksi sosiaalisissa tilanteissa, on yhteydessä hyvinvointiin. Esimerkiksi epäoikeudenmukaiseksi koettu kohtelu on selvä uhka hyvinvoinnille. Meidän on siis syytä panostaa siihen, miten kohtelemme toisiamme ja, miten puhumme toisille. Edelleen työ, jota teemme, on keskeisimpiä hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Liika kiire ja aikapaineet sekä vaikutusmahdollisuuksien puute syövät usein hyvinvointia, kun taas työn koettu mielekkyys, selkeys ja itsenäisyys sen suorittamisessa voivat ruokkia sitä. Yliopisto-organisaation muutos ja siihen liittyvä epävarmuus rasittaa tällä hetkellä. Tämän vuoksi on johtamisessakin syytä mm. selkeyttää tilannetta, käydä aktiivista myötäelävää dialogia eri tahojen kanssa sekä luoda toivoa ja uskoa. Toisaalta on ehkä hyvä myöntää sekin, että on luonnollista, jos kokee epävarmuudessa ja kuormittuneena hyvinvointinsa heikentyneeksi. 

2.      Mikä hyvinvointi -aiheessa puhuttelee teitä eniten?

Henna Koskimäki: Kiireisessä ja joskus kovassakin työelämässä hyvinvointi-aiheessa puhuttelee sen inhimillisyys. Sen pitäisi olla se kaikkein tärkein teema meille kaikille kaiken kiireen, aikataulutuksen ja säntäilyn keskellä.

Jaana-Piia Mäkiniemi: Mielestäni jokaisella ihmisellä on oikeus voida riittävän hyvin niin työssään kuin sen ulkopuolellakin. Hyvinvointi on siis itseisarvo, jota ei saa unohtaa, eikä ihmisiä nähdä välineinä saavuttaa jotakin.

4. Millaisilla käytännön toimintatavoilla tai keinoilla hyvinvointia kampuksella voitaisiin parhaiten lisätä?

Henna Koskimäki: Haluaisin muistuttaa meitä kaikkia siitä, että jokainen on itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan niin työelämässä kuin muussakin elämässä ja että se tarkoittaa eri asioita eri ihmisille. Mutta käytännössä sitä voidaan toki kehittää yhdessä myös kampuksella. Esimerkiksi

• Lisäämällä opiskelijoiden ja henkilökunnan osallisuutta opiskeluun tai työtehtäviin liittyvissä asioissa.
• Huolehtimalla jokainen toinen toisistaan, kysymällä miten menee? Ei päästetä opiskelukaveria tipahtamaan kyydistä.
• Muistamalla kiittää ja kannustaa toisiaan, juhlia yhdessä saavutettuja tavoitteita, palkita itseään ja toisia hyvin tehdystä työstä.
• Järjestämällä taukoliikuntaa ja kutsumalla kaveritkin illalla jumppaan. Järjestämällä esim. leikkimielisiä porrashaasteita tai pyöräilyhaasteita.
• Vain mielikuvitus on rajana, mikä ikinä teitä innostaa ja motivoi!?

Jaana-Piia Mäkiniemi: Ks. Edellä (kohta 2.) ja lisäksi vinkkejä työhyvinvoinnin kehittämiseen:

http://www.uta.fi/jkk/synergos/tyohyvinvointi/posetiivi/etusivu.html

Haastattelu: Hanna L. Ojala (Teemaryhmä 8)

Haastattelin Teemaryhmän 8 (Tunteet ja tilat oppimisessa ja opettamisessa) puheenjohtajaa Hanna L. Ojalaa sähköpostitse.

Tunteet ovat ainakin opiskelijan näkökulmasta olleet viime aikoina paljon
esillä kasvatustieteen tutkimuksessa ja ehkä hieman uutena näkökulmana.

1. Mikä tekee tunteista ajankohtaisen näkökulman kasvatustieteissä juuri
nyt?

Tunteet tuntuvat olevan ajankohtaisia vähän joka puolella nykyisin. Lieneekö syynä yksilökeskeinen kulttuuri, somen tykkäyskulttuuri vai mikä. Se, että tunteet ovat pinnalla kasvatustieteissä ei siis ole erityisen erikoista.

2. Mistä teidän kiinnostuksenne tunteiden, tilojen ja oppimisen yhteyksiin
nousee?

Feministisestä pedagogiikasta ja omista opiskeluaikaisista kokemuksista. Aikanaan aikuiskasvatustieteen opiskelijana minua häiritsi vähän turhan kliininen asioiden käsittely- ja esitystapa. Oppimisesta ja opiskelusta puhuttiin pitkälti rationaalisina tapahtumina ja prosesseina, joka jätti mm. tunteet ja ruumiillisuuden ulkopuolelleen. Naistutkimus ja erityisesti feministinen pedagogiikka tarjosivat vastauksia tähän ’puutokseen’.  Feministisen pedagogiikan lähtökohtana on, että tunteet, ruumiillisuus ja tilat ovat erottamaton osa oppimista ja opetuskäytäntöjä.

3. Mikä tunteissa ja tiloissa on mielestänne oppimisen kannalta kaikkein
olennaisinta?

Se, että niiden olemassaolo ja vaikutus tunnustetaan. Esim. tila, jossa opetus ja oppiminen tapahtuvat, vaikuttaa hirvittävän paljon siihen, mitä ja miten opitaan, mitä saadaan aikaiseksi.

4. Mitä feministinen pedagogiikka tunteiden ja tilojen suhteen painottaa
opetuksessa?

Tunteiden ja tilojen huomioimista. Opettajan tulee miettiä, miten tila, jossa hän opettaa, osallistuu oppimisprosesseihin: Mitä tila mahdollistaa tai rajaa, miten tilaa voisi käyttää opetuksessa hyödyksi. Toisaalta miten ottaa huomioon opetustilanteeseen tai opetettavaan asiaan liittyvät tunteet: Onko niitä mahdollista käsitellä jotenkin opetustilanteessa tai oppimispäiväkirjassa tms. suoritusmuodossa tai voiko opiskelijoita laittaa keskenään pohtimaan, mistä erilaiset tunnekokemukset kertovat, millaisia laajempia yhteyksiä niissä on. Feministiselle pedagogiikalle keskeistä on ajatella tunteita muinakin kuin yksilön sisäisenä asiana. Toisin sanoen tunnekokemuksissa on aina kytkynsä sosiaalisiin tilanteisiin, kulttuurisiin käsityksiin, yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Näin ollen yksilölliseltä näyttäytyviä tunnekokemuksia voi käyttää mm. yhteiskunnan, eriarvoisuuksien, normien analysoinnissa. Idea on siis päästä tunteisiin liittyvissä kysymyksissä yksilön ulkopuolelle vähättelemättä tietenkään yksilön kokemusta. Mutta tunteiden huomioimisessa ei ole kyse yksilöihin kiinni jäämisestä, vaan tunteiden kollektiivisen ja yhteiskunnallisen ulottuvuuden havaitsemisesta.

Työpaja 15: How wise is PeerWise?

PeerWise on verkossa toimiva järjestelmä, joka tukee opiskelijoiden yhteistyötä ja yhdessä oppimista. (1) PeerWise-järjestelmässä opiskelijat voivat laatia monivalintakysymyksiä, joihin toiset opiskelijat voivat vastata. Lisäksi opiskelijat voivat kommentoida ja arvioida toistensa kysymyksiä. Järjestelmässä voi käyttää on myös mm. ranking-listoja ja suoritusmerkkejä motivaation lisäämiseksi. Opiskelijat voivat reagoida kysymyksiinsä tulleeseen palautteeseenkin. Uusiseelantilainen Aucklandin yliopisto tarjoaa tähän oppimismenetelmään sopivan ilmaisen online-työkalun, jota kutsutaan PeerWise-järjestelmäksi. PeerWise on käytössä esimerkiksi Helsingin yliopistossa sekä Aalto yliopistossa. Jyväskylän yliopistossakin on PeerWise'n käyttöä kokeiltu muutamilla kursseilla.

Työpajassa pohditaan sitä, että onko pedagogisesti järkevää varata aikaa sille, että opiskelijat laatisivat itse kysymyksensä sekä vastaisivat perusteluineen niihin (oikein tai väärin). Oppivatko opiskelijat tällä tavalla paremmin kuin muilla tavoilla, missä opiskelijoilla olisi aktiivinen rooli? Työpajassa pohditaan sitä, että missä määrin järjestelmää tulisi käyttää osana opiskelijoiden kurssiarvioinnissa. Tällaisten teemojen ympärille on tarkoitus työpajassa keskustella puheenjohtaja Kwok Ngn (Jyväskylän yliopisto) johdolla.

Mielenkiinnolla lähden itsekin tutustumaan PeerWisen mahdollisuuksiin sekä haasteisiin. Opiskelijoiden aktiivisuuden lisääminen korkeakouluopetuksessa esim. vertaisoppimisen kautta avaa uusia mahdollisuuksia opetukseen. Luulen, että tämän tyyppinen työskentely voi aluksi teettää luennoitsijoille vähän enemmän työtä kuin perinteisempi lähestymistapa, mutta ehkä muutoksia kannattaa kokeilla pienin askelin ja antaa vastuuta oppimisesta sekä opettamisesta entistä enemmän myös opiskelijoille. Uuden tyyppisen työskentelyn ohjaaminen voi ensin tuntua haasteelta, mutta luulen, että sekin haaste kannattaa ottaa.

Saliavustaja

Marianne

Lähde

1. Hakulinen, L ja Korhonen, A. PeerWise — yhteisöllistä oppimista verkossa http://www.cse.tkk.fi/fi/tkt-lehti/a33/hakulinen.pdf

Työpaja 22: Pedagogisen hyvinvoinnin voimapaja

Koulutuskoordinaattori Sanna Wennström Ammattiopisto Luovista ohjaa pedagogisen hyvinvoinnin työpajan. Työpajaesittelyn aluksi määritellään pedagogisen hyvinvoinnin käsitettä; tässä yhteydessä sillä tarkoitetaan opettajan, opiskelijan ja toisaalta koko kouluyhteisön hyvinvointia ja sen ajatellaan edistävän opiskelijoiden oppimista, motivaatiota ja sitoutumista. Keskeisenä pedagogisen hyvinvoinnin tekijänä nähdään vuorovaikutus ja arjen vuorovaikutusprosessit, jossa ovat vaikuttamassa kokemuksellinen työn hallinnan tunne, sisäinen motivaatio ja innostus. Tätä tukevaa tietoa löytyy myös esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston professori Holopaisen esityksestä (ks. http://goo.gl/qar3Ea, s. 6). Arjen vuorovaikutusprosessit sisältävät myös työilmapiirin, jonka luovat opettajien keskinäinen luottamus, osallistumismahdollisuudet sekä yhteisesti hyväksytyt ja selkeät tavoitteet. Sisäinen motivaatio, oman innostuksen ja vahvuuksien löytäminen ovat meidänkin mielestä avaintekijöitä pedagogisen hyvinvoinnin rakentamisessa. Hyvinvointityö heijastuu koko kouluyhteisöön, kouluviihtyvyyteen ja opetuksen laatuun.

Yleisesti tietoa pedagogisesta hyvinvoinnista löytyy enemmän peruskouluun ja kouluviihtyvyyteen liittyen, mutta tässä työpajassa keskiössä vaikuttaa kuitenkin olevan korkeakoulun opettaja. Työpajassa aihepiiriä lähestytäänkin nimenomaan opettajan näkökulmasta. Opettaja voi parantaa myös opiskelijoiden hyvinvointia. Työpajaa mainostetaan innostavana ja voimaannuttavana ja sen menetelmät ovat toiminnallisia ja työnohjauksellisia.

Minna, Taru ja Ilona
(Kaikkien Peda-forum 2016 työpajojen esittelyt)

Työpaja 17: Flippausta Itä-Suomen yliopistossa

Mitä kumman Flippausta?  Flippaus-hankenimi  ei sen kummemmin paljasta heti, että kyseessä on uudesta opetuskokeilusta.  Sen sijaan kaikkitietävä netti ja wikipedia tuovat paljastuksia tiedonjanoiselle.  Flippaus liittyy käänteiseen opetukseen (flipped classroom = käänteinen luokkahuone).  Tämähän jo paljastaa sen, että kyseessä on opetusmenetelmä, joka on jollakin tavalla käänteinen perinteiseen opetusmenetelmään verrattuna.  Käänteisen opetuksen tavoitteena onkin saada opiskelijat tutustumaan uuteen asiaan ensin itsenäisesti, minkä jälkeen asian käsittelyä jatketaan yhdessä oppitunnilla. Käänteinen opetus korostaa erityisesti opiskelija omaan aktiivisuutta oppimisessa ja opiskelijoiden välistä vuorovaikutusta. Lisäksi opetukseen liittyy teknologian ja Internet-resurssien käyttö.  Flippaus eli käänteinen opetus on monimuoto-opetuksen muoto, jossa opetuksessa hyödynnetään Internetissä olevaa (opetus)materiaalia ja vuorovaikutusta.  Hmm… Näköjään jo aloitin tämän uuden opetusmenetelmän mukaisen opiskelun? Etsin Internetistä tietoa, mitä itselleni uusi käsite tarkoittaa. Siis tutustuin uuteen asiaan itsenäisesti. Työpajassa asian käsittelyä jatketaan sitten yhteisesti.  Eli työpajassa flippaus jatkuu. Yksilöllisesti ja yhteisesti.

Onko itse asiassa kyse uudesta opetusmenetelmästä? Vai vain uudesta nimestä tai käsitteestä tai jonkun aiemmin tunnetun menetelmän ja käsitteen tarkennuksesta? Miten suuresti flippaus eroaa vaikka problem-based-learning-menetelmästä? Eikö flippauksessa ole kyse yksilöllisestä ja yhteisöllisestä oppimisesta?  Lienee kansakouluaikana jo joku oppilas päässyt ”opettamaan” muita - ja sehän on jo ”käänteistä opetusta”?  Mitkä ovat flipped-learning-menetelmän yhtymäkohdat ja erot muihin opetusmenetelmiin? Millä tavalla se parantaa oppimista? Minkälaisia tutkimustuloksia on menetelmän tuloksellisuudesta? Entä käytännön kokemukset? Aihe herättää monia kysymyksiä. Niihin ehkä tulee vastauksia työpajassa?

Itseasiassa Flippausta käsittelevässä työpajassa tutustutaan Itä-Suomen yliopistossa eri laitoksilla menossa oleviin flipped-learning-opetuskokeiluihin, joissa opettajajohtoista luento-opetusta muokataan opiskelijalähtöiseksi opetukseksi, jossa opettajan rooli muuttuu tiedon jakajasta valmentajaksi ja ohjaajaksi.  Siis opettajasta tulee personaltraineri?  Työpaja toteutetaan flipped-learning-metodin mukaisesti. Idean henkeen kuuluu, että työpajaan osallistuvat tutustuvat esiteltäviin kokeiluihin ennakkomateriaalien pohjalta ja tekevät ennakkotehtävät ennen tätä työpajaa.  Työpajassa on mukana Flipparit-hankkeessa mukana olevia opettajia.  Voimme siis odottaa, että työpaja toteutetaan jotenkin muuten kuin perinteisesti. Käänteisesti?

Työpajaan osallistuvat pääsevät siis käytännössä itse arvioimaan opetusmenetelmää, sen soveltuvuutta ja käyttökelpoisuutta sekä mahdollisuutta sisällyttää jatkossa omaan metodivalikoimien työkalupakkiin.

Työpaja 13: Koulutuksen johtaminen yliopistossa

Yliopistojen muutokset korostavat korkealaatuisen ja ammattimaisen johtamisen merkitystä. Aiemmin tiedekuntien sekä laitosten johtajien pestit olivat pääasiassa “kiertäviä velvollisuuksia”, jotka jokainen useimmiten professorikuntaan kuuluva hoiti vuorollaan tutkimustyön ohella. Yliopiston muutokset ovat muuttaneet johtajuuden vaatimuksia. Useimmat yliopistot järjestävät yleistä johtamiskoulutusta, mutta koulutuksen johtamisen osalta tilanne on vakiintumattomampi. Useampia kehittämistoimia on käynnissä monissa yliopistoissa, mutta asian hahmottaminen kokonaisuutena on useassa tapauksessa hajanainen.

Tämän työpajan tavoitteena on tarkastella koulutuksen johtamista eri näkökulmista, myös opiskelijoiden! Alustuksessa esitellään olemassa olevia tutkinto-ohjelmien johtajille suunnattuja koulutuksia, johtamiskäytäntöjä ja saatavilla olevaa tukea. Työpajassa tuotetaan yhteistyöllä ”ideapakki” yliopistoyhteisön jäsenten erilaisista tavoista tukea koulutuksen johtamista eri rooleista käsin. Jokainen pääsee pohtimaan omista lähtökohdistaan, miten minä omasta tehtävästäni käsin voin edistää laadukasta koulutuksen johtamista yliopistoyhteisössä. Tähän erittäin hyvä saada myös opiskelijoiden näkökulmaa laadukkaaseen koulutukseen ja sen kehittämiseen.

Työpaja on suunnattu esittelytekstin mukaan erityisesti koulutuksen johtajille, opettajille, opiskelijoille sekä hallinto- ja tukipalvelutehtävissä työskenteleville henkilöille, jotka ovat kiinnostuneita tarkastelemaan koulutuksen johtamisen kysymyksiä. Työpajassa puheenjohtajina toimivat Matti Lappalainen, Tytti Tenhula ja Paula Vaskuri.

Työpaja 21: Hyvinvointia oppimiseen taiteen keinoin

Työpajan puheenjohtaja Tarja Pääjoki toimii Jyväskylän yliopiston taidekasvatuksen tutkimuskoordinaattorina. Työpajassa pyritään tutkimaan sitä, miten taidelähtöiset menetelmät tuovat hyvinvoinnin kokemuksia sekä oppimiseen että opettamiseen. Ajatus on edistää omien kokemusten ja osaamisen tunnistamista ja jakamista, vuorovaikutusta ja opiskelijan kiinnittymistä alansa asiantuntija- ja tutkijayhteisöön taidekokemusten avulla. Työpajan työskentelyssä hyödynnetään kokemuksellisen oppimisen kehää ja taidelähtöisiä pedagogisia menetelmiä, joilla hyvinvointia pyritään luomaan. Näistä löytyi googlen haulla lisää tietoa ja linkkejä, jotka avaavat käsitteitä.

Kokemuksellinen oppiminen on yksi oppimiskäsityksistä. Oppiminen nähdään kehämäisinä sykleinä ja jatkuvasti kehittyvänä ja syvenevänä prosessina. Taidelähtöisille menetelmille on ominaista matala kynnys ja elämyksellisyys. Ne eivät edellytä aiempia taiteeseen liittyviä taitoja. Keskeistä on saada esiin kullekin ihmiselle ja ihmisryhmälle merkitykselliset, voimaannuttavat ja itsetuntemusta vahvistavat asiat.

Matalan kynnyksen keinot ovat tarpeellisia, kun pyritään lisäämään vuorovaikutusta ja sitä kautta kiinnittymistä opintoihin. Itsetuntemus ja merkityksellisten asioiden löytäminen auttavat löytämään merkitystä myös opiskeluun. Toivoaksemme työpajasta saa käytännön keinoja ja välineitä sellainenkin ihminen, jolle taide ja taidelähtöiset menetelmät eivät ole ennestään tuttuja tai joka ei koe niitä varsinaisesti ennakolta omikseen.

Minna, Taru ja Ilona
(Kaikkien Peda-forum 2016 työpajojen esittelyt)

Työpaja 24: Käänteisen oppimisen mahdollisuudet ja haasteet eri alojen ja erilaisten opiskelijaryhmien sekä opettajien näkökulmista

Laura Hirston ja Markku Saarelaisen työpajassa pohditaan käänteistä oppimista yhtenä opettamisen järjestämisen vaihtoehtona Itä-Suomen yliopiston hankkeen kokeilujen pohjalta. Käänteisen oppimisen (engl. flipped learning, flipped classroom) perusajatuksena on se, että perinteisen kurssin ainekset -- luennot ja kotitehtävät -- käännetään toisinpäin, eli luennot katsotaan kotona ja tehtävät tehdään yhteisissä tapaamisissa. Suomessa käänteisen oppimisen ajatuksia lukiossa on menestyksekkäästi soveltanut esimerkiksi Pekka Peura (http://maot.fi/), mutta menetelmä sopii hyvin myös korkeakouluihin. Opetus yliopistoissa on jo nykyään hyvin monimuotoista, joten myös käänteistä oppimista voidaan toteuttaa monella eri tavalla.

Opiskelijoiden näkökulmasta käänteinen oppiminen mahdollistaa monia asioita: oppimisesta tulee joustavampaa, kun “luennot” voi katsoa omalla ajallaan ja toisaalta mielekkäämpää, kun yhteisissä tapaamisissa käsitellään nimenomaan niitä asioita, jotka tuottivat eniten vaikeuksia. Toisaalta uuteen oppimismenetelmään tottuminen saattaa vaatia aikaa ja ohjauksellisia resursseja: jotkut opiskelijat saattavat esimerkiksi ajatella, että itsenäiset luento-osuudet eivät ole olennaisia, mikä johtaa hankaluuksiin kurssin edetessä. Kuten työpajan vetäjät tuovat esille, on tärkeää, että käänteistä oppimista hyödyntävillä kursseilla on selkeä rakenne ja kaikki osaamistavoitteet sekä suoritusvaatimukset tuodaan järjestelmällisesti esille. Kaiken kaikkiaan käänteinen oppiminen tarjoaa varteenotettavan vaihtoehdon opettamisen kehittämiselle.

Käänteistä oppimista hyödyntävät kurssit vaativat panostusta myös opettajilta, sillä heidän on omaksuttava uusi tapa järjestää kurssi ja ratkaistava monia käytännön ongelmia liittyen esimerkiksi käytettäviin oppimisympäristöihin ja yksilöllisen arvioinnin menetelmiin. Tämän vuoksi onkin tärkeää, että kiinnostuneille opettajille on tarjolla malleja, joista he voivat itse ottaa oppia suunnitellessaan uudenlaisia käänteisiä kursseja!

Teemu

Työpaja 21: Hyvinvointia oppimiseen taiteen keinoin

Oletko tullut ajatelleeksi, miten oppimiseen voidaan yhdistää hyvinvointi? Tai miten taiteen keinoin voidaan edistää jonkun muun aineen oppimista ja samalla lisätä hyvinvointia? Tämän aiheen työpajassa pääset kokemuksellisen oppimisen keinoin perehtymään siihen, miten oppimiseen voidaan tuoda hyvinvointia taiteen keinoin. Työpajassa työskentely aloitetaan kokemuksellisen metodin mukaisesti  - siis taidelähtöisesti, minkä jälkeen kokemusta puretaan kokemuksellisen oppimisen kehän mukaan, edeten kohti teoreettista reflektiota ja päätyen soveltamiseen omassa pedagogisessa työssä.  

Työpajaan osallistuminen ei edellytä taiteeseen liittyviä taitoja. Tähän työpajaan  osallistumiseen on matala kynnys. Periaatteena on elämyksellisyys, mielihyvä ja onnistumisen kokemukset.  Osallistua voi juuri omana itsenään! Taidekokemusten merkitys hyvinvoinnin edistämiselle on juuri omien kokemusten ja osaamisen tunnistaminen ja jakaminen.  Tähän työpajaan kannattaa tulla avoimin mielin ja itsensä yllättäen. Työpajassa käsiteltyjä asioita on mahdollista reflektoida jälkeenpäinkin ja saada jotakin uutta omaan opettamiseen ja/tai oppimiseen.  Taidekokemus ja ryhmän vuorovaikutus voivat lisätä myös kiinnittymisen tunteita oman alan asiantuntija- ja tutkijayhteisöön.

Hyvinvointi on teema, joka on nostettu näkyvästi esille viime vuosina. Kyse on tärkeästä asiasta. Sillä mitä ja erityisesti miten teemme ja toimimme arkityössä, on merkitystä sekä omaan että toisten hyvinvointiin.  Jo uskallus poiketa omista tottumuksista ja kokeilla jotain uutta edistää hyvinvointiamme.  Vanhan suomalaisen sanonnan mukaan: Vaihtelu virkistää!  Tältä työpajalta voi odottaa molempia, sekä vaihtelua että virkistystä. Lisäksi työpajalta on lupa odottaa myös jotain uusia ajatuksia viemiseksi kotiin, opetukseen ja omaan oppimiseen.  Erityisen mielenkiinnolla odotan jo itse tätä työpajaa!

Työpaja 3: Kohti helposti syntyvää ja ilmaisevaa ääntä

Tuuli Nilssonin työpajassa käsitellään äänenkäyttöä ja ääntä. Siellä sekä pohditaan äänenkäytön oppimisen lähtökohtia että päästään itse kokeilemaan erilaisia äänenkäytön harjoituksia. Aihe on tärkeä ja mielenkiintoinen, sillä käytämme ääntämme päivittäin muun muassa vuorovaikutuksen välineenä. Opettajille ääni on myös yksi tärkeimmistä työkaluista.

Opettajaopiskelijoina ihmettelemmekin, miksi äänenkäyttöön ei kiinnitetä enemmän huomiota jo opintojen aikana. Pienillä harjoituksilla ja kiinnittämällä huomiota esimerkiksi hengitykseen voitaisiin äänenkäyttöä parantaa ja ehkäistä esimerkiksi opettajien ääneen liittyviä sairaslomia. Ääni- ja hengitysharjoitukset voivat myös tuoda itsevarmuutta omaan esiintymiseen, oli kyse sitten opetustilanteesta tai opinnäytetyön esittelystä. Hengitysharjoituksilla voi rentouttaa koko kehoa ja lievittää jännitystä.

Työpajasta toivoisimmekin saavamme välineitä ja konkreettisia harjoituksia niin omaa jokapäiväistä arkea kuin työelämääkin varten. Erityisen mukavaa olisi saada harjoitukset esimerkiksi paperilla, aiheeseen liittyviltä nettisivuilta tai netistä löytyvinä videoina, joihin voisi palata myös työpajan jälkeen. Jäämme innolla odottamaan työpajan antia ja sieltä saatavia oivalluksia.

Annukka, Jenna ja Marja

Työpaja 19: Opettaja kehittäjänä yliopiston muutoksissa

Johanna Annala sekä Jyri Lindén Tampereen yliopistosta alustavat työpajan esittelemällä opetussuunnitelmatyön kontekstissa tehtyä tutkimustaan. Tutkimuksen perusteella he ovat määritelleen kuusi erilaista toimijuusprofiilia; kehittäjä, vastustaja, vaiennettu asiantuntija, sillanrakentaja, lapiomies sekä reviiripäällikkö. Työryhmätyöskentelyssä työstetään työpajaan osallistujien omia kokemuksia erityisesti kehittäjän toimijuuteen liittyen. Keskeisiä kysymyksiä työskentelyssä ovat: Mistä ja miten opetuksen kehittäjän toimijuus syntyy? Millaisissa olosuhteissa tai rakenteissa se katoaa?

Alustuksessa ei tarkenneta, millaista hands-on-työskentely on tarkalleen ja tästä olisimme kaivanneet lisätietoa. Samoin jäimme pohtimaan, miksi työpajassa keskitytään nimenomaan kehittäjän näkökulmaan, muut toimijuusprofiilit pääasiassa sivuuttaen. Toisaalta kehittäjän rooli on kuudesta roolista keskeisin. Mainituista kuudesta toimijuusprofiilista emme löytäneet lisäinfoa google-haulla - näistä olisi ollut kiinnostavaa lukea lisäkuvauksia ja perusteluita.

Alustus sinällään on keskeinen ja tärkeä aihe yliopistojen käydessä läpi suuria rakenteellisia muutoksia nykyisen taloustilanteen aiheuttamissa paineissa. Viimeaikaiset ajankohtaiset uutiset erilaisten pääaineiden karsimisesta ja koulutusohjelmien lakkauttamisista tuovat suuret muutokset opettajien arkeen. Näiden kohtaamiseen työpajatyöskentely varmasti antaa hyviä työkaluja.

Minna, Taru ja Ilona
(Kaikkien Peda-forum 2016 työpajojen esittelyt)

TYÖPAJA 1: MILLAISET ARVIOINTITEEMAT INNOSTAVAT KORKEAKOULUJA KEHITTÄMÄÄN TOIMINTAANSA? UUDEN KANSALLISEN ARVIOINTIMALLIN KEHITTELYÄ.

Työpajaa arvioinnista ja sen kehittämisestä korkeakouluissa tulevat johtamaan Jouni Välijärvi, Helka Kekäläinen ja Marja-Liisa Saarilammi. Tavoitteena on kehittää yhtenäinen kansallinen tapa arvioida oppimista ja siten parantaa oppimistuloksia myös korkeakouluissa. Tällä hetkellä tuntuu, että tarkastelun kohteena ovat pääasiassa peruskoulun sekä lukioiden tulokset, jättäen korkeakoulut varjoonsa.

Tähän voisi myös vähän valottaa omaa korkeakoulu historiaani, sillä tämä on jo kolmas koulu, jossa opiskelen. Henkilökohtaisesti näen suuren eron ammattikorkeakoulun ja yliopiston opetuksessa, sekä myös yliopistojen välillä, vaikka kyse olisi samasta alasta ja lähes vastaavasta rungosta.

Opetusmenetelmiä on paljon, samoin erilaisia opettajia. Tähän kun lisätään vielä opiskelijoiden heterogeeninen joukko, soppa on valmis. Jyväskylässä annetaan opiskelijalle huomattavasti vapaampi tyyli opiskelella ja itse päättää kuinka opinnot suorittaa. Itä-Suomen yliopistossa taas läsnäolo oli pakollista lähes 100% ja valmista runkoa noudatettiin pilkun tarkasti. En tiedä kumpi tuottaa yleisesti parempia tuloksia, olisi mielenkiintoista kuulla.

Kurssia ei voi arvoida pelkän opiskelijan opiskelumenestyksen perusteella ja yleisesti palautteita annetaan laiskasti. En taida olla antanut kertaakaan vapaaehtoista palautetta, jos jostain pitää prioirisoida, palautteiden kirjoittelu on viimeisenä listalla. Osa opettajista antaa näistä esimerkiksi yhden lisäpisteen, joka on loistava tapa saada opiskelijat motivoitua. Palatetta on saatava, jotta myös arvioinnit saadaan perille.

Ainakin kurssilaisten yhteisten keskustelujen perusteella arviointia opetuksesta ei käydä yhteisesti läpi ollenkaan, vaan arvioinnit jäävät opettajan itsensä vastuulle. Kykenevätkö kaikki näiden perusteella kehittämään omaa toimintaansa ja kuinka tästä voidaan saada yhtenäinenmalli? Mielenkiintoista kuulla millainen muutos tähän ollaan saamassa.

Laura

Työpaja 14: Oppimisen, opetuksen ja opiskelun prosessit

Tässä työpajassa esitetään kevään 2016 aikana työstetty ehdotus kaikille korkeakouluille yhteisestä oppimisen, opetuksen ja opiskelun prosessimallista, jonka kautta aikaansaadaan korkeakouluille yhteinen kieli keskustella näihin tarjottavasta tuesta niin katvealueille, päällekkäisyyksiin kuin myös yhteisille kehittämistarpeille.

Opiskelun prosessissa omistajana on opiskelija, opetuksen prosessin omistajana on opettaja tai toisaalta opetusta antava yksikkö. Kenen prosessi sitten on oppiminen? Mielenkiintoista onkin kuulla, miten usein kiistanalainen käsite oppimisprosessi, on tässä työpajassa määritelty.

Oppimisen, opetuksen ja opiskelun prosessien työpajassa puheenjohtajana toimii Pekka Linna. Hän on toiminut selvityshenkilönä opintohallinnon ja tietohallinnon asiantuntijoiden osaamisverkostossa, Synergiaryhmässä, joka on määrittänyt tässä työpajassa kuultavia oppimisen, opetuksen ja opiskelun prosesseja. Kevään 2016 aikana Pekka Linna on perehtynyt kirjallisuuteen ja tavannut asiantuntijoita, jotta kyseinen prosessimalli on saatu aikaan.  Selvitystyö on aloitettu helmikuussa 2016 ja saatu päätökseen kesäkuussa 2016 ja nyt siis esitetään selvityksen tuloksena syntynyt prosessimallin kehys. Tässä työpajassa tavoitteena onkin arvioida, mikä esitetyssä prosessimallissa voisi olla kaikille korkeakouluille yhteistä ja toimivaa, mitä vielä tarvitsee kehittää.

Tule kuulemaan, joko syksystä 2016 päästään kokeilemaan tämän työpajan mausteilla maustettua oppimisen, opetuksen ja opiskelun prosessimallia!

 Miia, Pirkko, Marianne ja Elina

Työpaja 23: Yliopistopedagogiikka-lehden kirjoittajakoulu

Anne Nevgin ja Mari Murtosen työpajassa kehitetään tieteellisen tekstin kirjoitustaitoja. Vaikka työpajan pitkän tähtäimen tavoitteena onkin tuottaa Yliopistopedagogiikka-lehteä, saa moni yliopisto-opettaja ja opiskelijakin työpajasta varmasti tukea ja vinkkejä tieteellisen tekstin kirjoittamiseen. Työpajassa käsitellään niin tutkimuksen jäsentämistä tutkimusartikkeliksi kuin omasta opetuskokeilusta tai ajankohtaisista aiheista kirjoittamista.

Tieteellinen kirjoittaminen on yksi yliopistomaailman keskeisimmistä taidoista. Sitä ei tule pitää itsestäänselvyytenä, vaan taitoa voi ja tulee harjoittaa. Yksi tai kaksi kirjoitusviestinnän kurssia opintojen aikana on riittämätön pohja hyvin perustellun, argumentoidun ja selkeän tekstin kirjoittamiseksi. Opiskelijoina koemme, että tieteellistä ja vaikuttavaa kirjoittamista tulisi opettaa enemmän jo opintojen aikana, myös integroituna muihin kuin kirjoitusviestinnän opintoihin. Osasta opintojen aikana tehdyistä oppimistehtävistä tulisi saada palautetta sisällön lisäksi myös kieliasusta ja tekstin tieteellisyydestä.

Yliopistoyhteisössä tulee kasvaa yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi. Kirjoittaminen on yksi vaikuttamisen keino, ja jokaisen yliopistoyhteisön jäsenen tulisi osata kirjoittaa selkeä, mielenkiintoinen, hyvin argumentoitu ja keskustelua herättävä teksti.

Annukka, Jenna ja Marja

Työpaja 18: Opetusosaamisen arviointi osana akateemista urajärjestelmää

Työpajan 18: Opetusosaamisen arviointi osana akateemista urajärjestelmää vetävät Jukka Parviainen, Miia Leppänen ja Mari Knuuttila. Työpaja on keskittynyt opetusosaamisen arviointiin ja sen kehittämiseen tulevaisuudessa. Keskeinen kysymys on, mikä on opetusosaamisen merkitys opetushenkilökunnan rekrytoinneissa nyt ja tulevaisuudessa? Entäs kuinka professorit ja lehtorit itse kokevat arvioiduiksi tulemisen opetuksessaan?

Työpajassa esitellään kuinka Aalto-yliopisto otti käyttöön opetusosaamisen arviointimallin vuonna 2012. Reilun kolmen vuoden aikana rekrytointiarviointeja on tehty 170:lle henkilölle ja osa rekrytoiduista on jo arvioitu uralla etenemisen yhteydessä. Työpajassa esitellään kuinka tämä arviointiprosessi on toiminut käytännössä ja esitellään sen toimijoita, arviointikriteerejä ja tuloksia. Kokemuksia arviointiprosessista osana yliopiston arkea tullaan jakamaan ja toivottavasti tämä myös herättää kysymyksiä ja keskustelua yleisön puoleltakin. Opetusosaamisen arviointi saattaa hyvinkin olla trendi, joka leviää myös muihin korkeakouluihin, joten nyt olisi hyvä tilaisuus tulla kuulemaan, mistä on oikein kyse.

Vuoden 2013 Peda-Forum päivillä sama ryhmä esitteli opetusosaamisen arviointitoimintaa ensimmäisen vuoden kokemuksien pohjalta keskittyen rekrytointiarviointeihin. Tällä kertaa pääpaino on siirtynyt etenemisarviointeihin, joissa voidaan aidosti keskittyä henkilön opetusosaamisen kehittymiseen uran aikana. Projektia on siis työstetty jatkumona tarkoituksena parantaa opetuksen laatua ja opetushenkilökunnan ammattitaitoa. Onko tässä tavoitteessa onnistuttu ja kuinka arvioitavat henkilöt ovat käytännön kokeneet? Kuinka arviontikäytänteet ovat kehittyneet vuosien aikana? Aiotaanko niitä hyödyntää muillakin tavoin tulevaisuudessa? Opetusosaamisen arviointiin liittyy paljon kysymyksiä ja myös eettiset näkökulmat tulisi pitää mielessä, joten työpajan herättämät ajatukset ja keskustelut voivat todellakin olla paikalla olon arvoisia!

Työpaja on erityisesti suunnattu opetuksen johdolle, opetuksen kehittäjille ja aiheesta kiinnostuneille opettajille. Työpajan tavoitteena on myös tarjota tukea opetustoiminnan kehittämiseksi ja herättää keskustelua, millaista tämän tuen tulisi olla ja miten sitä voisi toteuttaa. Kyseessä pitäisi olla oikein työelämälähtöinen ja ajankohtainen työpaja, jonka aihepiiri koskettaa kaikkia opetustoimissa toimivia henkilöitä. Tulkaa ihmeessä kuuntelemaan, mihinkä suuntaa opetuksen kehittäminen on menossa tulevaisuudessa.

Kirjurina toimi Marja  

Työpaja 12: Pedagoginen johtaminen: mitä, kuka, miten?

Työpajan vetäjänä toimii Heli Harrikari Tampereen teknillisestä yliopistosta, jossa hän toimii dekaanina talouden ja rakentamisen tiedekunnassa. Työpajan alustuksessa käydään läpi suurta murrosta oppimisessa ja opettajuudessa. Nämä murrokset ovat meneillään kaikilla kouluasteilla, kun opettajalähtöisyydestä siirrytään opiskelijalähtöisyyteen ja opintopisteiden keräämisestä ja kurssien suorittamisesta osaamislähtöisyyteen ja osaamisen todentamiseen. Edelleen hän nostaa esille sen, että oppimisympäristöt laajentuvat luokkahuoneiden/luentosalien ulkopuolelle ja oppimisympäristönä on tarvittaessa koko maailma. Lisäksi joustamattomasta kurssiperustaisuudesta siirrytään joustaviin tapoihin oppia ja osoittaa osaamista. Lopuksi Harrikari vielä huomauttaa, että tasapäistävistä opetussuunnitelmista siirrytään opiskelijan henkilökohtaiset tavoitteet, motivaatio ja vahvuudet huomioon ottavaan opintojen suunnitteluun ja toteutukseen.

Alustuksen mukaan em. asioita pohditaan työpajassa, mutta sen tarkempia työskentelytapoja työpajatoiminnasta ei vielä kerrota. Mielestämme murrokset ovat tärkeitä pohtia erityisesti siksi, että vaikka opettajalähtöisyydestä ollaan siirtymässä opiskelijalähtöisyyteen ja opettajan rooli muuttuu yhä enemmän ohjaajaksi, ovat sekä opettaja että opiskelija silti tulospaineiden ristiaallokossa. Opintopisteitä täytyy kerätä paljon ja nopeasti, jotta opiskelija pystyy saavuttamaan esimerkiksi Kelan vaatimat minimitavoitteet. Lisäksi opetushenkilökuntaa karsitaan ja opettajilla on yhä enemmän massaluentokursseja vedettävänä, jolloin voi olla hyvin vaikea toteuttaa opiskelijoille yksilöllistä, opiskelijan omat motivaatiot ja tarpeet huomioivaa opetusta. Joustavat oppimistavat asettavat myös haasteensa opettajille, kun yhdelle opintojaksolle on räätälöitävä monenlaisia suoritusmahdollisuuksia. Näiden paineiden keskellä on oikeutettua kysyä työpajan teemaa; voiko yliopistossa ylipäätään johtaa pedagogisesti?

Keskustelimme ryhmässä siitä, mikä on pedagogisen johtajan rooli yksikössään. Ovatko kaikki opettajat käytännössä oman pedagogisen työnsä johtajia, pitäisikö yksikössä olla erikseen pedagoginen johtaja, joka määrittää yhteisen suunnan koko yksikön toiminnalle, vai antaako hän vastuun kullekin opettajalle toteuttaa opetustaan itselleen sopivimmalla tavalla. Tarvitaanko meneillään olevaan muutokseen pedagogista muutosjohtajaa?

Minna, Taru ja Ilona
(Kaikkien Peda-forum 2016 työpajojen esittelyt)

Työpaja 11: Uranäkymiä HOPS-ohjaukseen

Työpaja 11: Uranäkymiä HOPS-ohjaukseen

Puheenjohtajana tässä työpajassa toimii Leena Penttinen, Hänen osaamisalueisiinsa kuuluu ohjaus korkea-asteella, ryhmäohjaus, työelämäorientaatio korkeakoulutuksessa. 

Tässä työpajassa keskustellaan ajankohtaisesta aiheesta, kuinka rakennetaan mielekäs opintopolku, että se tukisi työllistymistä, oman osaamisen ja työelämätaitojen kehittymistä. Uudet urateoriat korostavat yksilön toimijuutta ja kykyä rakentaa omaa elämänuraansa muuttuvien työmarkkinoiden mahdollisuusrakenteissa. Työpajassa tarkasteltavan akateemisen uraohjauksen lähtökohtia, joiden pohjalta jäsennetään pedagogisia malleja työelämänäkökulman tuomisesta opinto- ja hops-ohjaukseen. 

Työpajassa keskustellaan myös siitä millaisia työelämään, uraan ja tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä opettajat ja ohjaajat kohtaavat ohjaustyössään? Miten ohjauksella voidaan tukea opiskelijoita mielekkäiden vastausten löytämiseen ja (elämän)uratietoisen opintopolun rakentamiseen. Työpaja tarjoaa myös ohjaukseen aktivoivia työmenetelmiä, työästämällä erilaisia tehtäviä. Työpajassa pohditaan myös verkkotyövälineitä sekä ryhmäohjauksen yhteisöllisiä työmuotoja urasuunnittelun ja opintopolun tukemisessa.